Hyvää Uutta Vuotta 2019

Voihan vesi!

Ihminen on aika metka olento, minä siellä muiden mukana. Ensin odotan ja toivon sadetta, että saadaan vihreä joulu, sitten harmittelen kun sadetta tulee enemmän kuin minä siihen vihreään jouluun olisin tarvinnut.

Järki sanoo kuitenkin, että saaremme on potenut vesipulaa jo vuosien ajan, joten ilohan tämä veden tulo on. Germasogeian patoallas, joka on meitä lähinnä, on jo selvästi muuttunut. 

Pieni lammikkomainen järvemme on muisto vain lokakuulta, silloin haikaratkin kalastivat pienessä syvänteessä, sammakoita ja kaloja.

Joulukuussa olemmekin saaneet sadetta, välillä öisin, välillä päivisin, seitsemänä päivänä on sadekuuroja ollut. 

On ilo pyöräillä halki vihreän maailman katsomaan kuinka veden pinta nousee. Kuiva patojärven pohja-alue pienenee päivä päivältä ja vesi leviää rantoja peittäen yhä laajemmalle. Haikaratkin näyttävät nauttivan järven tilasta. Vaikka sade on jo loppunut, vettä valuu pikkuhiljaa vielä pitkän aikaa vuorilta. En oikeastaan tiedä kauanko veden tulo vielä sateen jälkeen jatkuukaan, joku toinen saattaa senkin tietää. Siihen vaikuttaa niin moni asia, sen ymmärtää kun jää miettimään ja pähkäilemään.

Kultasieni, Phaeolepiota aurea. 

Yllätyksiäkin sateiden ansiosta saamme havaita, muutamia sieniä, joidenkin nimiä en tiedä, jollekin ystävämme löysi nimen, Kultasieni, Phaeolepiota aurea. 

Ne kasvoivat hiekkaisella alustalla 

Johanneksenleipäpuun juurella, joku vanha oli jo kylvänyt kultaista itiöpölyään paksun kerroksen hiekkaan!

Tosin sieniä näkyy vain muutamia, ei herkutteluun asti, vaikka olisivat syötäviäkin.

Isokaunokainen, Bellis sylvestris

Muita riemun aiheita sateen ansiosta, Syklaami, Cyklamen persicum ja Isokaunokainen, Bellis sylvestris saavat sydämen sykkeen aivan nousemaan ilosta. Ilmestyivät melkein ajallaan, minun laskujeni mukaan. Siis, eläköön sade! A

Syklaami, Cyklamen persicum

Ruokaa luonnosta

Joulukuu alkoi toivoa herättävästi, saimme marraskuun viimeisenä päivänä sadetta! Ja Itsenäisyyspäivänä roikasi vettä kunnolla koko päivän!

Toiveissa on vihreä joulu, ja se on nyt varmistunut. Suomessa toivotaan valkeaa joulua, me täällä toivomme vihreää joulua, ainakin me suomalaiset. Merkkejä siitä onkin ollut näkyvissä jo lokakuun lopun sadepäivien ansiosta. Talvi on täällä nyt kalenterin mukaan, mutta luonto vihjailee keväästä, ruusut kukkivat yhä pihoilla, joissa ne ovat saaneet vettä myös kuuman ja kuivan kesän aikana.

Saamme jo nauttia ja herkutella luonnon antimista, Kiiltomalva, Malva sylvestris kasvattaa nyt vauhdilla lehtiään, kohta niitä on jo kaikkialla. Saa pitää kiirettä, että ennättää syödä ja taltioida pakkaseenkin tätä luonnonpinaattia. Kohta jo pienet reiät ilmaantuvat lehtiin kertoen jonkun muunkin herkuttelevan niillä. 

Vähitellen ne myös kasvavat suuriksi ja koviksi. Ne ovat parhainta vihreää lähes kaikkiin ruokiin. Vihreä kiiltomalvakeitto maistuu ja siihen saa lisämakuja mielen mukaan, ensimmäisen keiton sain jo joulukuun ensimmäisen päivän hennoista lehdistä.

Toinen mahtava maku- ja nimenomaan tuoksunautinto on Villifenkoli, Foeniculum vulgare, sen heleänvihreät uudet hennot tillimäiset lehdet. Ne maustavat salaatin ja eväsleivät aivan omalla aromillaan. 

Olen kuivannut niitä, mutta aromi katoaa kuivatessa ja Suomessa aromista on jäljellä vain heinän makua, siis herkutellaan villifenkolin lehdistä täällä ja nyt.

Merenrannalta löysin myös salaattiin vitamiinirikasta yrttiä, Portulakka, Portulaca oleracea. Tukevana se säilyy jääkaapissakin muutaman päivän. Vain yhdessä paikassa olen sen kaukana liikenteestä löytänyt. 

