Kauniita muistoja

Mitä jää jäljelle kun tämä talvi on ohi, muutakin kuin korona. Jokaiselle meille jotain jää.

Meille jää paljon kauniita muistoja ja kuvia.

Tässä pieni otos mielenkiintoisista ja mukavista kasviystävistämme iloksi kaikille.

Talvi itäisellä Välimerellä antaa paljon muutakin kuin aurinkoisia rantoja. Siitä on osoituksena rikas kokemusten määrä auringossa, tuulen tuiverruksessa ja vuorenrinteiden nousuissa ja laskuissa. 

Vähemmän onkin tasamaata, ei taida sopia pohjanmaan polkijoille, meille sopii.  Tähän saakka on sopinut ja jos Luoja ja korona suo, jatkossakin. Hyvän talven jälkeen on hyvä lähteä Suomeen, vältellen kohtaamista koronan kanssa.  Tänä keväänä taitaa olla viisasta pitää tauko Unkarin pyöräretkenkin kanssa.

On hyvä pitkästä aikaa odotella Suomessa nyt kevään edistymistä. Nyt on aikaa kasvattaa omaa kevätvihreää heti kasvukauden alettua kotipihallakin.

Kiitoksia tästä talvesta kaikille lukijoillemme ja hyvää kesää! Koronasta huolimatta yrittäkäämme nähdä Luojan luonnossa lempeitä vastauksia koronahuoliimme. 

A

Eukalyptus, 

Eucalyptus falcata. Muutama vuosi sitten rymysimme huonoja kvivisiä polkuja rannan ryteiköissä ja huomasimme aivan erikoisia eukalyptuksia, hieman ränsistyneen oloisia. Missään muualla emme ole näihin ”kissankynsiin” törmänneet. Tänä talvena treffasimme ne taas.

Hopeavuohenpolvi, 

Paronychia argentea. Tämä hopeisten lehtien ja kukintojen vaatimaton kasvi ilahduttaa, milloin se kukkii kakden sentin korkuisena, milloin sen versot kiemurtelevat pitkinä rönsyinä maan pinnalla.

Jaloleinikki, 

Ranunculus asiaticus, minään aikaisempana keväänä näitä kauniita rinteiden kaunistajia ei ole ollut näin paljon, vielä korkeallakin kiikarin avulla näimme valkoisia raitoja.

Keltaputki, Ferula. Tämä oli mielenkiintomme kohde yli kaksi kuukautta. Ensin emme ymmärtäneet mikä tämä jötikkölehtinen kasvi oikein on. Se ei muistuttanut mitään tuntemaamme kasvia. Hitaasti tammikuun jötikkö alkoi muistuttaa nopeakasvuista serkkuaan Välimeren keltaputkea, Ferula communis. Lyhyeksi ja tanakaksi se jäi vielä lähtiessämmekin, mutta kukki iloksemme viime tingassa kuitenkin.

Meriheinä, meripallo, 

Posidonia ozeania ja Merimailanen, 

Medicago marina. Siinä ne köllöttävät samalla kivellä sovussa. Tosin minä nostin tuon meripallon siihen kivelle, se oli kiven vieressä.

Tämä ei kylläkään ole kasvi, mutta hassu tuttavuus kuitenkin.

Mäntykulkurinirkko, Thaumetopoea pinivora, yllätti meidät renkaanjälkien yli määrätietoisesti matelevana pitkänä jonona, tavoitteena niillä oli korkea heinikko tien toisella puolella.

Tämä palmuressukka sai osakseen tänä talvena kiusantekoa, meiltä vain lempeitä ajatuksia. Joku oli katkaissut palmun, se kasvatti lehdenalkuja, ja se joku katkaisi taas, ja taas. Kunnes se sai hengähtää viimeisen kuukauden, mutta ei tiedä jääkö se henkiin kuitenkaan. Niin hitaasti nousi enää uusia lehdenalkuja.

Pörröneidonkieli, 

Echium angustifolium. Tämä kevät sai pörröneidonkielet ilmestymään kaikkialle. Ensimmäisen kerran kokeilin tuoda kotiin. Yllätyin, niin kauan kestivät kauniina vedessä.

Siniakaasia, 

Acacia saligna, onko olemassa toista kasvia, joka saa sieluunkin auringonpaisteen? Ei ole, matkalla kotiinkin voi huolettomasti katkoa kultaoksia pyörän tarakalle. Niin, jos vaan ennättää ennenkuin kaupungin miehet raivaavat taas oksia lyhyemmiksi.

Sukaattisitruuna, 

Citrus medica. Voiko olla hullumpaa sitruunaa, niin molenlaista ulkonäköä, no, niinhän on meillä ihmisilläkin . . .

Tämä viimeinen kuva saa ilmentää monen suhdetta pelättyyn koronaan, häivy siitä!