Eletään täällä kirkollistakin elämää

Kyproksella on ollut vahva tv-pappi Matti Hakkaraisen seurakunnallinen perinne ja se on jatkunut vuosia vaikka papit ovat vaihtuneet. Talvikaudella seurakunta kokoontui viikottain säännöllisesti. Nyt me joudumme tyytymään vain yhteen kertaan kuukaudessa. Se yksi kerta tarkoittaa messua ja lauluiltaa.

Lauluilta kokosi porukan yhteen. Ensi tapaamisia, iloisia ilmeitä. Uusi kanttori, uusia lauluja ja samalla synttäreitäkin kakkukahvilla juhlistaen.

Ennen meillä oli messu joka sunnuntai ja lauluilta joka torstai. Viikottainen kokonntuminen on ollut kuin turvasatamassa piipahtaisi. Olemme nyt kuitenkin joutuneet luovuttamaan turistipapin ja -kanttorin pääsääntöisesti pohjoisen suuremman maan suomalaisten pariin. Ovat laskeneet, että meitä on täällä vähemmän, siellä enemmän. Pienempi määrä on aina pienempi määrä, sehän jää alakynteen vaikka pulkkamäessä.

Nyt ensimmäinen yhteinen messu ja tuttujen tapaaminen tuntui hyvältä, halattiin, juttu lensi ja nauru raikui kirkon käytävällä ennen messun alkuakin.

Kirkkokahveilla tunnelma tiivistyi riemulliseksi kuulumisten vaihtamiseksi. Olipa vaikeaa jopa kotiin lähteä, niin paljon oli viime talven jälkeen kertynyt kerrottavaa.

Pienimuotoisena on miettimismyssyn alla jotain jatkoa omin voimin, aika näyttää mitä siitä tulee. 

Kasvaa kun kasvatetaan . . .

Kyllä täällä kasvaa kun viljellään, kuivuus selättyy kastelemalla, se on mainio ikiaikainen oivallus! Seuraavassa muutama esimerkki kastelun ihmeestä.

Akrotirin niemimaan luona putkahdimme eräänä päivänä suuren salaattimaan reunaan. Oli siinä katsomista, salaattia tulossa, olemassa, ollutta, mennyttä, hauskaa, vieressä oli vielä suuri papumaakin. Netistä kotona tutkaillen päädyin Mungopapuun, Vigna radiata, olihan sillä keltaiset kukatkin. Osuinkohan oikeaan? Saa korjata. Olen kyllä tuntenut sen aiemmin nimellä Mungpapu, kun olen idättänyt sitä monia kertoja. Täällä Kyproksella nautitaan erilaisista pavuista ympäri vuoden. Meikäläisen on vaikea erottaa niitä toisistaan.

                     Papupelto

Vähän aikaisemmin huomasimme Germasogeian laaksossa meille uuden viljelmän. Paikka raivattiin viime talvena pusikosta pelloksi. Näimme pellolla kaksi miestä, sinne äkkiä kuivan jokiuoman yli kyselemään. Miehet kertoivat olevansa vain työmiehinä siellä, mutta tiesivät kuitenkin. Viljelmän kasvi on Lääkeaaloe, Aloe vera. Vieressä oli vielä monen monta ruukkua odottamassa istutusta muutaman viikon kuluttua. Satoa saadaan vasta 4-5 vuoden kuluttua kertoi meille netti! Siis kärsivällisyyttä tarvitaan, hauskaa on seurata tätäkin.

Germasogeian laaksossa näimme maaliskuussa valkoisin kukin kukkivia Avokadopuita, Persea americana. Nyt lokakuussa hedelmät roikkuvat kuin vihreät pullerot naruihin ripustettuna. Poikkesimme tervehtimään maaliskuussa tapaamaamme "avokadomiestä", hän näytti olevan tontillaan touhuamassa. Hän esitteli juuri istuttamiaan kaalintaimia ja Viikunapuitaan, Ficus carica. Halkaisi meille makeita maistiaisia ja avokadopuusta antoi mukaan muutaman hedelmän. Kannatti uteliaana poiketa tervehtimään ja tutkimaan lähemmin outoja asioita. Mies opasti vielä, että viiden päivän kuluttua avokadot ovat kypsiä syötäväksi, siis nyt vain odotellaan. Aikaahan meillä on vaikka muille jakaa.

Tuhkaa ilman timantteja

Tänä aamuna ihmettelimme laajalti pyöräpeitteen päällä ja maassa ollutta valkoista hiutaletta. Selvisi tarkemmassa tarkastelussa tuhkalaskeutumaksi.   

