keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Betonin juhlaa!!


Voiko olla totta, että betoni elää, kukoistaa, riemastuttaa ja ilahduttaa kulkijaa näin?! Kuinka paljon se riemastuttaa ja innostaakaan sen tekijöitä! Pyrgoksen kylän harvaanasutulla laidalla, korkean vuorenrinteen itäisellä sivulla on rehevää kasvustoa, pensaikkoa ja moninaisia puita.














Korkealla olevalta tieltä kulkijan silmään osuu oudonnäköinen pitkälle jatkuva polveileva aita. Tätä näkyä ihmettelimme jo pari vuotta sitten.


Nyt aita on muuttunut mosaiikin säteileväksi juhlaksi! Pakko on laskeutua alas ohi haukkuvien koirien iloisena hehkuvan betoniaidan luon. Aita on kuin jämerää värikästä pitsiä! Voiko tämä olla totta, täällä, keskellä "ei mitään" on tällainen aarre! Lapset ihmettelevät iloisia värejä, mutta kyllä aikuisellekin joskus käy samoin.'







Kuulimme paikalliselta naapuriltamme, että paikalle syntyy pikkuhiljaa "hotelli". Pikkuruisia "taloja", mielikuvituksen lentoon nousevan luomisinnon tuloksia. 
















Työ näyttää jatkuvan, sillä niin paljon keskeneräistä materiaalia on vielä aidan sisäpuolella. Läjäpäin on erilaisia pulloja, laattoja . . . työkaluja, laastisäkkejä . . . Aidan ulkopuolellakin oli keskeneräisen työn jälkiä, hiekkakasa, laattojen kappaleita, värikäs mosaiikki etenee pikkuhiljaa.



Jospa joskus siellä olisi portti auki ja näkyisi ihmisiä, ilo olisi päästä katsomaan, eikä vain aidan takaa kuvaamaan ja kurkkimaan.














Luontokin on aidan sisäpuolella rehevää, viidakonomaista, korkeita eukalyptuksia, värikkäitä pensaita, banaaneja, hyvä tausta tälle kaikelle. Ihmetellä ja ihailla, muuta ei oikein voikaan kun tätä katselee. Tämän kokisi erilaisena, jos tämä olisi osa jotain julkista maksullista "elämyspuistoa". Tämä on aivan syrjäisessä paikassa, lähellä on vain pari muuta taloa, viljapeltoja ja oliivitarhoja löytyy läheisyydestä.

7 kommenttia:

  1. Wau! Luovuus huipussaan, on aloitettu hyvissä ajoin 'hotellin' maisemointi. Tuollaisia yllätyksiä on tosi kiva bongata.
    Oikein mukavaa joulua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Voi Sirokko, mikähän tuon vastauksen vei? Kiitos kuitenkin kun kävit katsomassa Betonin juhlaa. Hyvää Joulua! Ali

      Poista
  2. Hyvää ja siunattua Joulua sinne kauas.

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää olisihan siellä sisäpuoleltakin kiva katsella ja ihailla Kiitos jakamisesta Hyvää Joulua Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus osumme oikeaan aikaan paikalle. Harmi, että se on niin kaukana pyöräretkeilijälle. Kiitos, kun kävit kurkkaamassa! Ali

      Poista