Olimme
kanttori-Tuulan kanssa vuoriretkellä. Tarkoituksena käydä vanhalla
kastekappelilla jokiuomassa Limnatuksen kylässä. Kyllä sinnekin
päädyimme, mutta sitä ennnen koimme hauskan yllätyksen lähellä
Korfin kylää.
Joku
meistä kolmesta huomasi Agion Pantonluostari- viitan
tienvierellä, joku meistä kolmesta kysyi:”käydäänkö
kurkkaamassa”, joku meistä kolmesta sanoi ”käydään”!
Hiekkatie
erkani maantieltä laskeutuen aution näköiseen rinnemaastoon, tie
huononi, parani, huononi. Epäilys valtasi, miten kaukana se luostari
on? Missään ei näy mitään, pelkkää kitukasvuista
piikkipensaikkoa. Tie muuttui uralliseksi betonitieksi laskeutuen
rinnettä alas, tuli puhkiammuttu viitta kuitenkin antamaan meille
toivoa, jatketaan.
Ja
kas kummaa, tuli luostariksi tunnistettava pieni rakennusrypäs
vastaan. Siihen loppui tiekin. Portti tietenkin kiinni, soittokellon
kokeilu, kolkutinkin oli, toimi. Kohta kuului askelia. Tuli
pappismunkki, toivotti tervetulleeksi. Käski odottaa! Toi kohta
meille naisille mustat ”työtakit”. Mutta se ele oli niin
ystävällinen, että iloiten puimme ne yllemme, nyt olimme
”vaarattomia” ja neutraaleita naisia.
Vierailimme
pienessä luostarin kirkossa. Mies oli niin iloinen vierailustamme,
olisi kertonut meille tuntikausia omasta vanhoillisesta
ortodoksiuskostaan ja erikoisesta luostaristaan. Luostari on aika
nuori, vain 15 vuotta, kaikki on omin käsin rakennettua ja karuun
maahan muokattua. He, neljä munkkia, noudattavat juliaanista
kalenteri, joka on 13 päivää gregoriaanista kalenteria jäljessä,
joten satuimme paikalle heidän mukaan tammikuun 6.na, siis
pyhäpäivänä !
He
kasvattavat pitkälti oman ruokansa, oli hedelmäpuita, kasvimaa,
viiniköynnöksiä, laakeripuu, teehen viherminttua, kanoja . . .
Meille tarjottiin kahvia ja minttuteetä, vielä mukaan saimme
laakeripuun oksia, omia mandariineja ja mintunversoja. Kiittelimme,
jätimme vaivihkaa setelin teekupin alle, riisuimme mekot portilla,
hänen toivomuksestaan vasta siellä!
Kun
jo olimme autossa lähdössä, hän tuli kiireesti ja pyysi
odottamaan, haki meille omia säilöttyjä oliivejaan purkillisen.
Ehkä hän huomasi setelin?
Päivän
paras idea oli poiketa sinne. Parhaat hetket eivä aina ole niitä
suunniteltuja, täälläkään.
A