sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kotieläimiä Kyproksen taivaan alla

Kyproksen tunnuseläimeksi sopisi KISSA sen vain luonnonpuistossa elävän muflonlampaan sijaan. Kissoja ON, eläviä ja auton alle jääneitä litteitä rukkasia. Niitä on kaikkialla, suomalaiset kissavihaajat saisivat täällä oikeaa riemua, paljon olisi vihattavaa ja paheksuttavaa! Kissoja täällä ruokitaan, rakastetaan ja suvaitaan. Ne, jos ketkä kuuluvat Kyproksella luontoon, kyliin ja kaupunkeihin. Kissoilla on oma täysihoitolakin, siellä voi käydä seurustelemassa asukkaiden kanssa, kerran olemme tavanneet myös suomalaisen vierailevan siellä. Kuvan kissa on täysihoitolan kissa, numerolappu 343 kaulassaan. On yksi luostarikin tunnettu nimestään Kissaluostari.

Päivän päätteeksi auringonlaskun aikaan sujuvasti lentelevät lepakot ovat hauskoja seurattavia, niin taitavasti ne suhahtelevat hämärtyvässä illassa, pian niitä ei enää ihmissilmä erotakaan.


Meillä on hyvää lammas/vuohijukurttia ja -juustoja, joten saarella on paljon näitä nelijalkaisia. Niitä näkee vuorenrinteellä paimenen ja koirien kanssa vaeltamassa evästä etsien. Joskus tapaa lauman, jota vain koira paimentaa tai on "juttuserana." Suuret lammas/vuohi-kojut levittäytyvät vuorenrinteille, siellä "asuu" satoja ja taas satoja jukurttilähteitä. Kauniita ne peltikatokset eivät ole, mutta siitä tiedämme, että juustoa ja jukurttia riittää vielä huomennakin. 




Tapaamme usein hattupäisen frouvan, joka luotsaa suurta laumaansa rinteillä, ilman koiraa. Olemme jo tuttuja ja tervehdimme. Hän tietää, että emme pelästytä laumaa vaan odotamme tyynesti tienylitystä. Polkupyöräkin voi olla hirveän peläsyttävä joillekin!









Koira on täällä seuraeläimenä, vahtina ja ennenkaikkea metsästäjien kaverina. Sanommekin usein, että ttäälä varmaan kasvatetaan ns, löytökoiria, niin paljon niitä on hedelmäpuiden alla aitauksissa isäntää odottaen. Pennut syöksyvät pyöräilijää räksyttämään, harvoin tarvitsee ihan oikeasti niitä kuitenkaan pelätä. Olemme ottaneet tavaksi moikata näitä koiria ohi ajaessamme, näin olemme saaneet, "Pepin", "Maxin", "Rogin" ja monen muun hännänheiluttajan uskollisen ystävyyden.



Näiden ns, löytökoirien seurana on usein kanoja, hanhia ja kalkkunoita. Viime talvena simme seurata vuodenvaihteessa hurjaa kalkkunakukkojen taistelua. Sitä jäi pitkäsksi aikaa lumoutuneena katselemaan aidan viereen. Oli se aika hurjaa ja totista taistelua! Ympärillä pyörivät kanat pitivät sitä varmaan normaalina touhuna, eivät antaneet sen häiritä päivittäistä touhuaan tippaakaan. Suunnittelivat varmaan munivansa tänäänkin aitoja luomumunia. Niitä mekin ostamme pienestä vihanneskojusta, "munamieheltä", 2 €/6kpl. Aina sinne on hauska poiketa.



Aasit ovat aika harvinaisia nykyään, vain harvoin enää kuulemme niiden töräytyksiä. Vain Akrotirin niemimaalla näkee aaseja lehmien ja valkeiden lehmähaikaroiden seurana.
A


Kyproksen luontoon kuuluvia eläimiä

Ikuinen harrastukseni on kuvata kasveja ja tehdä paikallisista talvikasveista valokuvakirjoja. Niitä on pakko tehdä aina uusi, ja uusi, niin paljon löytyy uusia kasveja, vuodet eivät ole veljeksiä täälläkään. Tosin tämä syksy on ollut ennätyskuiva, luonnossa kasvit odottavat sateen tuomaa kasvun alkua. Sitä odotellaan . . .


Eläimistä täällä näemme useimmiten siivellisiä eläimiä. Isoja ja pieniä. Lintuja täällä ammutaan, ja usein, lähellä kuuluva pauke pelästyttää siihen tottumattoman. Kerran olen kiljunut vuorenrinteellä vihaisia sanoja lähellä olevalle "pyssymiehelle", sillä kansainvälisellä äänensävyllä . . . ! Omat Suomen lintusemme ilahduttavat meitä täällä päivittäin, mutta myös harvinaisempiin siivellisiinkin törmäämme usein. Ne suurimmat linnut ovat patojärven haikaroita, jotka eivät pidä suomalaisista pyöräiljöistä. Äkkiä ne vaihtavat paikkaa. Ja niinkuin Harmaahaikara, Ardea cinerea tekee, rääkäisee vastalauseen noustessaan siivilleen. Jalohaikara, Ardea alba - ja Silkkihaikara, Egretta garzetta vaihtavat paikkaa hienotunteisemmin meidät havaitessaan.


Tänä erittäin kuivana syksynä saimme yllätykseksemme kohdata toista metriä pitkän rotevan Levantin kyyn, toiselta nimeltään Tylppänokkakyy, Macrovipera lebetina. Se oli rauhallinen, arvokkaasti väistäen antoi pyöräilijälle tietä jatkaa matkaansa. Pitkään jäi vielä valpas ja varuillaan olon tunne kuitenkin päälle, onhan se myrkyllisin täkäläisistä matelijoista.





Erilaisia sisiliskoja tapaa muureilla ja kivikoissa koko talven. Raunioiden roteva lisko, Tähtiagama, Laudakia stellio cypriaca Tarkkailee kulkijaa levollisesti, eikä pienistä hätkähdä. Ihana vihreä sammakko, Lähi-idän puusammakko, Hyla savignyi on aina riemullista kohdata. Se on kuin koru. Sen kohtaa harvoin ja vain kosteassa maailmassa.
Vain kerran vuosien varrella olemme kohdanneet hirveän ison Juoksuhämähäkin, Acantholycosa lignaria, Amathuksen raunioilla, Sen kyllä huomasi, tuntui se jotenkin hurjalta, kun se kantoi selässään jälkeläisiään.


Pari kertaa olemme matkoillamme huomanneet auton alle jääneen kauniin KameleontinChamaeleo chamaeleon. Upeaa sen väritys on! Eräs pähkinöitä puun alta poimiva mies kertoi, että se puree! Tottako? Tietämätöntä on aina niin hauskaa huijata. Melkein aina uskomme, melkein.


Kerran, vain kerran olemme nähneet KetunVulpes vulpes indutus, vuorenrinteellä ja kerran liikenteen uhrina. Se on ainoa lihansyöjänisäkäs Kyproksella. Aiheetta tätä endeemistä kettua hävitetään metsästäjien toimesta.
A

maanantai 14. marraskuuta 2016

Perinteitä


Perinteiset Troodoksen Zivaniafestivaalit järjestettiin tänä vuonna, kuten tapana on , marraskuun alun viikonloppuina. Ensin Alonassa ja sitten kaksipäiväisinä Pelendrissä.



Kyproksen Turistitoimisto CTO oli jälleen järjestänyt bussikuljetuksen juhlapaikoille. Pelendrissä juhlat olivat laajentuneet aikaisemmista huomattavasti ja olivat siten myös väljemmät kulkea ja katsella. Keskustan kadut oli suljettu ja runsaat 200 metriä oli juhlakäytössä.








Festivaaleille ominaiset ja perinteiset musisoinnit ja tanssiesitykset olivat nyt väljällä keskusalueella mukavasti kaikkien nähtävissä ja kuultavissa. Tosin korvia ei missään tarvinnut höristellä kuullakseen, sillä välillä joutui aivan pakenemaan päälle käyvää ääntä. Esiintyjäryhmään kuului niin nuoria kuin iäkkäämpiäkin taitureita. Laulut olivat paikallisille tuttuja, koska yleisö näytti laulelevan mukana.








Zivaniafestivaaleille niin tärkeät tuote-esittelyt ja -maistiaiset olivat tietenkin suuressa roolissa ja jos tarvitsi enemmän hiukopalaa makean tai suolaisen suuntaan, niin kojuista löytyi monenmoista. Palouzen – lämpimän rypälemehusta valmistetun hyytelön tai kiisselin maistelu zivanian - ”kotipolttoisen” tisleen ohella taisi olla se suosituin, kunnes eteen tuli halloumi – vuohen- ja lampaanmaitojuustotarjottimilla varustettuja neitosia.







Paikallinen mustamakkara kengän-pohjallisen (No 52) puolikkaan (pittaleipä) sisällä oli enemmän tamperelaista, kuin osasi odottaakaan.



