Unohdetut

Silloin tällöin tulee eteen tilanne, jossa jää hämmästyneenä katselemaan jotain unohdettua kapinetta. Onko tuollaisiakin ollut tai milloinkahan tuo on viimeksi toiminut? Mitähän sillä on saatu aikaan? Vieläkin mielenkiintoisempaa on tietenkin löytää edestään tilanne, jonka suhteen ihmettelee; vieläkö tuollakin tehdään askareita !

Museoistahan löytää vaikka minkälaisia värkkikaluja menneiltä ajoilta, mutta herkullisempaa on löytää niitä sattumalta kulkiessaan.

Yhteisretkellä Pafoksen viinivuoristoon löytyi vekkulin näköisiä kulkupelejä. Muuallakin on näkynyt samantapaisia vanhoja autoveljeksiä, niinkuin tällä tavernan takapihalla, mutta nämä olivat vain sellaisia, ettei niitä meikäläisen silmiin ollut ennen tullutkaan. Onhan niitä toki sodan aikoihin Suomessa ollut, joskus tyyppikoodilla E83W, mutta ovat jääneet muistoissani sille hämärän puolelle. 

 Nämä kaksi vasenkätistä veljestä olivat tuolla vieretysten lähes yhtä apaattisessa tilassa. Fordson pikkupakut elämänsä ehtoossa, ilmeisesti saattohoidossa, toinen kauttaaltaan ruosteessa ja toinen takatilan ikkunat repsottaen ! Kuitenkin toisin kuin tavallisesti, renkaissa oli kohtalaisesti ilmaa myös alapuolella !

Toinen pariskunta on valloittanut pihatilaa Amathus-joen reunamilta ja nököttää välillä näkymättömissä korkeassa heinikossa ja taas välillä esittäen brittiläistä eleganssiaan kaikelle kansalle vuodenajasta riippuen.   Ne ovat olleet paikoillaan jo eräänkin vuoden, mutta niiden suhteen kai odotellaan aidon museokapistuksen arvonnousua.  Voi olla, ettei se tuossa kyllä nouse ! 

Kaksi Morris Minor 1000 mallia, ehkä Station Wagoneita tai Travellereita, odottavat sitä viimeistä noutajaa. Korirakenteet ovat puuta ja toisessa ne ovat pahasti jo lahonneet. Englannissa on pajoja, joissa tehdään näistä mätänemisasteisista vielä kulkuneuvoja liikenteeseen uusimalla kantavia osia uudesta puusta. Toisaalta, eihän näitä museoihinkaan kaikki mahdu, ellei näille sitten tänne rakenneta suurta G-rakennusta.   

Jokirannan hedelmätilalla onkin sitten uudempi työjuhta. Aidan vieressä nököttää kuitenkin töistään uupunut Eicher-traktori, ehkä ES 202 Puma, odottaen josko pääsisi vielä tositoimiin. Vierelle on ilmestynyt lähes käyttämättömän näköinen ponteva pellon muokkaaja, joten taitaa saksmanni kuitenkin jäädä vain koristeeksi. Omistaja ei kuitenkaan henno luopua tuosta entisestä ja yrittää hienovaraisesti peitellä muovipeitteellä sen kuluneita kupeita sivullisten katseilta. Oikeastaan vain tällainen pieni sutjakka puuhakone sopiikin näille plantaaseille, joilla on paljon hedelmäpuita väisteltävänä.

Taannoin kävimme, tietenkin CTO;n myötävaikutuksella Pelendrin Zivaniajuhlilla ja kiertelimme jälleen kylää pitkin poikin. Katselimme ihmisten iloista menoa ja joistakin ovista sisälle. Tuli vastaan ovi, joka johti ilmeisesti talkoovoimin kunnostettuun teatterisaliin. Erilaisia ratkaisuja ihmettelimme ja kuvittelimme teatterin toimintaa. Se oli ollut aikaisemmin elokuvateatterinakin, mutta siitä oli luovuttu. 

Näyttämön tiloissa ei ollut enää jälkeäkään valkokankaasta, mutta konehuoneessa, siellä toisessa kerroksessa nökötti tehtävänsä suorittanut ja - ei voi sanoa, että eläkkeelle siirretty , vaan - tunteettomien käsien murjomaksi raaka-aineeksi tulemistaan odottava tunteiden tulkki. Tuo 35mm:n valokaaritoiminen Victoria IV E- elokuvaprojektori oli tuotu tänne joskus viime vuosisadan puolessa välissä Italian Milanosta Cinemeccanican mainioilta tehtailta.

Koska se oli yksin täällä kuumaa tehtäväänsä suorittaessaan, se pääsi kuitenkin 15 minuutin välein hieman levähtämään kelaa vaihdettaessa.

Kuinka paljon suuria tunteita sen esittämät elokuvat ovatkaan saaneet aikaan sen toiminnan vuosina? Tämäkö on ollut tämän kylän elinvoimaisuuden edellytys ?

S