Unelmien kevätmaisemaa

Teimme taas ystävämme kanssa pienen vuoriretken autolla. Hän tahtoi meidät mukaan etsimään Panagia Chrysorrogiatissa- luostaria Troodoksen vuoristossa.

Onneksi meillä oli vanha kartta (uusia täällä ei olekaan), suuntasimme kohteeseemme kartan mukaan. Ja meitä kohtasi aivan unelmien maisemat. Tie oli tosi pientä, kapeaa ja mutkitellen se kierteli vuorenrinteillä. Hieman kyllä hämmästelimme tien pienuutta, se olikin vanha tie!

Uusi tie on rakennettu vasta äsken, täällä vasta äsken on 10-20 vuotta, joten eihän sitä vielä kartassa olekaan!

Panagia Chrysorrogiatissa-luostari

Saimme enemmmän kuin osasimme toivoakaan. Oli pakko pysähdellä maisemaa ihailemaan, liikennettä ei käytännössä ollut, vain muutama auto kohdattiin, maanviljelijöitä menossa tai tulossa viiniviljelyksilleen.

Löysimme sen Panagia Chrysorrogiatissa-luostarin, hiljainen suuri rakennusten kompleksi. Vanha kirkkokin oli auki. Luostarissa kohtasimme palelevan naisen myymässä melkein ei-mitään, niin autio oli luostarin pikkuruinen myymälä.

Agia Moni-luostari

Löysimme toisenkin luostarin, Agia Moni-luostarin. Sielläkin oli vanha kirkko avoinna. Ei näkynyt kissaakaan rikkomassa luostarin rauhaa. Kovin hiljaista on talviaikaan, kesällä turisteja tuodaan busseilla, niin suuret olivat pysäköintialueet näissä molemmissa luostareissa.

Kotimatkalla bongasimme pienen Agia Mina-kirkon, kieppasimme sitä kurkkaamaan, olikin aika uusi. Vieressä oli puolivalmiina pari-kolme pientä keskeneräistä rakennusta, yhdessä oli lasi-ikkunoiden takana paljon roinaa lattialla, ikoneita, kirjoja ym. Ja kas kummaa, sieltä astui ulos nunna-negatiivi!  Olemme kohdanneet hänet pienessä Limassolin koptikirkossa. Hän ei tunnistanut meitä, mutta me kyllä hänet. Ei voi unohtaa ihmistä, joka on tyly, vahtii, kieltää kaiken, hengittämistä lukuunottamatta.

Nytkin hän heti kielsi katsomasta muokattua perunamaata, sen kauniisti kukkivia rikkaruohoja, kukkivaa mantelipuuta, istuttamista odottavia pensaita, levällään olevia tavaroita siellä lattialla. . . . Kertoi ylpeänä, että tähän tulee hänen luostarinsa! Ohoh! Tottako?

Emme antaneet hänelle mahdollisuutta kieltää meiltä enempää, iloiseti vilkutellen lähdimme jatkamaan matkaa, pakoon, pakoon!

Onneksi saimme käydä siinä pikkukirkossa hänen sitä huomaamatta. Hyvä oli ajoitus.

Vielä poikkesimme ihmettelemään korkealla mäellä olevaa suurta kirkkoa Pentalian kylässä. Niin hiljaista oli, aution tuntuista, ei yhtään ihmistä missään. Mutta kirkon ympärillä oli uutta ja modernintuntuista, oli ylimääräistä invaluiskaakin! Evästauolle jäimme pihan penkille ja äkkiä hiljaisessa kylässä alkoi kuulua musiikkia!

Keksimme lopulta, että se kuuluu pyöreästä kirkkoaukion yhteydessä olevasta ravintolasta. Sinne! Olikin ystävällinen ravintoloitsija tekemässä hommia. Hän kertoi kylän historiaa: v.1994 on kylä siirretty tälle paikalle maanvyöryn vahingoitettua lähellä sijainnutta vanhaa Pentalian kylää.  Tämä olikin Uusi Pentalia.  Taas saimme tietoa, elävää tietoa.

Saimme vielä ihailla ja ihmetellä matkan varrella viinimaan ketaisenaan kukkivaa peltokehäkukkamerta! Kotiin lähti iloisia pikkuaurinkoja.

Hyvä päiväretki, kaunista, harmoonista vuoristomaisemaa, kevään hurmaa vuorilla. 

A