Ilman kiirettä

Suomessa, ihan siellä oikeassa ykköskodissa tuntuu aina löytyvän puuhaa, miten sitä riittääkin. Siirtymistä puuhasta toiseen ja kolmanteenkin. Kipaisua akerrasta yläkertaan ja toisinpäin. On sisätöitä, ulkotöitä ja siltä väliltä. Monet asiat vaativat suunnitelmallista asennoitumista ja ihan valmistautumistakin.

Kyllä sitä samaa suunnitelmallisuutta ja jopa stressiin asti ulottuvaa puuhaa tarvitaan aina aluksi. Tästä melko karusta vuokra-asunnosta kehkeytyykin sitten ihan omannäköinen koti, se kakkoskoti.

Mutta kun koti on valmis, siinä on hyvä olla, illat ovat venytettyjä ja levollisia.

On aikaa ajatuksille ja suunnitelmille. On aikaa seurata auringonlaskua ja sen myötä ilmestyviä lepakoita, noita taitavia lentäjiä.

On aikaa aamuisin seurata kuinka kissat käyvät uima-altaasta juomassa ja kyttäävät västäräkkejä.

Elokorento, Sympetrum flaveolum

On aikaa odottaa Elokorennon asettumista kuvattavaksi.

Hietamerinarsissi, Pankratium maritimum

On aikaa ihmetellä kuivuuden keskellä luonnon sitkeyttä.

On aikaa istahtaa vuoren rinteelle ja patojärven rantamille ja vain olla ja hengittää.

On aikaa omalle ihmiselle ja elämänilmiöiden pohtimiselle. Muistojakin putkahtaa kiireettömiin iltoihin, niissä on melkein pakko viivähtää ja jakaa ajatuksia läheisen kanssa. Joku levollinen hyvänolon hipaisu hiipii ohitse ja jättää pehmeän sipaisun olkapäälle.

Emme Suomessakaan viihdy TV:n ääressä, joten sen puutetta ei edes huomaa. Uutiset saavuttavat meidät radiosta ja t-koneelta. Oman pienen paikallislehden otsikot täytyy tietenkin lähes joka päivä vilkuilla ja onnitella omia ”merkkihenkilöitä” saavutuksista. Niin kävi vasta voittajakuoron laulajan onnittelukin.

Tämä elämäntapa antaa toisenlaisen ulottuvaisuuden tähän päivien kimallukseen, onko se parempi vai latteampi, en tiedä, toisenlainen vain. Kaikkea elämässä ei aina tarvitse luokitella ja arvioida, onneksi. 

Saimme sadetta, joten toiveissa on joutomaiden vihertyminen ja jouluksi syklaameja rinteelle. Aika näyttää, odotellaan . . . A

Takaisin etelän lämpöön

Hei! Täällä ollaan taas, Onnellisten Saarella! Lokakuun harmaus vaihtui hiukan liiankin lämpimänä säteilevään aurinkoon! Jätimme saaremme maaliskuussa, joten jo on aikakin palata.

Tästä se alkoi, lentokoneen ikkunasta kappale Kyprosta - jaettuia saarta

Ensimmäisen kerran vuosien aikana tänne halusi jo kiihkeästi. Ihana Suomen kesä antoi odotella itseään useaan otteeseen. Pieniä hetkiä se oli kuitenkin hurmaavaa Suomen kesää. Monta kaunista ja lumoavaa päivää ja iltaruskoa saimme kesässä nauttia. Monet kasvit kukoistivat ja nauttivat kosteudesta. Monta selkää säästyi kasteluveden kantamiselta, etu sekin. Mutta paljon jäi pelloillekin viljaa puimurien ulottumattomiin, vilja ei ennättänyt puintikuntoon. Ehkä ensi vuonna saamme ihan oikean kesän! Perhosetkin ilmestyivät pihaamme lyhyeksi aikaa vasta syyskuun lopulla! Hyvä, että edes silloin.

Kotikirkkomme oleandereiden takana

Kun syksy tulee, lähtevät ne viimeisetkin linnut meidän mukanamme, monet aivan samalla aikataululla. Putoavat kyydistä mikä minnekin, osa seuraa meitä tänne asti, osa pidemmällekin, moikkaamme tavatessamme. Aina ne eivät tunnista meitä tai me niitä, ei haittaa, iloinen tervehdys ja liverrys riittää.

Siroeukalyptus, Eucalyptus leukoxylon, ilahduttava löytö

Paljon on tapahtunut koko maailmassa sitten viime kevään, kun saaren taaksemme jätimme. Paljon hyvää ja paljon pahaa, enemmän kuitenkin hyvää ja kaunista. Eikö aina ole ollut näin? Nyt me vain tiedämme median avulla enemmän niistä huonoista asioista. Hyviä uutisia saamme ihan itse etsiä ja kokea löytämisen iloa. Kannattaa etsiä ja avata silmiä hyvälle.

Pullokapokkipuun , Ceiba speciosa , kukinnan ennätimme vielä nähdä

Teimme keväällä kahden kuukauden pyöräretkireissun Unkariin, emme malttaneet taaskaan odotella Suomessa kevään saapumista. Mukava sitten olikin palata Suomeen ja meitä odottaneeseen keväiseen maailmaan. Onneksi kaikki oli myöhässä, näimme pitkästä aikaa vielä varhaiskevään ilmeitäkin. Näimme kukkivia tuomia ja oman pihamme upeat pilvikirsikat valkean kukkaharson vallassa! Tunsimme, että meitä oikein hemmoteltiin luonnon äärellä.

Kuivuudesta huolimatta kukkii vaatimaton siveydenpuu, Vitex agnus-castus

Kesällä jo alkoi lipsahtaa Kypros mieleen, kun vettä vaan satoi ja satoi. Saisipa sitä vettä siirrettyä tänne talvimaisemiimme. Jo heinäkuussa tilasimme lennot ja varasimme asunnon, tuntuikin helpottavalta.

Normaalia katunäkymää, betonia rakennustyömaalle

Taas kerran lähdimme elämään unelmaamme todeksi tänne Onnellisten Saarelle. Arvasimme, että kesän kuumuuden jälkiä on rutikuiva maa, hiekan pölyä kaikkialla ja nuutuneita kasveja. Nyt on mitä odottaa, elämän heräämistä sateiden jälkeen näihin kuiviin maisemiin, se on aina niin innostavaa. Edessä mielenkiintoista aikaa, mitähän tämä talvi meille kaikille tuokaan tullessaan?

Perhonen kuin pölyävää hiekkaa