Koukussa kevääseen, osa 2.

Kevään hurma saa vielä jatkoa, kun alkuun päästiin.

Muukalaisvirna, Vicia peregrina, tämä kaikenlaisessa sotkuisessa heinikossa mainiosti viihtyvä virna ei edes erotu ympäristöstään, ellei pysähdy tarkemmin katsomaan. Samalla huomaa siellä joukossa Tiilinätkelmänkin, Lathyrus blepharicarpus.

Uurremesikkä, Melilotus sulcatus, tämä iloisen keltainen mesikkä on Suomessa erittäin harvinainen, muita mesiköitä kyllä Suomessakin kasvaa.

Turripukinvehnä, Aegilops geniculata, tämä kuva oli jo edellisessä postauksessa, mutta tämä on tällä hetkellä lempiheinäni, siksi se saa olla mukana toisenkin kerran.

Kampasarjaputki, Scandix pecten-veneris, tämä pikkuruinen valkosilmä meinaa hävitä nyt kovin tuuheana kasvavaan heinikkoon, mutta etsivän silmään osuu sentään joskus.

Karmelinvuoren orho, Ophrys flavomarginata, on näillä seuduin aika harvoin esiintyvä, joten sitä suurempi on ilo kun tämän huomaa.

Tähkäagave, Agave attenuata, ei kukkinutkaan tänä talvena vakipaikassaan, erään talon kohdalla, jossa olemme saaneet ihailla sen valtavia kadun ylle ulottuvia kukintoja. Mutta tämä pienempi kukkii iloksemme pienen sitrustarhan kasvien joukossa. Tosin oli aivan yksin ja orpona kukkavanansa kanssa, hyvä näinkin.

Olen innostunut tänä talvena tuomaan kotiin kukkien kanssa vihreitä versoja ja suuria lehtiä, ne ovatkin kauniita katseenvangitsijoita.

Kuinka kaunis onkaan Papaian, Carica papayan lehti,

samoin melkein samanlainen Risiinin, Ricinus communis ´n. lehti,

tässä ne ovat vierekkäin, suurempi on Risiini ja pienempi on Papaia,

Entä sitten Aleksanterinputki, Smyrnium olusatrum. upeita lehtiä. Ne kestävät vedessä kauan,  ovat hienoja "leikkokukkia".

A

Koukussa kevääseen, osa 1.

Tiedän, tai ainakin luulen, että on monia muitakin, jotka ovat jääneet koukkuun kevääseen. Kuka jää koukkuun milloin mihinkin. Kevään koukussa on ainakin vallan hyvä olla. Jollakin on hyvä olla myös talven, kesän ja syksyn koukussa. Kevät on paras, silloin luonto rävähtää uuteen elämään niin täällä kuin Suomessakin . Se antaa myös omaan elämään löytämisen riemukasta iloa.

Tässä omia kevään ilojani, näitä kevään koukkujani.

Karvapiikkivihma, Calicotone villosa, tämä jos mikä räjäyttää kevään pankin. Kuivilla rinteillä, jotka kuin varkain muuttuvat kullankirjaviksi. Se jäykkä kuiva, piikkinen, vaateita ja käsiä repivä pensas saa kaiken anteeksi kun se kirjoo rinteitä hohtavalla kultaharkon värillään. Ei enää muistakaan miten mitätön pensas se olikaan joku aika sitten.

Napolinlaukka, Allium neapolitanum, tästä laukasta en tiedä käytetäänkö sitä lääkinnällisiin tarkoituksiin niin kuin serkkuaan Ruoholaukkaa eli Ruohosipulia ja Valkosipulia. Tämän leikkauspinnasta käsiin jäävä neste haisee kuin raato. Kestää muuten vaasissa kauan, eikä sitten enää haise. 

Kyproksen hietavalesahrami, Romulea tempskyana, tämä pieni sininen kaunotar hurmasi minut heti ensimmäisenä Kyproksen keväänä, eikä hurma ole haalistunut vieläkään. Tämä on kuin kanttarelli, kun ensimmäisen havaitsee, havaitsee kohta toisenkin.

