Haikeita muistoja

 

Säätila Kyproksella olisi juuri sopiva, mutta muu tila aiheuttaa, ettei sitä ole mahdollista henkilökohtaisesti kokea.  Viettäkää hauskaa aikaa Kyproksella.

Jäähyväisten aika on tullut.

 

Tämä blogi päättyy nyt. On ollut hauskaa ylläpitää tätä, kertoa teille, kuinka me koemme talvemme Kyproksella. Sydänlämpöinen kiitos kaikille seuraajillemme!

Olemme hyvästelleet paikalliset ystävämme, paljon kolutut vuorenrinteet, laaksot ja meren. Kuusitoista Kyproksen talvea on antanut meille paljon, mutta nyt on tullut aika astua uuteen. Tämä blogi sai alkunsa jostain pienestä ideasta viisi vuotta sitten. Kyproksen vuodet ovat olleet hyviä ja antoisia vuosia, opettaneet meitä edes vähän ymmärtämään vierasta kulttuuria. Toivomme teille kaikille hyviä vuosia ja ilonpisaroita jokaiseen päivään!

Me jatkamme blogilla ”Suomalainen kotimaassa”, https://suomalainenkotimaassa.blogspot.com/

Tervetuloa kurkkaamaan kuinka me koemme isänmaamme ja oman pienen kotikaupunkimme.

Luontomme eroaa paljon Kyproksen luonnosta, meillä on selkeästi neljä vuodenaikaa.  

Yhtymäkohtiakin löytyy, västäräkit ja talitintit ovat ainakin samoja!

Västäräkki, Motacilla alba,  Kyproksella puiston hiekalla

Västäräkki, Motacilla alba, suomalaisella rantakivellä

Anneli ja Seppo

Hyvää uutta puhtoista vuotta 2022 meille kaikille!

 

Ole hyvä, kukkakimppu sinulle iloksi!

Astukaamme luottavaisin mielin kohti uutta, tämä vuosi on meidän. Se on meille nyt annettu.

Kevät on korkattu, kukkia ilmestyy!

Korallipuun, Erythrina tomentosa, tuo iloa uuden vuoden alkuun räväkällä värillään.

Silkkipensas, Grevillea johnsonii, avasi yhden kukkivan oksansa etuajassa vain meitä ilahduttaakseen. Se siloittakoon alkavan vuoden karheuksia!

Eläkäämme tätä vuotta kohtuudella, nauttien, odottaen ja kärsien, kaikkia vuorotellen! Järjestyksellä ei ole niin väliä, kunhan käytämme kaikkia! A

Hyvää joulua meille kaikille!

Näin se joulu meilläkin alkoi, viljapellot orastavat, ensin alkoivat tulla sadekuurot, mikään ei pitänyt kylvettyjä jyviä enää piilossa mullan alla. Jokainen oras nousi ihmettelemään kevään alkanutta ihmettä, kaikki tapahtui tosi nopeasti. On vedellä vaan ihmeellinen voima luonnossa!

Sipulikasvit alkoivat työntää läpi hiekkaisen kivisen maan vihreitä huppujaan kohti yläilmoja. Ensimmäiset nuokkukäenkaalit kasvattivat aurinkoisia kukkiaan ilokseni, vain minun iloksi, ei tosiaankaan, myös sinun iloksesi ja niiden toistenkin iloksi.

Samaan aikaan kellastuivat Mustajalopähkinäpuun viimeisetkin lehdet valmistautuen lentämään tuulen vietäviksi.

Pähkinäpuuta vastapäätä oli tämä surullinen näky, unohdetut palmut. Ne eivät tuo kevään tunnetta kenenkään mieliin.

Jouluksi olisi tarjolla Germasogeian torilla maukasta ja herkullista ruokaa. Ensin pitäisi leikkiä teurastajaa, lihanleikkaajaa ja vielä kokkiakin. Ei oikein sovi kuitenkaan meikäläiselle, vain munat ostan tästä, taitavat olla ihan luomua.

