keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kevättä kohti



Talven selkä, milloin se on Kyproksella, milloin se taittuu? Täällä miettii noita Suomen sanontoja, eihän niitä tule Suomessakaan aina mietittyä saati sitten niiden mukaan elettyä.

Tämä takertuva karhea Harsomatara, 
Galium schultesi, on jo päässyt kasvuvauhtiin levittäytyen jokaiseen kivenrakoon.









Jotenkin ajattelen täällä Kyproksella talven selän taittuneen kun saatiin sadetta joulun ja uudenvuoden välissä. Uusi kasvukausi pääsi kunnolla alkuun, nuupahtaneet ruohovartiset terästäytyivät uuteen intoon. Yötkin muuttuivat hiukan viileämmiksi, joten kasveilla alkaa olla normaali kasvuaika sään suhteen. Kokonaislämpötila on ollut koko syksyn normaalia lämpimämpi, sama näyttää jatkuvan myös tammikuussa, mitähän tämä saa aikaan luonnossa?


Kuivuudesta huolimatta aina on paikkoja, joissa kosteutta löytyy, siitä kertovat nämä kevään riemua vihreyttä hehkuvat kuvat.

Itäisen Amathuksen raunioiden takana työntyy vanhan sisternin peitetystä aukosta villin  Viikunapuun, Ficus carica, vihreät lehvät.





Verkapelto, vanhan Amathuksen kaupunkivaltion alueen kivinen viljapelto viheriöi jo tummana kuivuuden loputtua.





Suurilehtine ja korkea Poimuhierakka, Rumex crispus, valmistautuu jo kasvattamaan mahtavia kukintojaan Verkapellon reunaan.









Rinteiden Syklaamit ovat vielä kovin harvalukuisia, mutta kahden viikon kuluttua on asia toisin!









Johanneksenleipäpuussa, Ceratonia siliqua, on jo pieniä käyriä alkuja, joista kehittyy suuria tummanruskeita palkoja. Näistä  carob-paloista valmistetaan monenlaisia tuotteita elintarvikkeiden mausteeksi, väriksi ja mauksi.


Mikään kuivuus ei lannista, ei koskaan, Hukkakauran, Avena fatua, intoa valmistaa siemeniä. Aina ne siemenet ennättävät, vaikkei oikea kaura ole kuin vasta oraalla.

Tästä alkaa mielenkiintoinen aika, vihreä valtaa alaa koko ajan lisää ja lisää. Maasta tunkee pieniä tuntemattomia alkuja, jotka yllättävät aina, enkö tätäkään arvannut!


Kauniilta näyttävät vihreällä jalustallaan myös Itäisen Amathuksen raunioiden äärelle kerätyt kivet, ruukun- ja kattotiilen palaset.

Silmut pullistuvat niiissä puissa ja pensasissa, jotka ovat pudottaneet vasta lehtensä. Lepoaika ja voimien kerääminen uutta kasvua varten jää täällä joillakin kasveilla tosi lyhyeksi. Kasvun hurma alkaa kohta uudelleen!
A

6 kommenttia:

  1. Jotenkuten tutun näköistä kun näkee samanlaisia kasveja kuin täällä, Ensimmäisessä kuvassasi on kiiltomalvaa ,jota niin odotan pääseväni poimimaan. VIime viikolla kasvu oli vielä niin matalaa että jätin kasvamaan. Johanneksen leipäpuun hedelmiä poimin elokuun alussa, mutta en enään niin paljon kuin aiemmin,jolloin tein niistä kaikenlaista ,oli vähän liian työlästä;D
    http://appelsiinipuunalla.blogspot.co.il/2013/08/tee-se-itse-postaus-carobista-moneksi.html
    Mukavaa kevään odotusta sinulle. Täällä on mielestäni ollut kui kevät koko ajan , talvi on kyllä ollut erittäin harvinainen vieras, ja sade samoin.

    VastaaPoista
  2. Niin, kevättähän tämä on! On ollut jo pitkään. Kiiltomalvaa olen poiminut ja pakastanut myös ystävälleni Leenalle, joka palaa tänne lauantaina. Kiiltomalva on nyt puhdasta ja rehevää. Ihanaa saada vitamiineja luonnosta. Kiitos sinulle opastuksesta Jael!

    VastaaPoista
  3. Taas tuli kivoja muistoja postauksestasi.😊
    Keväällä,joka alkoi heti kesän päätyttyä Kreetalla kukkivat manusat ja muut luonnonkukat.Vuorilta keräsimme hortaa ja villiparsaa ja muita yrttejä.Vaikka silloin välillä kaipasin vuodenaikoja,voisin nyt takaisin Suomessa jo pitkään asuneena ehkä myöntää loppusyksyn ja alkutalven pois.😉
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua! Hauskaa kun saan muistosi heräämään näin. Mikä on manusa? Muistatko tieteellisen nimen? Värin? Muodon?

    VastaaPoista
  5. Manusa (paino uulla) on pieni villi narsissi.Valitettavasti en tiedä sen tieteellistä nimeä.Kreetalla keväällä sitä kasvaa valtavat määrät.Se tuoksuu ihanalta.:) Jos muistan oikein se on muuten valkoinen, mutta torvi on kellertävä.Ja se on hyvin pienikokoinen normaaliin narsissiin verrattuna.

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos vinkeistä, täällä saattaa olla juuri sitä samaa. On lähdettävä etsimään. Nyt on niin ihana aika kaikelle uuden kasvulle. Löytyy vieläkin uusia kasveja, aina kuvittelen, ettei nyt enää, onneksi olen väärässä!

    VastaaPoista