lauantai 7. joulukuuta 2019

Jokiuoman uusi elämä


Helmikuussa -19 jokiuoman ilme oli tällainen


Limassolin halkaisee useampi jokiuoma. Joskus kauan sitten niissä on virrannut vettä sateiden jälkeen vuorilta. Nykyään on toisin, on patoaltaat, joihin vettä kootaan. Vain poikkeustapauksissa nähdään vettä näissä jokiuomissa. Kaksi kertaa olemme nähneet kuinka vesi on vallannut tämän jokiuoman. Viime helmikuussa oli se toinen kerta. Pysäköintialueena toimiva laaja alue suljettiin autoilta ja tilan sai leveänä virtaava täydestä patoaltaasta mereen matkaava ihme, vesi.

Tänään jokiuomassa voi ihailla tai ihmetellä graffiteja, myös niitä ymmärtämätön. Graffiti on julkisen rakennuksen seinään tai muuhun seinään tehty teksti tai kuva. Graffiti on nuorison aloittama ja ylläpitämä urbaani taideliike, sai alkunsa rapakon takaa ja rantautui Eurooppaan 80- luvulla.


Joku oli mestaroinut pitkän pitkän luurangon, se vangitsi katsojan, niin monta hauskaa yksityiskohtaa siihen oli saatu. Pääkallo toisessa ja toisessa päässä katkenneen sääriluun jättänyt ja lentoon lähtenyt varvassandaali! Onkohan tekijällä ollut valmis idea vai onko se kehittynyt työn edetessä, joka tapauksessa hieno lopputulos!









Tuo ranne ja sormien luut saa kämmenen ihan kutisemaan! Kauanko on aikaa kulunutkaan tämän tekemiseen, onko tekijöitä ollut yksi vain useampi? 









































On mukavaa kun kysymyksiin ei saa vastauksia voi itse kuvitella mitä vaan. A

6 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen grafiittiteos on kaunis, värit tosi kauniita,mutta nuo muut....

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tuo ensimmäinen on vain osa kaunista kukkaseinää, mutta aika alkaa himmentää jo sitä ja halkeamista kasvaa luonto ulos.

    VastaaPoista
  3. Upeita graffiteja!Arvostan tätä taiteenhaaraa ainoastaan kun se on tehty pieteetillä ja tekijä on oikeasti osaava taiteilija,niin kuin näissä kuvaamissasi.Valitettavasti suurin osa on töhrijöitä...
    Lähellä entistä kotikylääni Kreetalla oli ranta,johon sivusta virtasi joki, jonka alkupää oli vuorilla.Vesi oli hyisen kylmää kesälläläkin ja kuulemma monen paikallisen onkijan(kahlasivat vedessä) reumatismin syy.
    Kesäkuumalla siinä kohtaa oli kuitenkin hetken virkistävää kahlata,missä merivesi ja jääkylmä makea vesi yhdistyivät.
    Mukavaa toista adventtia sinne sinulle!

    VastaaPoista
  4. Noin se on! Osaavan käden jälki on toista kuin töhrijän! Kiitos samoin, nyt jo sinulle kolamtta adventtia. Tulimme juuri 2. adv. kirkosta. Huomenna "suuri juhlapäivä": Anna, Anne, Anu, Anni, Anneli . . .moni muukin nainen juhlii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäreni on Anna ja meillä on perinteisesti laitettu joulua esille sinä päivänä.Hyvää suurta juhlapäivää!

      Poista
  5. Kiitos, perinteinen yhdessäolo meilläkin, paljon hyvää jutustelua, naurua, iloa ja hiukan jo jouluakin.

    VastaaPoista