Taitaa olla eteläisille maille yhteistä, että sieltä täältä maastosta löytyy palaneita aukioita. Kun vuosia sitten ensimmäisiä kertoja pääsimme kiertelemään Kyproksen vuoriseudulle Troodokselle, ihmettelimme pystyssä olevia muutamia hiiltyneitä puiden runkoja ja lähes aluskasvillisuutta vailla olevaa maastoa. Nyt on selvää, että metsäpalon jälkeen palaneet vielä käyttökelpoiset puut on korjattu ja hankalissa paikoissa olevat on jätetty koristamaan maastoa.

Muutama vuosi sitten olimme kaukaa todistamassa suurta kaislikkopaloa Akrotirin länsilaidalla ja paikalliset kertoivat, että näin tapahtuu muutaman vuoden välein. Kulkiessamme siellä viime vuonna näimme suuria leikkuuaukioita, joilla arvelimme suojeltavan kaislikkoa tulen leviämiseltä.

Sunnuntaina iltapäivällä retkeilimme Germasogeian patoaltaan ympäristössä ja havahduimme kovaan paukutteluun ympäri allasaluetta. Metsästäjät olivat liikkeellä. Kieltotaulut eivät paljoakaan merkitse, kun hinku käy! Illalla sitten ihmettelimme sankkaa savua läntisellä taivaalla. Se ei oikein sopinut kaislikkopalon suuntaan, vaikka olikin luonteeltaan samanlainen. Pienen ajan kuluttua selvisikin, että Lofoun alueella oli metsäpalo. Muutama kommentti lehdistön sivuilla yhdisti aikaisemmat kokemukset; Taas metsästäjät aiheuttivat metsäpalon. Toisinto oli valmiina Parekklisian suunnassa. Molempia tuhoja oli sammuttamassa lähes kymmenen sammutusyksikköä!

Kyproksella on aivan viime vuosina noussut vastarinta jatkuvaan lintujen ammuskeluun. Kun laajat tulipalot vielä yhdistetään tuohon ampumaharrastukseen, kritiikki sitä kohtaan kasvaa.

Kuivuudesta nousee elämää

Kuivuus täällä on erilaista kuivuutta kuin kotimaassa, siellä pohjoisempana. Täällä on helppo luulla, että luonto on kuollut. Näin itsekin luulin ensi kertaa tänne saavuttuani. Ei, se kasvaa siellä täällä juuri niitä kasveja, joille tämä aika sopii. Ne toiset näkymättömät kasvit ovat kuin lähtökuopissa urheilukentän maaliviivalla ja odottavat kyyryssä sitä lähtölaukausta. Varaslähtöjä ei oteta! Se saattaisi koitua rankkaamiseksi koko kisasta.

Kuivilla hiekkaisilla tienvierillä kulkijaa ilahduttaa kauniilla lehdillään ja pitkillä hoikilla paloillaan Lyijypuu, Leucaena leucocephala. Se kukkii jo nuorena palleroisin kukin, siinä on samaan aikaan sekä kukkia, että siemenpalkoja. Sen lukuisat ohuet palot kahisevat vienosti tuulessa.

Merenrannan hiekassa, lähellä vesirajaa kasvaa vasta tänä syksynä minulle tutuksi tullut Merinäkinruoho, Najas marina. Ei tunnu oikein houkuttelevalta kasvilta, se on niin piikikäs kauttaaltaan. Timantinkokoisia kukkiakin saa tihrustaa, että ne huomaa.

Sitten pitkin hiekkaista maanpintaa vielä tässä vaiheessa leviävä Vaharokko, Andrachne telephioides antaa mielikuvitukselle tilaa, mitä siitä kasvaakaan kahden kuukauden kuluttua, ken elää, se näkee. 

Meillä kuivuu patojärvi, sen paljastunut pohja on kaunista halkeillutta savea. Siellä löytyy jo vihreää, mm. eräs Tyräkki, Euphorbia petiolata. Se leviää kauniisti pitkin halkeillutta savipintaa, vielä se on nuorta ja vasta kasvunsa aloittanutta.

Sitten kuivuudesta huolimatta tuo herkuttelijoiden pirteä lisuke ruokapöydässä, Kapris, Capparis spinosa, avaa joka aamu kukkansa, vai avaako jo yöllä, kuka tietää? No, joka tapauksessa puolen päivän jälkeen sen kukat ovat jo kuihtuneet. Kapriksen versot ovat terävien piikkiensä kanssa aina valmiina hyökkäämään huolimattoman kulkijan kinttuja repimään! Veri virtaa vaan norona naarmuista.

Varsinainen hiekan kaunotar on tänään vastaamme putkahtanut Kilsekoiso, Solanum elaeagnifolium upottavassa hiekassa kotimatkamme varrella, kun saavuimme aurinkoturisteja vilisevälle rantatielle.

Kasteltunahan täälläkin kasvaa mitä vaan ihminen tahtoo kasvattaa joko ilokseen tai elannokseen. Jotenkin tämä luonto viehättää nytkin, vaikka kasvillisuus onkin niin niukkaa. Voisiko tästäkin sanoa, että pieni on kaunista, ehkä voisi.

Kyproksen luontoa lokakuussa

Kun Suomesta tekee loikan lokakuun puolessavälissä Kyprokselle, sen loikan huomaa. Suomen luonto oli tänä syksynä tosi kaunis ja vehreä, saimme nauttia värikkäästä ruskastakin.

Villakurho

Täällä Välimeren itäisellä saarella kukkivat vielä monet pensaat ja puut. On kuin vanhoja tuttuja tapaisi ja tervehtisi, kuin kotimaassa tuomien kukkiessa! Osa kukkijoista tosin jo loppusuoraa kiitäen, sillä kukinta on kestänyt jo kauan. Tämän syksyn kuivuus saarella näkyy selvästi siellä, missä veden käyttöä on hillitty, tai säästetty. Sitruspuissa ei näyttäisi olevan hedelmiä lainkaan, ne ovat vihreitä ja piiloutuvat lehtien joukkoon. Osassa ne ovat pieniä kovia ruupiaisia. Mutta vettä saaneet sitrustarhojen puut antavat normaalin sadon, siltä näyttää. Onhan kaupoissa jo myynnissäkin varhaisia sitruslajikkeita ja granaattiomenatkin loistavat siellä jo syvän punaisina.

                                                                            Hietamerinarsissi

Kuivana rutisevan vuorenrinteen ainut matala silmänilo on punertavakukkainen Villakurho, Carlina lanata, jonka vain etsien huomasin. Ruohovartiset kasvit ovat kuihtuneet. Rinteiden ikivihreät pensaat, piikkisetkin, ovat jämähtäneet odottamaan sateita puhjetakseen kukkaan ja uusien lehtien vehreyteen.

Mutta rantahiekasta nousee nyt valkoinen upea Hietamerinarsissi, Pancratium maritimum. Sen pikimustat kookkaat siement ovat höyhenenkeveitä! Onko kuivuus nujertanut tänä syksynä vuorenrinteiltä pikkuruisen Syyssinililjan, Scilla autumnalis? Aika näyttää nouseeko se ensimmäisten syysateiden jälkeen vai jättääkö se tämän syksyn väliin.

Mutta kotipihoilla ja puistoissa kukkii moni puu, upeat punakukkaiset kaunottaret, kuten Liekkipuu, Delonix regia, Temppelipuu, Plumeria rubra sekä harvinaisempi piikikäsrunkoinen Pullokapokkipuu, Ceiba speciosa. (Puu on kotoisin Etelä-Amerikasta, ennen sen hedelmien sisältämää kuitua, kapokkia, käytettiin tyynyjen täytteenä.) 

Liekkipuu

                                                                                                                                                    Pullokapokkipuu

Sitten vielä korkea sinikukkainen Etelä-Amerikasta lähtöisin oleva puu Jakaranda, Jacaranda mimosaefolia ja melkein jokapaikan silmänilot Keltatekoma, Tecoma stans ja eriväriset Oleanterit, Nerium oleander saavat unohtamaan kuivat rinteet. Nämä kukkivat pensaat ja puut vahvistavat uskoa luonnon järkkymättömään kiertokulkuun.

Jakaranda

Kulkijana jään innolla odottamaan mitä kaikkea putkahtaakaan esiin, kun sateet herättävät uinuvan luonnon taas kerran. Siinä on aavistus sitä samaa odotusta kuin kotimaan keväässä lumen sulamista seuratessa päivä päivältä. Odotellaan, seurataan, iloitaan ja ihmetellään!

            

             Keltatekoma

Markkinoita ja markkinoitavaa

Usein kuulee kysyttävän uudelta Kyproksen ja etenkin Limassolin kävijältä; oletko käynyt Linopetran markkinoilla. Paikalliset markkinat tai tori merkitsevät ilmeisesti jotain eksoottista ja ainutkertaista. Melkeinpä tulee mieleen käynti Persialaisella torilla – olisi varmaan mielenkiintoista!!

Mikähän näissä tapahtumissa pääasiassa sitten viehättää. Itse olen viehättynyt niistä erikoisista esineistä, jotka poikkeavat suomalaisen torin tarjonnasta. Mielenkiintoisena pitämäni radiolaitteiden kirjo menneiltä ajoilta on olennaisesti erilaista kuin Suomessa.

Mutta onko viehätys olemassa vain siihen asti, kunnes ne on nähty. Itse käymme säännöllisen epäsäännöllisesti Linopetran markkinoilla ja aina riittää ihmettelyä.

Linopetran markkinat on mukava läpileikkaus siitä kaikesta, mitä on niiden harmaiden – useasti – seinien sisäpuolella, joiden ohi kuljemme päivittäin asuinpaikkamme ulkopuolella. Tekstiilit, kengät, kankaat, sänkyvaatteet, työkalut, astiat, koneet ja laitteet sekä monenmoiset tavarat uutena, kerran tai useammin kierrätettyinä ovat rekeissä, pöydillä tai maassa muovin päällä. Ja tietenkin kaiken tämän lisäksi normaalina tai luomuna hedelmiä, munia, vihanneksia, juureksia ja kukkia ruukuissa tai ilman. Onhan tietenkin kunnon torilla saatavana eläviä kanoja tai kaneja sekä koiranpentuja ja kalastajillekin syöttejä - kaloja varten.

Ehkäpä tuo kaikki moninaisuus on niin mielikuvitusta kiehtovaa, ettei sitä ilman kannata jäädä. Ihmettely ja hurmaantuminenkin markkinahumusta on osa tämän kulttuurin kokemista.

Ja vielä vähän sitä toisenlaista markkinointia.

Suomen Kirkko Kyproksella järjestää:

Yhteislauluilta pidetään Hotelli Estellan tiloissa torstaina 3.11.2016 klo 18.oo

Katariinan kirkossa pidetään Messu sunnuntaina 6.11.2016 klo 12.30 ja

noin klo 13.30 kirkkokahvit kirkkopihan kahvihuoneessa omakustannushintaan.

Ne suomalaiset, jotka ovat Agia Napassa, ovat tervetulleita messuun lauantaina 5.11.2016 klo 16.oo Skandinaaviseen kirkkoon

Tutustuminen

Kypros näytti parhaimmat puolensa ylitsevuotavaisina, kun saavuimme jokavuotiseen talvikotiimme ja riisuimme pitkät kalsarit, villasukat ja flanellipaidat liiallisina yltämme. Kylmä oli jo antanut ensivaroitukset tulevasta Suomen talvesta, josta jo halusimme riittävän kauas. Parin hotellitalven jälkeen olemme kymmenen vuoden aikana päätyneet Mikon suosiollisella avustuksella tähän talvikotiimme. Tämän apartementoksen muuttaminen kodiksi vie nykyisin parisen päivää, mutta sitten se toimii hyvin, kuin toisilla mökillä olo.

Ensimmäiset kulkemiset talvikodin läheisyydessä puolen vuoden jälkeen kertoivat ympäristön muuttumisesta, kun joka puolella voi huomata täydennysrakentamista, jolla tiivistetään rakennuskantaa. Aina vain tahtoo ihmetellä, miten tuohon rakentamiseen riittää rahaa, kun edellisetkään kohteet eivät ole saaneet pysyvää asutusta. Saattaahan olla, että selitys on kesän lomalaisten tarpeisiin vuokrattavista asunnoista, vaikka ovatkin tyhjinä näin talven tullen. Toisaalta ylimääräistä varallisuuttansa voi tällä tavoin sijoittaa länsivaluuttaan mukavasti!

 Monissa kohteissa myös innolla aloitettu rakennusprojekti on lopahtanut kesken kaiken jopa vuosiksi, mikä tuntuu perin kummalliselta.

Uusien rakennusprojektien kohdalla saatetaan tarvita arkeologisten kaivausten tukea

Tässä tilanteessa, jolloin maasto näyttää kuolleelta; heinä ja maanpintakasvit ovat ruskeaksi kulottuneita, hehkuvat pensaat ja puut vielä laajalti kukinnoissaan.

Germasogeian patoallasta taidetaan tarkoituksellisesti tyhjentää, kun sen vesimäärä pienenee muita nopeammin ja vettä juoksutetaan Amathosjokeen. Jokipohjan kasvisto elelee mukavasti ja on vehreämpää ja jopa massiivisempaa kuin useina edellisinä vuosina. Järvi- ja jättiruoko nousevat korkeuksiin, jollaisiin ne eivät ole vuosikausiin päässeet