Hauska yksityiskohta bussiretkellä oli vanhempien naisten läsnäolo. Suurin piirtein samat naiset tulevat vuosi toisensa jälkeen zivaniajuhlille ja juhlapaikalla heitä ei enää havaita ! Taitavat olla aikoinaan tästä kylästä työn perässä tai miehensä mukana maalikyliin lähteneitä, jotka ryhmänä palaavat juhlimaan perheittensä kanssa, koska useiden talojen terasseilla oli iloista juhlintaa suurissa ryhmissä !







Kaiken hulinan keskellä vuoristokylän luonteeseen ja hiljentymäänkin kulkijan vie kiertomatka vaikkapa kirkosta kirkkoon, sillä Pelendrissä on tälläkin sektorilla tarjottavana kattava näyttö; eri kirkkokuntien uutta ja vanhaa rakennuskantaa. Unescon suojelukohde Timios Stavros-kirkko vuodelta 1178, Johannes Kastajan kirkko 1930-40, Katolinen Neitsyt Marian kirkko 1500-luvulta, Arkkienkeli Mikaelin kirkko 1900 luvun lopulta.


Ensi vuonna jälleen !
S

tiistai 8. marraskuuta 2016

G-taidetta ilman G…


Taidetta on aika vaikeata yksinkertaisesti määritellä, mutta meillä lähes jokaisella on jonkinlainen mielipide siitä, mikä on ja mikä ei ole taidetta.


Armaassa Suomessamme on parhaillaan menossa kommentointi puolesta ja vastaan Etelärantaan tarkoitetusta taidemaailmasta. Hintakaan ei olisi kuin pari sataa miljoonaa + + + jotain!


Maailmalta löytyy isoja ja pieniä paikkoja, joissa esitellään taidetta. Eräässä elämäni vaiheessa kiertelin paljonkin näitä taidepaikkoja; gallerioita ja museoita ja yleensä nautin näkemästäni.


Graffitin harrastajien alkuaikoina oli yleinen vastustus tuohon harrastukseen. Kaikki graffitit olivat omasta mielestänikin törkeitä julkisten tilojen töherryksiä, ja niinhän osa vieläkin on. Nykyisin annetaan jo valittuja seinäpintoja harrastajien käyttöön ja nehän ovat tulleetkin varsin näyttäviksi.


Täällä Kyproksella olen kuitenkin tutustunut varsinaiseen hukkapintataiteeseen, jossa alkuaikojen tyyliin todelliset taiteilijat peittävät graffittitöillään usein piilossakin olevia julkisia pintoja. Näistä voikin kuka tahansa valita tykkäyksensä kohteet.



Näitä voi huoletta pysähdellä ihastelemaan.
S

Eletään täällä kirkollistakin elämää


Kyproksella on ollut vahva tv-pappi Matti Hakkaraisen seurakunnallinen perinne ja se on jatkunut vuosia vaikka papit ovat vaihtuneet. Talvikaudella seurakunta kokoontui viikottain säännöllisesti. Nyt me joudumme tyytymään vain yhteen kertaan kuukaudessa. Se yksi kerta tarkoittaa messua ja lauluiltaa.










Lauluilta kokosi porukan yhteen. Ensi tapaamisia, iloisia ilmeitä. Uusi kanttori, uusia lauluja ja samalla synttäreitäkin kakkukahvilla juhlistaen.

Ennen meillä oli messu joka sunnuntai ja lauluilta joka torstai. Viikottainen kokonntuminen on ollut kuin turvasatamassa piipahtaisi. Olemme nyt kuitenkin joutuneet luovuttamaan turistipapin ja -kanttorin pääsääntöisesti pohjoisen suuremman maan suomalaisten pariin. Ovat laskeneet, että meitä on täällä vähemmän, siellä enemmän. Pienempi määrä on aina pienempi määrä, sehän jää alakynteen vaikka pulkkamäessä.


Nyt ensimmäinen yhteinen messu ja tuttujen tapaaminen tuntui hyvältä, halattiin, juttu lensi ja nauru raikui kirkon käytävällä ennen messun alkuakin.


Kirkkokahveilla tunnelma tiivistyi riemulliseksi kuulumisten vaihtamiseksi. Olipa vaikeaa jopa kotiin lähteä, niin paljon oli viime talven jälkeen kertynyt kerrottavaa.


Pienimuotoisena on miettimismyssyn alla jotain jatkoa omin voimin, aika näyttää mitä siitä tulee. 

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kasvaa kun kasvatetaan . . .


Kyllä täällä kasvaa kun viljellään, kuivuus selättyy kastelemalla, se on mainio ikiaikainen oivallus! Seuraavassa muutama esimerkki kastelun ihmeestä.


