Eletään täällä kirkollistakin elämää

Kyproksella on ollut vahva tv-pappi Matti Hakkaraisen seurakunnallinen perinne ja se on jatkunut vuosia vaikka papit ovat vaihtuneet. Talvikaudella seurakunta kokoontui viikottain säännöllisesti. Nyt me joudumme tyytymään vain yhteen kertaan kuukaudessa. Se yksi kerta tarkoittaa messua ja lauluiltaa.

Lauluilta kokosi porukan yhteen. Ensi tapaamisia, iloisia ilmeitä. Uusi kanttori, uusia lauluja ja samalla synttäreitäkin kakkukahvilla juhlistaen.

Ennen meillä oli messu joka sunnuntai ja lauluilta joka torstai. Viikottainen kokonntuminen on ollut kuin turvasatamassa piipahtaisi. Olemme nyt kuitenkin joutuneet luovuttamaan turistipapin ja -kanttorin pääsääntöisesti pohjoisen suuremman maan suomalaisten pariin. Ovat laskeneet, että meitä on täällä vähemmän, siellä enemmän. Pienempi määrä on aina pienempi määrä, sehän jää alakynteen vaikka pulkkamäessä.

Nyt ensimmäinen yhteinen messu ja tuttujen tapaaminen tuntui hyvältä, halattiin, juttu lensi ja nauru raikui kirkon käytävällä ennen messun alkuakin.

Kirkkokahveilla tunnelma tiivistyi riemulliseksi kuulumisten vaihtamiseksi. Olipa vaikeaa jopa kotiin lähteä, niin paljon oli viime talven jälkeen kertynyt kerrottavaa.

Pienimuotoisena on miettimismyssyn alla jotain jatkoa omin voimin, aika näyttää mitä siitä tulee.