tiistai 1. marraskuuta 2016

Tuhkaa ilman timantteja

Tänä aamuna ihmettelimme laajalti pyöräpeitteen päällä ja maassa ollutta valkoista hiutaletta. Selvisi tarkemmassa tarkastelussa tuhkalaskeutumaksi.   

Taitaa olla eteläisille maille yhteistä, että sieltä täältä maastosta löytyy palaneita aukioita. Kun vuosia sitten ensimmäisiä kertoja pääsimme kiertelemään Kyproksen vuoriseudulle Troodokselle, ihmettelimme pystyssä olevia muutamia hiiltyneitä puiden runkoja ja lähes aluskasvillisuutta vailla olevaa maastoa. Nyt on selvää, että metsäpalon jälkeen palaneet vielä käyttökelpoiset puut on korjattu ja hankalissa paikoissa olevat on jätetty koristamaan maastoa.

Muutama vuosi sitten olimme kaukaa todistamassa suurta kaislikkopaloa Akrotirin länsilaidalla ja paikalliset kertoivat, että näin tapahtuu muutaman vuoden välein. Kulkiessamme siellä viime vuonna näimme suuria leikkuuaukioita, joilla arvelimme suojeltavan kaislikkoa tulen leviämiseltä.

Sunnuntaina iltapäivällä retkeilimme Germasogeian patoaltaan ympäristössä ja havahduimme kovaan paukutteluun ympäri allasaluetta. Metsästäjät olivat liikkeellä. Kieltotaulut eivät paljoakaan merkitse, kun hinku käy! Illalla sitten ihmettelimme sankkaa savua läntisellä taivaalla. Se ei oikein sopinut kaislikkopalon suuntaan, vaikka olikin luonteeltaan samanlainen. Pienen ajan kuluttua selvisikin, että Lofoun alueella oli metsäpalo. Muutama kommentti lehdistön sivuilla yhdisti aikaisemmat kokemukset; Taas metsästäjät aiheuttivat metsäpalon. Toisinto oli valmiina Parekklisian suunnassa. Molempia tuhoja oli sammuttamassa lähes kymmenen sammutusyksikköä!

Kyproksella on aivan viime vuosina noussut vastarinta jatkuvaan lintujen ammuskeluun. Kun laajat tulipalot vielä yhdistetään tuohon ampumaharrastukseen, kritiikki sitä kohtaan kasvaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti