perjantai 25. tammikuuta 2019

Voihan vesi, kakkonen!


Vesi vanhin voitehista, kuinkahan täällä vesi onkaan voidellut kunnan päättäjiä nyt. Oikeat monipäiväiset talvisateet ovat täällä harvinaisia. Niihin ei ole varauduttu, ennakoiminen ei muutenkaan kuulu välimerelliseen ajatusmaailmaan. Teitä oli poikki, puita kaatunut tielle vuoristossa, maata oli vyörynyt ja suuria kiviä sen mukana.

Mutta saimmehan vettä, ei haittaa vaikka pieniä vuoriston teitä oli sateen takia suljettuna. Kylmimpinä päivinä ja öinä oli vuoriston teitä suljettuna myös kuuran, liukkauden ja lumen vuoksi.
Samaan aikaan kovat myrskyt vahingoittivat suolanpoistolaitoksia, merivesi oli niin hiekan ja levän sotkemaa, että tuli katkoksia.







Patoaltaat täyttyivät, ihmisillä oli juhlamieli, ajettiin katsomaan ja kuvaamaan täyttyvää patojärveä, paikalla oli tilausta jäätelö-, hattara-, hedelmä- ja pähkinäautoille ja juhlamielelle, poliiseja tarvittiin ohjaaman liikennettä! 


































Ketään ei tunnu häiritsevän miltä järvi näyttää, siellä kelluu seitsemän vuoden aikana kalastajien jättämät juomapullot ja -tölkit ja styroksinkappaleet, mistähän nekin on? 









Pinnan peittää laajasti vielä vanhojen jättiruokojen kuivuneet korret. Pato on edellisen kerran ollut täynnä helmikuussa 2012, siis on ollut aikaa roinan kertyä! 














Jonain päivänä roina poistuu kun patoluukkuja madalletaan ja roina korjataan, minne?










Pitkillä veneillä harjoiteltiin jo heti jättiruokojen peittämällä järvellä näyttävään Dragon-soututapahtumaan, eli Lohikäärmesoutuun.




















Lehdissä näkyy päivittäin kuitenkin vetoomuksia, ettei tuhlattaisi vettä tästä sadeinnosta huolimatta.
Näin suomalainen talvituristikin oppii veden merkityksen maassa, jossa vesi ei ole itsestäänselvä juttu. Nyt kuitenkin vesipula on helpottanut monen vuoden jälkeen, iloitkaamme! A

4 kommenttia:

  1. Täälläkin oli sateita , ja tulvia , myös tässä asuinkaupungissani, mutta ei minun naapurustossa, onneksi olivat katukaivot kunnossa täällä;D Mutta monta autoa meni pilalle sateiden vuoksi. Nyt ei yli viikkoon ole ollut sadetta eikä sitä kauheasti näy lähitulevaisuudessakaan. Mutta ihanaa että itäisen Välimeren alueella tuli tähän asti enemmän vettä, 5 vuotta oli aika kuivia talvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesihurmos jatkuu, meidän on hiukan vaikea samaistua, ollaan niin perisuomalaisia, mutta hyvä näin kuitenkin.

      Poista
  2. No nyt ymmärrän kun kommentoit, että meillä lumi ja teillä vesi. :)
    Teillä juhlitaan vettä, meillä kunnon talvea!
    Hienoa, että patoaltaat täyttyivät, vaikka aika likaiselta tosiaan paikoittain näyttää.
    Mukavaa kevään odotusta!<3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään, 26.1. käytiin taas patojärvellä. Yllätyimme, se vanhojen jättiruokojen ruokojätös näyttää painuvan pohjaan. Mitä se on, hyvä vai paha? Seuraamme, ymmärrämmekö, se on toinen juttu. Mielenkiintoista kuitenkin.

      Poista