Paikka on kuitenkin suht´koht´lähellä, vain laiskuus estää noutamasta sitä. Toivon kovin, ettei kukaan tallo sen kasvustoa. Portulakka on kovin mehevää ja siten altista litistymään askelten alla.

Vihannesmyymälässä olen jo nähnyt myös Egeankohokki, Silene behen, nippuja myynnissä, mutta minä en oikein tiedä kuinka niitä käytetään. Ehkä sekin on pinaatinomainen käyttövihannes. 

Tiedän paikan, missä sitä kasvaa, tai oikeastaan kasvoi ennen, nyt sille joutomaalle rakennetaan isoa taloa tai monta pienempää, hyvästi taas kerran luonnonkasvit.

Näin täällä kuljetaan adventinaikaa, kohti joulua, kristikansan suurta juhlaa, meille kaikille merkittävää ja muistorikasta aikaa. Lapsuuden joulupukki, lahjat kuusen alla ja tontut ikkunan takana . . . A

Suomen kirkko Kyproksella

Kyllä meillä kirkko on, pappi ja kanttorikin, vaikkei kaikki oikein sitä tiedäkään. Olemme Limassolissa siinä hyvässä asemassa, että saamme iloita Suomen kirkon yhteydestä talviaikaan aika usein.

Kirkon työntekijät piipahtavat pari kertaa talvessa Turkissa asuvien suomalaisten luona ja palaavat luoksemme taas. Kirkollinen elämämme alkoi lokakuussa ja jatkuu pitkälle kevääseen.

                                                                                                                        Meillä on messu sunnuntaisin Pyhän Katariinan kirkossa klo 12.30, päälle kirkkokahvit ja paljon yhteistä jutustelua. 

Jo se, että tietää äidinkielisen kirkon oven olevan auki sunnuntaisin, tuntuu hyvältä, voi tulla silloin kun haluaa. Samoin kuin Suomessakin, eivät sielläkään kaikki riennä joka pyhä kirkkoon.

Yhteiset lauluillat ovat vielä lisäksi torstaisin pienessä hotellissa, siellä lauletaan lauluja laidasta laitaan riemulla ja mieleen hiipivät laulujen myötä myös muistot. Mitä elämämme olisikaan ilman muistoja. Laulut kutittelevat muistojen arkistoja aivan huomaamatta.

A

Menossa talveen - menossa kevääseen

Tämä vuodenaika hurmaa suomalaisen ja saa ihastelemaan, ihmettelemään ja pettymäänkin, kaikkea samaan aikaan. Mikä tämä vuodenaika oikein on ?

                                                                                                                                                          

Terassilta saa lakaista joka ikinen päivä Jakarandan, Jacaranda mimosaefolian, pudonneita 

pikkuruisia lehtiä. Ensin putoavat pikkuruiset lehdet, sitten pitkät lehtiruodit. Puu näyttää vielä ihan lehtevältä, vaikka tuuli riipii sitä päivä päivältä harvemmaksi. 

Siis syksyhän nyt on.

Syksyä puoltaa sekin, että osa Viikunapuista, Ficus carica, on kuin harmaita veistoksia, ilman ainuttakaan lehteä.

Johanneksenleipäpuun, Ceratonia siliqua, juurella taistelevat vielä keskenään kulottunut ja vihreä ruoho jonkun aikaa ja kohta puun palot jäävät vihreyden alle piiloon, ei ihan vielä.

Pari päivää sitten löytyivät ensimmäiset Nuokkukäenkaalit, Oxalis pes-capraen kukat ja samaan hengenvetoon jokiuoma lahjoitti vielä ensimmäiset Peltokehäkukat, Calendula arvensis, iloksemme. Siis keväthän nyt on.

Kevättä puoltaa kaikkialla joutomaiden vihertyminen sateiden ansiosta, viljapellotkin ovat vihreitä osa rikkaruohoista, osa on jo oraalla. Sitrustarhan pohjakin hohtaa heleää vihreyttä.
Ihan oikeasti minä ymmärrän, vai ymmärränkö sittenkään, että tämä kaikki kuuluu välimerelliseen talveen. Ehkä siksi tämä joka vuosi jaksaa hämmästyttää ja ihastuttaa kulkijaa.
Kun meillä Suomessa tulee syksy, se tulee takuulla ilman kevään merkkejä ja sen huomaa syksyksi, samoin on kevään kanssa, ei siinä näy syksyn merkkejä, vain kevättä.
Nyt nautitaan tästä vuodenajasta täällä ja ollaan odottavalla mielellä, mitä seuraavaksi? Joulua kohti täälläkin harpotaan pitkin askelin, Jouluradio soi uusin ja vanhoin sävelin!  
 A

Luontopolun uusi elämä

Kirjoitin 6. helmikuuta 2017 hätähuudon Germasogeian Luontopolun rappion johdosta. "Mitä me olisimme ilman luontoa".