Rohtomandrake, Mandragora officinarum, tämä tunnetaan Suomessa myös nimellä Alruuna ja Lemmenmarja. Se on perunan sukulainen, ja tavataan luonnonvaraisena Välimereltä Himalajalle ulottuvalla alueella. 

Sinialpi, Anagallis foemina, tällä kasvilla on vaihtoehtoinen nimi Sinipunka, minusta Sinialpi on parempi. Nämä siniset silmät keskellä vihreää heinikkoa eivät oikein punkalta näytä.

Kilpiapila, Trifolium clypeatum, tämä on kevään ensimmäisiä apiloita täällä. Kasvaa rehevässä heinikossa, eivätkä kukat aukea paljon tätä suuremmiksi.

Valkoemäkki, Fumaria capriolata, Kanariantaatelin runkoa vasten aseteltuna. Suomessa tavattava punakukkainen Peltoemäkki, Fumaria officinalis on vanha lääkekasvi ja pahojen henkien manaukseen liittyvä. Liian suurena annoksena se on jopa tappava, saattaapa tämä Valkoemäkkikin olla tujua liikaa annosteltuna, eipä kokeilla.

Silkkipensas, Grevillea johnsonii, tämä pieni puu kuuluu Proteakasveihin ja on täällä harvinainen, olen huomannut vain kahdessa paikassa tämän erikoisen pikkupuun. A

Veden tuomia iloja ja yllätyksiä.

Nyt saimme patoaltaan täyteen ja siitä juoksutetaan kallisarvoista makeaa vettä tuhansia litroja päivässä mereen! Vettä valuu nyt vuorilta yhä lisää ja lisää. Sateita luvassa vielä silloin tällöin.

On hauskaa pyöräillä pikkutietä veden kohistessa ja solistessa vieressä, ennen jokiuoma oli mykkä ja kuivillaan. Tosin nyt emme pääsekään aina ihan jokiuoman äärellä kiemurtelevalle väylälle, se on jäänyt paikoitellen veden alle! Nautinnollista ja yllättävääkin tämä aika antaa kulkijalle. Sateita on tullutkin tänä talvena kiitettävästi, selvästi enemmän kuin takavuosina.

Eipä olekaan viisasta istahtaa liian lähelle kuohuvaa vettä evästauolle. Jospa tuuli tempaisee jotain jokeen, sinne meni, mistä sen saa kiinni! Siis nykyään valitaan eväspaikka hieman turvallisemmasta paikasta. Ettei tarvitse lähteä hakemaan karkulaista aivan mereen laskevasta suvantokohdasta.

Jokiuoma rauhoittuu kohdatessaan meren ja sekoittuu aika pian suolaiseen veteen.

Muutama päivä sitten tulviva vesi nousi Germasogeian laakson maantielle, se suljettiin nauhoilla ja punaisilla varoitustötteröillä. Eihän se kaikkia autoilijoita ajamasta estä, ei kyllä meitäkään, opitaan kiertelemään vain hiukan kauempaa. Hauskaa. Sitten on kyllä jokiuoman ylityksiä, joista yli ei kai kukaan hirveäkään ajaa, ei mekään edes varoen.

Padon alapuolella on keväisen vihreää, kasvimaailma on runsas ja koko ajan löytyy uutta. 

Tätä kevään hurjaa etenemistä on hauska seurata taas kerran. A

Ovien maailmaa

Ovi, kuin avain jonnekin tuntemattomaan, etenkin

vanha ovi, etenkin lukittu ovi. Joskus tekee mieli kurkata vanhan oven rakosesta. Siellä on usein historiaa tihkuvaa maailmaa, joskus pelkkää roinaa tai tyhjyyttä.

Tässä muutamia tämän talven ovia, jotkut kutkuttavat mielikuvitusta ja vievät mennessään oven toiselle puolelle. Täällä on myös vanhoissa ovissa hauskoja kahvoja, kolkuttimia ja lukituksia. A