Hurmaa, hurmaa!

Pentakomon keväinen rinne

Huumetta keskellä arkea, mitä tämä muutakaan on. Vihreyttä, värejä, kasvua, löytöjä, uutta vihreyttä. Oliko se vasta eilen kun kaikki oli harmaata, kuivaa ruskeaa? Jalan alla rapisi kuolleet korret ja pölysi maa. Nyt, nyt on kaikki toisin, hitaasti tähän vaiheeseen on päästy, on pitänyt odottaa. Odottajan aika on pitkä ja toisaalta tuntuu, että äkkiähän tämä on tapahtunut. Äkkiä on helmikuu saapunut, ihana helmikuu.

Syklaamit aloittivat kukintansa jo joulukuussa, niiden kukinta jatkuu vieläkin jonkun pensaan alla, pian alkoi nousta kruunuvuokkoja, niiden hennot viimeisetkin terälehdet leijuvat kohta tuuleen. Niidenkin esiintyminen vaihtelee vuosittain.

Kevään ilme täällä itäisellä Välimerellä valtaa maailman ja kaataa alleen kulkijan. Ihana rehevä kasvu peittää alleen tienvieren roinan aivankuin olisi kaikki roina ja jätteet siivottu pois! Oikeastaan tahtoisi uskoakin, että näin on tapahtunut. Ihana tuoksuva keltasinappi on mainio keltainen verho, joka kasvaa missä vaan. Kissankin on varmaan hauskaa sen tuoksussa makoilla. Vanha unohtunut talokin loistaa romanttisena keltasinapin takaa.

Purppurakäenkaali, Oxalis purpurea

Luontoon heitetyt renkaat ovat kuin nuokkukäenkaalien kanssa rengasmatkalla. Nuokkukäenkaalin vihreä matto peittää alleen jätekasan, yksi kukka loistaa kuin tähti taivaalla. Nuokkukäenkaalin serkku, purppurakäenkaali on pienen Pentakomon kylän suosikki, se on minunkin suosikkini. Lähes jokaisessa pihassa näkee sitä, ruukuissa ja kukkapenkeissä, mutta eipä sitten muualla näykään! Kumma juttu. Paksun vihreyden keskeltä pilkahtaa jossain kuin helmenä punainen unikon kukka, kohta niitä ilmestyy lisääkin.

            Syyriankämmekkä, Orchis syriaca

Neulafagonia, Fagonia cretica

           Viisisädetyräkki, 
       Euphorbia helioscopia

Kaurajuuri, Tragopogon sinuatum

Peltokehäkukka, Calendula arvensis

               

Lukemattomat pienet peltokehäkukat kirjovat keltaisella loistollaan Pentakomon kuivan rinteen kuin kauniiksi matoksi kulkijan iloksi. Ja miten toisenlainen on patojärvenkin ympäristö ja Diplorotsos-vuorikin vihertyneen multakasan takaa!

Karmelinvuoren orho, Ophrys flavomarginata

Nämä kasvit ovat minun sydänystäviäni, kaikki. Lähes joka päivä löytää sen ensimmäisen kukan, toisenkin, kolmannen . . . jokaista kasvia, jonka kukan näkee ensimmäisen kerran keväällä on tervehdittävä kuin vanhaa ystävää; hymyssäsuin, lämpimästi kuin sydänystävää ja kuvakin on otettava muistoksi. Taitaa tällainen hymyilyttää tosikoita, saa hymyillä ihan vapaasti. Minuakin hymyilyttää, hymyillen odotan jo maaliskuuta . . .

A