Mikä yllätys! Nyt kävimme oppaan ja ryhmän kanssa siellä ja koimme mukavan yllätyksen!

                                                                                                                                                                               Vielä keväällä siellä kaikki oli rempallaan, mutta nyt aivan toisin. Alueen nimikyltitkin oli nostettu pystyyn ja valettu betoniin. Rinteen kivinen jyrkkä nousu oli saanut tukevat puiset askelmat ja jyrkänteen reunalla kulkeva polku kunnon kaiteet!

Jyrkänteen reunan polun kaiteet oli lahonneet ja osin pudonneet jyrkännettä alas. Ylhäällä näköalapaikan katos oli saanut hajotetun penkkilaudan tilalle uuden ja tukevan laudan, samoin katkennut tukipilari oli uusi ja ryhdikäs.

Keväällä vielä kivinen nousu oli keljun jyrkkä vierivien kivien vuoksi. Alas laskeutuminen siitä oli ihan vaarallistakin.

Mitä muuta voi sanoa kuin kiitos ja eläköön luonnon puolesta. Moni muukin oli varmaan vuosien saatossa toivonut alueen kunnostusta. Kaikki me voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen, no, pensaiden ja puiden nimikyltit voisi kyllä uusia ja laittaa oikeille paikoilleen. Ehkä se onkin seuraava toimenpide. Luonto järjestää uusia paikkoja kasveille ja hävittää entisiä.

Kaksi kertaa kuukaudessa sinne viedään kuitenkin ihmisiä oppaan johdolla. Oppaalta vaaditaan aina viisautta ja joustavuutta selittää näkymiä, etenkin kun kasvi ja kyltti eivät kohtaa.

Mutta nytkin tämä tuntuu jo hyvältä luontoihmisestä. Ei haittaa, vaikkei kasveja paljon vielä näkynytkään, niitä on ilo odotella. A

Sadonkorjuuaikaa

Olemmehan me kaikki Suomessa tottuneet sadonkorjuuaikaan. Viljapellot kellastuvat, puidaan, omenapuut notkuvat hedelmien painosta, perunat korjataan, metsästä haetaan marjat ja sienet . . . .

Niin täälläkin syksy näyttää syksyltä, osa puista ja pensaista pudottaa lehtensä, vaikka lämpö huitelee kolmessakympissä. Se sato, mitä me näemme, on pääasiassa hedelmiä, pähkinöitä, kurpitsoita. . .

Aprikoosi, Prunus armeniaca

Osa on meikäläiselle tuttuja osa outoja, emme tunnista kaikkia näkemiämme. 

Avokado, Persea americana

Granaattiomena, Punica granatum

Tässä jotain esimerkkejä syksyn sadosta: Aprikoosi, Prunus armeniaca, Avokado, Persea americana, Granaattiomena, Punica granatum, Guava, Psidium quajava, Koristekurpitsa, Citrullus calocynthis, Kurpitsa, Cucurbita pepo, Luumupuu, Prunus domestica, Mustajalopähkinä, Juglans nigra, Oliivipuu, Olea europea, Pullokurpitsa, Lagenaria siceraria, Saksanpähkinä, Juglans regia, Viikunapuu, Ficus carica, Viiniköynnös, Vitis vinifera.

Guava, Psidium quajava

Koristekurpitsa, Citrullus calocynthis

Tärkein on meidän ihan oma löytömme vuorenrinteen ja maantien välissä, asfaltille mielivä Koristekurpitsa, Citrullus calocynthis. tätähän ei voi tänä syksynä sanoa sadoksi, vain yksi pikkuruinen pyörylä kertomassa, että elossa ollaan. Sitä suurempi oli ilomme kun huomasimme sen!

Kurpitsa, Cucurbita pepo

Luumupuu, Prunus domestica

Mustajalopähkinä, Juglans nigra

Hedelmäpuissa ei oikeastaan ole enää syksyn hedelmiä, avokadotkin on poimittu jo kaikki, mutta oliivipuut kantavat vielä satoaan, samoin sitruspuut. 

Oliivipuu, Olea europea

Pullokurpitsa, Lagenaria siceraria

Saksanpähkinä, Juglans regia

Muutama vuosi sitten, kun sää ei ollut näin kuivaa ja kuumaa, oli lokakuussa avokadoja vielä puissa. Saimme "avokadomieheltä" joskus maistiaisiakin.

Viikunapuu, Ficus carica

Emme oikeastaan tiedä koska täällä on puintiaika, sen tiedämme, että nyt syksyllä vilja kylvetään. Olemme nähneet jo muokattuja peltoja kylvöä odottamassa, seuraavaksi näemme oraspeltojen vihreyttä joulukuusta alkaen, sitä odotellen, luonnossa seikkaillen, sadetta toivoen. A

Viiniköynnös, Vitis vinifera