Ikonit puussa

Germasogeian jokiuomassa on suuria eukalyptuspuita. Niiden luona olemme poukkoilleet monituiset kerrat vesilintuja kiikaroiden ja vesikasveja kuvaten. Olen napsinut myös puiden juurilta uusia versoja kotiin, kukkien kavereiksi, ne ovat niin kauniita ja hentoja.

Muutama päivä sitten nostin katseeni erään eukalyptuksen runkoon ylös ja mitä siellä näinkään! Kaksi ikonia naulattu runkoon. Sanattomana jäin tujottamaan. Kuka, miksi, kiitosta, anteeksipyyntöä, surua, anomista, muisteloa, iloa? 

Lopulta laskin katseeni alas ja puun juurellahan oli kukkia vaasissa. Tosin ne olivat entisiä, vesikin limoittunut. Pesin joessa mustan keramiikkaruukun ja laitoin uutta vihreää ja keltaista tilalle. Ai, miksikö? Tuntui vaan siltä, että voisinhan minäkin olla osana tässä.

Ikonien, kukkien ja ruukun tuojan on täytynyt jo kotoa lähtiessään tietää mitä tekee. Selvästi se on ollut hänelle tai heille tärkeä hetki. Musta keramiikkaruukku voisi värillään viestittää muuta kuin iloa, tai sitten ei ollut muuta saatavilla tähän lähtöön.

Uteliaisuuden herättäjänä tuo puu ja ikonit toimivat kohdallani ainakin. On mielenkiintoista ohi polkiessaan poiketa kurkkaamaan, onko tullut uusia kukkia. Voihan olla, että ikoneita ei olekaan naulattu samalla käynnillä. Kannattaa nostaa katseensa josku ylemmäs maankamaralta. Elämä on ihmeitä täynnä, pieniä ja suuria, yritetään huomata niitä. 

A