sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Markkinoita meille kaikille




Meillä on ollut vuosikausia Linopetran markkinat aina lauantaisin. 
Paikalla kävi paljon ihmisiä ja se oli myös joillekin 
värikäs ja outo välimerellinen ostos- ja katselupaikka.


Suuri hiekkainen plaani vilkkaan kadun varrella, täynnä kojuja, katoksia, myyntipöytiä, tavaroita maahan levitetyillä alustoilla. 






Myytävänä vaatteita, kenkiä, työkaluja, ruokaa, vihanneksia, hedelmiä, kanoja, kilpikonnia, ankkoja, tipuja . . . . paljon myös ihan kirpputoritavaraa, antiikkia ja roinalta näyttävää tavaraa.









Torialue oli käännetty eräänä lauantaina yllättäen nurin! Kukaan ei tiennyt, minne tori on siirtynyt.
































Mutta Germasogeian laaksossa alkoi samaan aikaan sitrus- ja oliivitarhan raivaus ja maan tasaaminen jokiuoman reunalla, kivimurskaa ajettiin ja aita ilmestyi ympärille.







Aavistimme jotain ja oikein aavistimmekin. Markkinapaikkahan siihen tuli, Farmers Market, alueen viljelijöiden tori. 








Torin piti olla auki ensi kerran lauantaina 5.1., mutta ehkä sateisen ja tuulisen sään takia ei paikalla vielä näkynyt toimintaa. Lauantaisin ja keskiviikkoisin pitäisi torin olla avoinna.











Niinpä kävikin, että avajaiset siirtyivät viikolla ja 12.1. oli jo myyjiä, aika vähän oli ostajia. Tosin me olimme paikalla aika myöhään, vasta puolenpäivän aikaan. Kolme poliisia oli paikalla jutellen myyjien kanssa. Värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia oli monella myyjällä ja puutarhan kasveja, pensaita ja puuntaimiakin.




Paikka on siisti ja tarkoitukseen sopiva, toivoisi ostajien sen löytävän. Ehkä niin tulevaisuudessa käykin, toivotaan yrittäjille menestystä. A

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Ruusuja ja sohvia



Kyllähän Suomessakin heitellään auton ikkunasta milloin mitäkin, tielle ja tienviereen.
Kyproksella se viedään hiukan pidemmälle. 





Tämän sohvan joutuminen Akrountan kylän jokiuomaan ei olekaan ihan pikkujuttu ja kädenheilahduksen tulos.












Täytyy olla aika isot voimat, että saa punnerrettua sohvan korkean betonireunuksen yli. Tuskin sitä edes yksin on saanut nostettua. Se oli ensin jokiuomassa sillan toisella puolella. 







Nyt kun tuli sateet, ja vettä alkoi tulla jokeen reilusti sohvasta tuli kanootti, joka ui sillan ali toiselle puolelle! Ei ollut oikein uskoa silmiään, että näin oli käynyt.

Siinä lähellä oli joulun alla suuri siirtolava kylän roinaa varten. Ehkä se oli ollut lavalla, näppärät ja voimakkaat kädet oli sille keksineet uuden sijaintipaikan. On hauskaa seurata, nostetaanko se joesta vai jääkö se sinne vesilintujen lepopaikaksi. 

Vieressä ruusut kukkivat sohvasta huolimatta. A

torstai 13. joulukuuta 2018

Voihan vesi!



Ihminen on aika metka olento, minä siellä muiden mukana. Ensin odotan ja toivon sadetta, että saadaan vihreä joulu, sitten harmittelen kun sadetta tulee enemmän kuin minä siihen vihreään jouluun olisin tarvinnut.

Järki sanoo kuitenkin, että saaremme on potenut vesipulaa jo vuosien ajan, joten ilohan tämä veden tulo on. Germasogeian patoallas, joka on meitä lähinnä, on jo selvästi muuttunut. 





Pieni lammikkomainen järvemme on muisto vain lokakuulta, silloin haikaratkin kalastivat pienessä syvänteessä, sammakoita ja kaloja.










Joulukuussa olemmekin saaneet sadetta, välillä öisin, välillä päivisin, seitsemänä päivänä on sadekuuroja ollut. 
On ilo pyöräillä halki vihreän maailman katsomaan kuinka veden pinta nousee. Kuiva patojärven pohja-alue pienenee päivä päivältä ja vesi leviää rantoja peittäen yhä laajemmalle. Haikaratkin näyttävät nauttivan järven tilasta. Vaikka sade on jo loppunut, vettä valuu pikkuhiljaa vielä pitkän aikaa vuorilta. En oikeastaan tiedä kauanko veden tulo vielä sateen jälkeen jatkuukaan, joku toinen saattaa senkin tietää. Siihen vaikuttaa niin moni asia, sen ymmärtää kun jää miettimään ja pähkäilemään.
Kultasieni, Phaeolepiota aurea





Yllätyksiäkin sateiden ansiosta saamme havaita, muutamia sieniä, joidenkin nimiä en tiedä, jollekin ystävämme löysi nimen, Kultasieni, Phaeolepiota aurea










Ne kasvoivat hiekkaisella alustalla 
Johanneksenleipäpuun juurella, joku vanha oli jo kylvänyt kultaista itiöpölyään paksun kerroksen hiekkaan!
Tosin sieniä näkyy vain muutamia, ei herkutteluun asti, vaikka olisivat syötäviäkin.
