Samaan aikaan jokiuomassa kukkii ja kasvattaa siemenpalkoaan Tuoksuakaasia, erittäin harvinainen kasvi täällä.

Katariinan kirkon jouluseimi tuo joulun tärkeimmän asian meidän kaikkien mieliin, tosin tämä kuva seimestä on edelliseltä joululta.

Tämä uusi seimi ei vielä ollut valmis, odotti sisustajia. A

Sade, uusia näkyjä, nuorennusleikkauksia!

 

Koronasta ja Omikron`ista huolimatta luonto jatkaa eloaan. Saimme syksyn ensimmäisen oikean sateen tänne Limassolin alueelle 7.12. Kevät herää, saamme jouluksi sittenkin syklaameja!

            Villifenkoli, Foeniculum vulgare

Kevään herääminen on tänä syksynä hiukan myöhässä. Ennen tähän aikaan olen saanut luonnosta villlifenkolin ihania pehmeitä versoja ja kiiltomalvan lehtiä. Nyt napsin joskus villifenkolin korkeista vanhoista versoista kukkanuppuja ja siemeniä. Kyllä se on totta, että ne raikastavat suun ruuan jälkeen!

            Kiiltomalva, Malva sylvestris

Kiiltomalvan lehdet ovat mainioita pinaatin korvikkeita, sisältävät jopa pinaattia vähemmän nitraattia. Joulukuussa kaksi vuotta sitten kiiltomalvalla jo herkutteli myös Putkikärsäkäs!

            Rosmariini, Rosmarinus officinalis

Ilmaston lämpeneminen vai helppohoitoisuus? Mistä johtunee muutokset uusien kerrostalojen ja tornitalojen pihaistutuksissa. Yleisin kasvi näyttää nyt olevan rosmariini. Kyllä, ulkonäöltään erilaiset rosmariinit, riippuvaoksaiset, paksuoksaiset, ja maata myöten leviävät rosmariinit. Rosmariini on hidaskasvuinen, ei tarvitse leikata usein, eikä vaadi paljon vettä.

            Arabiansulkahirssi, Pennisetum setaceum

Toinen uusi näkymä on sulkahirssin käyttäminen runsaasti pihaistutuksissa, arabiansulkahirssistä on myös kehitetty erilaisia lajikkeita. Näkee myös paljon eri heiniä, kauniita, korkeita, tuuheita.

Palmut saavat nuorennusleikkauksen, aika vauhdilla kaikki käy. Ei aikaakaan, kun näkymä on aivan toinen. 

Kaikki vanhat lehdet on maassa. Miten ihmisten nuorennusleikkaukset on niin aikaa vieviä? Ja tulostakin joutuu odottelemaan.

Kohta jakarandan pitkille oksille käy samoin, kaikki pois. Ei tämä puu kuki ensi kesänäkään, vain kerran olen tässä puussa ennättänyt syksyllä näkemää kukkaterttuja, silloinkin pian tuli ”viikatemies”.

                Jakaranda, Jacaranda mimosaefolia.  Kukkiva jakaranda on sininen silmänilo.

Loppusiivous onkin jo toinen juttu. Siihen tarvitaan riuskoja miehiä ja lihasvoimaa. Sitä löytyy vierastyöläisten hartioista. Nämä aina kohteliaasti hymyn kera tervehtivät miehet eivät karsasta näitäkään hanttihommia.

Vieläkin vuosien jälkeen jää ihmettelemään tätä valtavaa kasvien leikkaamista, kasvukausi on niin pitkä toisin kuin Suomessa. Mikähän kasvi vaatisi tai edes kestäisi meillä Suomessa tällaista kovaa leikkausta? Täytyy oikein miettiä, kyllä meillä varmaan olisi samoin leikattavaa.