Akrotirin niemimaan luona putkahdimme eräänä päivänä suuren salaattimaan reunaan. Oli siinä katsomista, salaattia tulossa, olemassa, ollutta, mennyttä, hauskaa, vieressä oli vielä suuri papumaakin. Netistä kotona tutkaillen päädyin Mungopapuun, Vigna radiata, olihan sillä keltaiset kukatkin. Osuinkohan oikeaan? Saa korjata. Olen kyllä tuntenut sen aiemmin nimellä Mungpapu, kun olen idättänyt sitä monia kertoja. Täällä Kyproksella nautitaan erilaisista pavuista ympäri vuoden. Meikäläisen on vaikea erottaa niitä toisistaan.


                     Papupelto


Vähän aikaisemmin huomasimme Germasogeian laaksossa meille uuden viljelmän. Paikka raivattiin viime talvena pusikosta pelloksi. Näimme pellolla kaksi miestä, sinne äkkiä kuivan jokiuoman yli kyselemään. Miehet kertoivat olevansa vain työmiehinä siellä, mutta tiesivät kuitenkin. Viljelmän kasvi on Lääkeaaloe, Aloe vera. Vieressä oli vielä monen monta ruukkua odottamassa istutusta muutaman viikon kuluttua. Satoa saadaan vasta 4-5 vuoden kuluttua kertoi meille netti! Siis kärsivällisyyttä tarvitaan, hauskaa on seurata tätäkin.



Germasogeian laaksossa näimme maaliskuussa valkoisin kukin kukkivia Avokadopuita, Persea americana. Nyt lokakuussa hedelmät roikkuvat kuin vihreät pullerot naruihin ripustettuna. Poikkesimme tervehtimään maaliskuussa tapaamaamme "avokadomiestä", hän näytti olevan tontillaan touhuamassa. Hän esitteli juuri istuttamiaan kaalintaimia ja Viikunapuitaan, Ficus carica. Halkaisi meille makeita maistiaisia ja avokadopuusta antoi mukaan muutaman hedelmän. Kannatti uteliaana poiketa tervehtimään ja tutkimaan lähemmin outoja asioita. Mies opasti vielä, että viiden päivän kuluttua avokadot ovat kypsiä syötäväksi, siis nyt vain odotellaan. Aikaahan meillä on vaikka muille jakaa.


tiistai 1. marraskuuta 2016

Tuhkaa ilman timantteja

Tänä aamuna ihmettelimme laajalti pyöräpeitteen päällä ja maassa ollutta valkoista hiutaletta. Selvisi tarkemmassa tarkastelussa tuhkalaskeutumaksi.   

Taitaa olla eteläisille maille yhteistä, että sieltä täältä maastosta löytyy palaneita aukioita. Kun vuosia sitten ensimmäisiä kertoja pääsimme kiertelemään Kyproksen vuoriseudulle Troodokselle, ihmettelimme pystyssä olevia muutamia hiiltyneitä puiden runkoja ja lähes aluskasvillisuutta vailla olevaa maastoa. Nyt on selvää, että metsäpalon jälkeen palaneet vielä käyttökelpoiset puut on korjattu ja hankalissa paikoissa olevat on jätetty koristamaan maastoa.

Muutama vuosi sitten olimme kaukaa todistamassa suurta kaislikkopaloa Akrotirin länsilaidalla ja paikalliset kertoivat, että näin tapahtuu muutaman vuoden välein. Kulkiessamme siellä viime vuonna näimme suuria leikkuuaukioita, joilla arvelimme suojeltavan kaislikkoa tulen leviämiseltä.

Sunnuntaina iltapäivällä retkeilimme Germasogeian patoaltaan ympäristössä ja havahduimme kovaan paukutteluun ympäri allasaluetta. Metsästäjät olivat liikkeellä. Kieltotaulut eivät paljoakaan merkitse, kun hinku käy! Illalla sitten ihmettelimme sankkaa savua läntisellä taivaalla. Se ei oikein sopinut kaislikkopalon suuntaan, vaikka olikin luonteeltaan samanlainen. Pienen ajan kuluttua selvisikin, että Lofoun alueella oli metsäpalo. Muutama kommentti lehdistön sivuilla yhdisti aikaisemmat kokemukset; Taas metsästäjät aiheuttivat metsäpalon. Toisinto oli valmiina Parekklisian suunnassa. Molempia tuhoja oli sammuttamassa lähes kymmenen sammutusyksikköä!

Kyproksella on aivan viime vuosina noussut vastarinta jatkuvaan lintujen ammuskeluun. Kun laajat tulipalot vielä yhdistetään tuohon ampumaharrastukseen, kritiikki sitä kohtaan kasvaa.