IsokaunokainenBellis sylvestris


Muita riemun aiheita sateen ansiosta, Syklaami, Cyklamen persicum ja Isokaunokainen, Bellis sylvestris saavat sydämen sykkeen aivan nousemaan ilosta. Ilmestyivät melkein ajallaan, minun laskujeni mukaan. Siis, eläköön sade! A






Syklaami, Cyklamen persicum

perjantai 7. joulukuuta 2018

Ruokaa luonnosta




Joulukuu alkoi toivoa herättävästi, saimme marraskuun viimeisenä päivänä sadetta! Ja Itsenäisyyspäivänä roikasi vettä kunnolla koko päivän!

Toiveissa on vihreä joulu, ja se on nyt varmistunut. Suomessa toivotaan valkeaa joulua, me täällä toivomme vihreää joulua, ainakin me suomalaiset. Merkkejä siitä onkin ollut näkyvissä jo lokakuun lopun sadepäivien ansiosta. Talvi on täällä nyt kalenterin mukaan, mutta luonto vihjailee keväästä, ruusut kukkivat yhä pihoilla, joissa ne ovat saaneet vettä myös kuuman ja kuivan kesän aikana.

Saamme jo nauttia ja herkutella luonnon antimista, Kiiltomalva, Malva sylvestris kasvattaa nyt vauhdilla lehtiään, kohta niitä on jo kaikkialla. Saa pitää kiirettä, että ennättää syödä ja taltioida pakkaseenkin tätä luonnonpinaattia. Kohta jo pienet reiät ilmaantuvat lehtiin kertoen jonkun muunkin herkuttelevan niillä. 










Vähitellen ne myös kasvavat suuriksi ja koviksi. Ne ovat parhainta vihreää lähes kaikkiin ruokiin. Vihreä kiiltomalvakeitto maistuu ja siihen saa lisämakuja mielen mukaan, ensimmäisen keiton sain jo joulukuun ensimmäisen päivän hennoista lehdistä.







Toinen mahtava maku- ja nimenomaan tuoksunautinto on Villifenkoli, Foeniculum vulgare, sen heleänvihreät uudet hennot tillimäiset lehdet. Ne maustavat salaatin ja eväsleivät aivan omalla aromillaan. 












Olen kuivannut niitä, mutta aromi katoaa kuivatessa ja Suomessa aromista on jäljellä vain heinän makua, siis herkutellaan villifenkolin lehdistä täällä ja nyt.












Merenrannalta löysin myös salaattiin vitamiinirikasta yrttiä, Portulakka, Portulaca oleracea. Tukevana se säilyy jääkaapissakin muutaman päivän. Vain yhdessä paikassa olen sen kaukana liikenteestä löytänyt. 











Paikka on kuitenkin suht´koht´lähellä, vain laiskuus estää noutamasta sitä. Toivon kovin, ettei kukaan tallo sen kasvustoa. Portulakka on kovin mehevää ja siten altista litistymään askelten alla.











Vihannesmyymälässä olen jo nähnyt myös Egeankohokki, Silene behen, nippuja myynnissä, mutta minä en oikein tiedä kuinka niitä käytetään. Ehkä sekin on pinaatinomainen käyttövihannes. 










Tiedän paikan, missä sitä kasvaa, tai oikeastaan kasvoi ennen, nyt sille joutomaalle rakennetaan isoa taloa tai monta pienempää, hyvästi taas kerran luonnonkasvit.











Näin täällä kuljetaan adventinaikaa, kohti joulua, kristikansan suurta juhlaa, meille kaikille merkittävää ja muistorikasta aikaa. Lapsuuden joulupukki, lahjat kuusen alla ja tontut ikkunan takana . . . A

tiistai 27. marraskuuta 2018

Suomen kirkko Kyproksella



Kyllä meillä kirkko on, pappi ja kanttorikin, vaikkei kaikki oikein sitä tiedäkään. Olemme Limassolissa siinä hyvässä asemassa, että saamme iloita Suomen kirkon yhteydestä talviaikaan aika usein.

Kirkon työntekijät piipahtavat pari kertaa talvessa Turkissa asuvien suomalaisten luona ja palaavat luoksemme taas. Kirkollinen elämämme alkoi lokakuussa ja jatkuu pitkälle kevääseen.




                                                                                                                        Meillä on messu sunnuntaisin Pyhän Katariinan kirkossa klo 12.30, päälle kirkkokahvit ja paljon yhteistä jutustelua. 













Jo se, että tietää äidinkielisen kirkon oven olevan auki sunnuntaisin, tuntuu hyvältä, voi tulla silloin kun haluaa. Samoin kuin Suomessakin, eivät sielläkään kaikki riennä joka pyhä kirkkoon.





























Yhteiset lauluillat ovat vielä lisäksi torstaisin pienessä hotellissa, siellä lauletaan lauluja laidasta laitaan riemulla ja mieleen hiipivät laulujen myötä myös muistot. Mitä elämämme olisikaan ilman muistoja. Laulut kutittelevat muistojen arkistoja aivan huomaamatta.
A