Iltamaisemamme on nyt aika outo, pienet huiskat röpelöisten varsien päässä. A

Patojärven elämää

Näin kuivan kauden aikaan odotellaan sateita, mutta nautitaan myös kasvien selviämisestä yli kuivan kauden. Päivittäiset pyöräretkemme vievät meitä aika usein patojärven maisemiin. Silmä etsii järvellä lintuja, ei niitä usein näe. Ihminen on siitä hauska, se hakee aina jotain, mitä on ollut joskus, niinhän me marjametsään ja sienimetsäänkin menemme. Ei haittaa vaikkei nyt juuri tällä retkellä näkynytkään, ehkä seuraavalla kerralla.

Ja kun sitten käy niin, että harmaahaikara on vain odottanut meitä ja viipyy paikallaan, sanoen ilmeellään: ”katsokaa nyt, tässä minä olen, ja vieläkin olen, joko sait minusta tarpeeksesi”?

Sehän on kuin juhlaa, eihän siihen kyllästy, luontokappaleen katselemiseen. Vielä kuviakin katselee myöhemmin mielellään.

Patojärven pinta madaltuu. Vettä on nyt vain 15 % täydestä, se on aika vähän. Seuraamme mittakepistä pinnan korkeutta. Jonkun vaan pitäisi maalata näitä mittakeppejä edes hiukan paremmin erottuviksi. Kuka sen tekisi?!

Patojärven rantamille, vanhan tien mutkaan on muodostunut aika hauska melojienpaikka. Olemme nimenneet sen niin. Siellä on suuria valtamerikontteja kanoottien säilytykseen. Tuntuu siltä, että on kaksi eri ”leiriä”, näitä melojia. Molemmilla on tilaa muodostaa omannäköinen paikka.

Toinen porukka on laittanut uuden polun laskeutumaan patojärven rinteeseen kukkien ja pensaiden kera. Ja kontin vieressä on paikka istua ja kerrata urheilusuorituksia.

Molemmilla porukoilla on paikat vaihtaa vaatteita suojassa katseilta. Tämä alue alkaa näyttää ihan oivalliselta melojien tarkoitukseen, kauan se on ollutkin römpsynoloinen. Pöytäryhmiä on varjossa ja auringossa viivähtämistä varten. Me käytämme myöskin evästauoilla näitä pöytäryhmiä hengähtäessämme retkillämme.

Harvoin siellä on muita näkynyt, ehkä toiminta on aktiivista kevät- ja kesäaikaan? Tai emme vaan ole sattuneet samaan aikaan heidän kanssaan. Vain kerran eräs mies haki kontista punaisen pienen kanootin vetäen sitä kolinalla auton perässä alas kuivan patojärven lahden halki rantaan.

            Nyhätyräkki, Euphorbia chamaesyce

            Savikka, (Keräsavikka) Chenopodium chenopodioides

Kasveja löytyy kuivuvan järven rannasta niukasti, odotin sieltä löytyvän enemmänkin.

                Noeae mucronata

                Akaasia, Acacia salicina

Patojärven rinteiltä löytyy tämä ihana hunajantuoksuinen akaasia, se sietää kuivuutta ja on palonkestävä puulaji. Sen sanotaan olevan kuin itkupaju riippuvine pitkine hentoine oksineen. Sen vaatimaton kermanvaalea kukinta kestää syksystä jouluun saakka. A

Lämpöä, lahjoja ja kauneutta

Niin se vaan on, tämä alkaa jo tuntua omalta, tämä elämä täällä. Lämmintä ja kuivaa, vieläkin. Odotellaan kevään merkkejä, odotellaan yhtä kunnon sadepäivää.

Jokapäiväiset koronauutiset Suomesta ja maailmalta saavat mietteliääksi. Onkohan muillakin samoin kuin meillä, kun on poissa kotimaasta, seuraa kotimaan ja maailman uutisia vielä tiiviimmin. Pakolaistilanteen uusi vaihekin mietityttää, pitkäänkin.

Mutta tämä on se aika, jota me elämme, tahtoi tai ei. Helpompaa on tahtoa.

Oikeastaan on aika hauskaa olla suosittu, suosittu jonkun kissan mielestä. Eräänä aamuna meille oli tuotu lahja, terassin oven takana matolla oli puoliksi syöty sisilisko.

Eikä siinä kaikki, suosionosituksena saimme eräänä aamuna vielä lahjaksi hiiren. Toivottavasti lahjat loppui näihin, lahjojen saamisellakin on sentään joku raja. Entäs jos joku aamu onkin 10 hiirtä ja sisiliskoa kynnysmatolla! Silloin saa jo kiljua vielä enemmän, oikein kunnolla, IIK!

Mainio eväspaikka on varjoisa Onesimos-teatterin katsomo näinä kuumina päivinä. Jo meren näkeminenkin vilvoittaa. Tässä teatterissa oli silloin ”hyvinä aikoina”, kymmenen vuotta sitten, joka sunnuntai kansantanssi- ja musiikkiesityksiä ja katsomo oli täynnä. Nyt meitä on joskus vain me kaksi evästauolla ennen kuin taas matka jatkuu.

Ystävämme sai idean n. 7 vuotta sitten. Hänen isänsä omistaa karun kuivan niemen patojärven rannalla. Ystävämme näki sielunsa silmin siinä mahdollisuuden. Niin tämä nainen on toteuttanut sen, vuosi vuodelta lisää tehden ja teettäen. Paikka ei tule koskaan valmiiksi, hän sanoo, se elää koko ajan. Hänellä on kädet aina mullassa ja ideoita kuhisee koko ajan. Sen oikeastaan tuntee, kun näkee hänen intonsa, tehdä vielä jotain kivaa lisää ja lisää.

Portin ulkopuolella tienvierellä tervehtii ohikulkijoita tyypillinen pikkukirkko, joskus siellä palaa öljylamppukin.

Karu maapläntti on muuttunut kuin kukoistavaksi satumaaksi. Ystävät ja sukulaiset kokoontuvat tänne jakamaan juhlaa, esimerkiksi kun on Vihreä Maanantai, paikalla on iloista porukkaa vauvasta vaariin ja mummoon. Olemme saaneet olla kerran mukana, olimme menossa Akrountaan ja meidät huikattiin joukkoon. Hauska olikin liittyä iloiseen seuraan.

Nyt kun olemme olleet poissa vuoden, on tänne ilmestynyt kirkko ja hieno antiikin pilaristo! Kirkko on sisältä vielä hiukan kesken, mutta valmistuu varmaan pikkuhiljaa. Voi vain kuvitella mitä kaikkea tässäkin kirkon ympäristössä on mahdollista tapahtua. Alue kirkon ympärillä on avara ja pääsy paikalle on esteetön. Mitähän tämän talven aikana näemmekään kun ajamme paikan ohi?

Paikalle on kasvanut mahtava määrä hedelmäpuita, oliivipuita, kukkivia pensaita, köynnöksiä, pieni vesiputous ja tietenkin kultakaloja, eihän vesiputousta ilman kultakaloja voi ollakaan, eihän. Lapsille on satulinna tai kaksi, aikuisille istuinryhmiä. 

Parasta on kuitenkin ympärillä oleva maisema. Paikassa ei asu kukaan, aita ei ole kummoinenkaan este, jos joku haluaisi tehdä tuhoja. Suomessa ei tällainen paikka säilyisi vahingoittumattomana, miksi täällä, en tiedä. A

Muutama kuva tässä vielä paikan parhaillaan kukkivista kasveista.

                               Aitojasmiini, Jasminum grandiflorum

                                Sukaattisitruuna, Citrus medica

                                Koreaköynnöskuusama, Lonicera periclymenum

                                Koukkuköynnös, Quisqualis indica