Kevät on Koronasta välittämättä

Kun täällä kuuntelee aamuisin Suomen uutisia ja vilkuilee lehtiä netistä, ei voi välttyä rajuista Korona-uutisista.

Siitä huolimatta aurinko paistaa ja saa kaiken ryöpsähtämään loistoon. Ja täällä etenkin, piilottaa tienlaitojen roinaa. Ihana vihreys tekee sen, ihana! 

Jokunen sukupolvi eteenpäin niin täälläkin tienvarret siisteytyy? Niinhän kävi Suomessakin, tosin ei meillä näin paljon koskaan heitelty roinaa tienposkeen, vai heitettiinkö?

Nämä roinat odottavat vielä peitteekseen vihreää kasvua.

Paikoitellen täällä on myrkytettykin ehkä entistä enemmän ja vahvemmilla myrkyilläkin vihreänpelossa tienreunoja. Silloin ei roinakaan peity, ne näkyvät edelleen.

Kukaan ei arvaakaan mitä tänne alle kätkeytyy!

Tämä kevät on kuitenkin erilainen, kasvien kuvaajana en löydäkään uusia kasveja niin kuin aikaisemmin. 

Kameraan on osunut sattumalta ja etsien viime vuosina uusia kasveja 30-40 kpl joka talvi, mutta tänä talvena vasta vain 15! Tosin mittakin alkaa jo täyttyä !

Nämä kuivuuteen tottuneet kasvit ovat saaneet nyt kahtena talvena talvisateita enemmän kuin ennen, siitäkö tämä johtuu? Jotkut kasvit ovat pienempiä kuin ennen, jotkut hukkuvat korkeaan heinikkoon, jotkut ovat hävinneet entisiltä paikoiltaan. 

Yhtä kaikki, luonto elää ja rehottaa monin paikoin aivan ihanasti kuin ennenkin. Se on sitä kevään ihanuutta. 

A

Hei hulinaa!

Karnevaaliaika, se alkoi jo 20.2., oli Stinky-torstai, karnevaaliajan alku. Silloin leijui pyöräilijän nenään monelta pihalta, työpaikkojenkin pihoilta grillatun lihan tuoksu ja musiikki soi.

Meidätkin vinkattiin erään työpaikan pihalle, oli melkein pakko piipahtaa. Neljä miestä olivat jo nauttineet osan syömisistä ja -juomisista. Riitti niitä vielä meillekin, maistelimme ja iloisesti kiittäen jatkoimme pian pyöräretkeämme.

Siis olimme aloittaneet karnevaaliajan, me suomalaiset!

Wikipedian mukaan karnevaalit ovat varsinkin katolisissa maissa laskiaisen aikaan ennen paastoa vietetty riehakas juhla. 

Niin, riehakas oli meilläkin Limassolissa tunnelma 1.3., kovaa musiikkia, savua, paukahduksia ja vellovia ihmisiä, lapsia ja nuoria, ilmapalloja, kovaäänisiä pillejä, ihmisten päälle spraypulloista ryöppyävää värillistä suihketta. 

Kulkue koostuu värikkäistä lavoista, jotka on rakennettu traktorin peräkärryyn, kaikilla oli joku teema, mielikuvituksella ei ole rajoja.

Se aika, jonka meikäläinen tätä meteliä kestää kuunnella ja katsella, jää aika lyhyeksi. Mutta aina tekee mieli kuitenkin elää hetken tätä hulinaa, katsella ihmisten riemua ja hauskoja asuja.

A

Se yksi puu!

Se yksi puu ylitse muiden, se yksi puu patojärven rinteellä elää nyt elämänsä kevättä.

Se on saanut odottaa sitä kauan, mutta kärsivällisyys palkitaan!

Tänä keväänä se on MANTELIPUIDEN KUNINGATAR, kuin morsian,

ja oli meidän onnemme,

että juuri tänä keväänä me kohtasimme! 

Kiitos!

A.

Mustan kissan tango

Kuka muistaa kappaleen "Mustan kissan tango"? Voisihan se näyttää juuri tällaiselta auton katolla. Hyräilin sitä hiljaa kuvatessani ja se riitti kissalle. Tässä keväistä ilakointia Minin katolla.

Hieno auto, kiiltävä katto, täältä näkee hyvin,

näkee vasemmalle,

näkee oikealle,

nyt näkyy pulukin,

näen sinut,

nyt puutuu jo paikat,

syvä venytys auttaa,

unettaa jo kovin,

en jaksa, unoset odottaa,

menikö hyvin?

eikös tämä jo riitä!

Vuoren lumoissa

Mikä on vuoren lumo? Täällä meillä katseen kohteina on usein meri ja vuoret, meille suomalaisille kuin järvet, harjut ja tunturit. Ne viehättävät, ovat aina viehättäneet. Täällä on helppo samaistaa järvi ja meri, harju, tunturi ja vuori. Olen jo lapsena kiivennyt harjulle laulamaan "Kotimaani onpi Suomi", samoin lehmähaan suurella kivellä olen laulaa hoilottanut ja savupiipun päähänkin isä nosti minut laulamaan, siis korkealla vuorella sain olla. Tätäkö on vuoren lumo?

Meillä on päivittäisten pyöräretkiemme varrella aina näkyvissä vuoria, usein myös meri.

Diplorotsosvuori on läheisyydessä korkein vuoremme, lempivuoremme, se näkyy laajalle mutkaisten pyöräilymaastojen varrella, milloin ähellämme sen jyrkkää serpentiiniä ylös, milloin viiletämme korvat viheltäen vauhdilla alas. Siksi sen rinteillä huomaa vuodenaikojen vaihtelunkin selvemmin.

Maaliskuussa kukkiva Keisaripuu, Paulownia tomentosa 

peilaa itseään Diplorotsosvuoren silhuettia vasten.

Satoja vuosia vanhat oliivipuutkin kuuluvat tomerana vuorten väliseen laaksoon, ovat kuuluneet ja tulevat kuulumaan vielä satoja, satoja vuosia, ellei se ylen viisas ihminen . . .

Amathusvuori on toinen lempivuoristamme, sen ympärillä sijaitsevat myös Amathuksen kaupunkivaltion rauniot. 

Viime talvena kerran yllätyimme Pohjoisen Amathuksen raunioilla poliisin keltaisesta nauhasta. Vuorelta oli vierähtänyt monien tonnien painoinen lohkare alas! Se oli pomppinut kuin suuri lumipallo tehden rinteeseen suuria koloja. Siinä se nököttää varmaan tuhat seuraavaa vuotta, ellei saa seurakseen toisia pudokkaita.

Onko koti vuorenrinteellä jotenkin erilainen tunnelmaltaan kuin tasaisen maan koti? On siellä ainakin tilaa lepuuttaa silmiään ja unelmoida. Näin uskoo tällainen tasamaan tallaaja Suomesta.

Kuljemme kohti karnevaaliaikaa . . . A