lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kukkivat rauniot



Mitä saakaan kevät aikaan! Munaisen kaupunkivaltion Amathuksen Pohjoisen kaupunginosan rauniot heräävät kiihkeään elämään muutamaksi kevään viikoksi.

















Vihreyttä, värejä, monenlaisia pikkuherneitä, kruunusuvikakkaroita, ohdakkeita, ruohoa, tuulessa taipuvia heiniä, vilistäviä hyönteisiä, perhosia. . . . Hurma on käsinkosketeltavaa, silmin ahmittavaa. Tuntuu, ettei kyllikseen saa. Suren vain sitä, miten vähän siellä käy kulkijoita. Siellä on hyvä istua pitkään evästauolla, ajatukset saavat lentää paikan muinaisten asukkaiden elämää pohtien. Samalla peilaten sitä oman aikamme maailmaan. Maisema avautuu merelle, auringossa kimaltelevalle merelle, katse saa levätä.

















































Nuo vihreyden myrkyttäjät ovat aika nopeita, ei ennätä joka kevät tätä ihanuutta kohtaamaankaan, kun jo onkin myrkytetty. Ymmärrämme kasvien tuhoavan raunioita, mutta . . . Onneksi tänä keväänä meille tarjottiin yllinkyllin nautittavaa korkean taivaan alla, kyllä nautimmekin. A







Sakaraohdake, Notobasis syriaca, ja Ritariperhonen















Tähtiagama, Laudakia stellio cypr

















Pian koittaa aika siirtyä lumen maahan ja sieltä kohta toisenlaista kevättä vastaanottamaan: http://suomalainenbalatonilla.blogspot.com.
Tapaamisiin . . .

8 kommenttia:

  1. Ihanasta rauniot kukkii.
    Siellä on kevät.
    tuopa se tänne. Mukavaa keväisiä päiviä sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihania kevätkuvia! Täällä odotellaan malttamattomina kevään saapumista..
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Nuo samaiset kasvit herättävät aina minussakin aah ja ooh, enkä haluaisi niiden kuihtuvan,mutta kun sadetta tuli viime kerralla helmikuussa, ja maaliskuu ollut epänormaalin lämmin,niin eilen huomasin että niiden aika on ohi täällä, ja meidän pihapuutarhasta ajettiin kaikki pois jo alkuviikosta. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kevään hurma on koettava silloin kun sen aika on!Täällä ei ole aikaa vitkutella luonnossakaan. Huomenna tallataan jo lumessa! Kevät tulee Suomeen hiukan viiveellä, mutta tulee se. Kiitos sinulle tästä talvesta.

    VastaaPoista
  5. Voi tuota Kreikan kirkasta kevätauringon valoa ja kukkamerta! <3 <3
    Toivottavasti tuot auringon tullessasi! <3

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanaa.. Kyproksella pitäisi joskus käydä. Kreeta ja Santorini käyty, mutta Kyproksesta olen vain haaveillut. Ilmeisesti vehreämpi kuin muut vai oliko se Korfu??

    VastaaPoista
  7. Kyllä arvelen Kreetaa ja Korfua vihreämmiksi kuin Kyprosta? Paljon se on vuodenajasta kiinni ja näkemisen halusta. Kypros on parhaimmillaan ihan alkuvuodesta ennen helteiden tuloa. Käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista