maanantai 13. marraskuuta 2017

Viiniretkiä

Viinitilan takana siintää Minaluostari

Täällä on marraskuun jokaisena keskiviikkona mahdollisuus lähteä edulliselle viiniretkelle. Näin autotonkin pääsee näkemään vuoriston maisemia. Lähtijöitä taitaa olla enemmän kuin mahdollisuuksia. Ilmoittautumislista täyttyy pian, on pidettävä huoli, että ennättää saada nimensä listaan.

Kato Drys, tammen varjostama kahvila
Viime keskiviikkoaamuna tasan yhdeksältä lähti bussi kohti vuoristoa, mukana mainio opas. Meitä oli n. 30 lähtijää eri kansallisuuksia, kielten sekamelskaa, kun jokainen sai sanoa omalla kielellään Hyvää huomenta. Moottoritieosuuden jälkeen matka vei pikkuteitä kierrellen yhä ylemmäs. Saimme sielun täydeltä huikaisevan kauniita maisemia. Milloin olimme vuoren tällä rinteellä, milloin taas vastapäisellä.

Leveäpikarinarsissi, Sternbergia lutea

Rinteillä näkyi metsästäjiä ampumassa lintuja. Nyt niitä riittääkin, onhan muuttomatkalla miljoonia lintuja. Täällä paheksutaan sitä, mutta tuntuu olevan niin houkuttelevaa urheilua.


Kato Drys, maaseutumuseo



Ensimmäinen pysähdyksemme oli pieni kylä vuoristossa Kato Drys, n. 500 metrin korkeudessa. Siellä oli levollista aikaa lähes kaksi tuntia. Oli tosi mielenkiintoinen pieni, paljon antava Maaseutumuseo. Paikallisten arkisia työkaluja ja kodin esineitä. Makuuhuoneessa oli hyvin suomalaisen näköinen ”kenkärenki”, siis se ei olekaan mikään suomalainen erikoisuus.



Kato Drys, maaseutumuseo
Museo sijaistsi pienen kujan perimmäisenä. Oli hyvä kiireettömästi katsella ja ajatella näkemäänsä. Matkalla näkyi kokoelma erilaisia ja eri-ikäisiä ovia. Ovet kiehtovat aina, kuka on kulkenut, kuka sulkenut sen viimeisen kerran . . .




Kylän nimi Kato Drys viittaa vanhaan tammeen. Sellainen vanhus varjostikin oksillaan avaraa ulkoilmakahvilaa. Vielä ennätimme vaellella kirkon luoksekin, sen remontti oli päättynyt. Oli hauska nähdä lopputulos. Olimme muutama vuosi sitten kanttoripariskunnan kanssa nähneet sen telineiden peitossa.


Viinitehdas Ktima Christoudias Winery

Matka jatkui pienen matkan päässä olevalle viinitilalle. Pieni viinitehdas, Ktima Christoudias Winery, on erikoistunut erikoisviinien valmistamiseen. Näimme työskentelyä, varastoa, saimme tilkat maistiaisia eri viineistä, treffasimme paikan nimikkoaasin.




Viinitilan lemmikki

Pano Lefkara, pitsiliinoja valmistuu


Viimeinen kohteemme oli pitsiliinoihin erikoistunut käsityökylä Pano Lefkara. Kun ensin selvisimme innokkaista liinojen myyjistä aukeni kaunis vanha kylä meille. Ilokseni paljon kauniita vanhoja ja uusia ovia.





Pano Lefkaran pitsiliinoja











Kylä on suosittu hääpaikka. Kuinkas sattuikaan, niin tänäänkin! Hääpari ja valokuvaaja hakivat kauniita kuvauspaikkoja, välillä kaasuautoa väistellen!


Kotimatkalle lähdimme kolmelta. Pano Lefkara oli jo silloin jäänyt vuoren varjoon, vastapäisellä rinteellä paistoi vielä aurinko. Hienoa porukka, ketään ei tarvinnut odottaa, täsmällisyys pelasi. Hauska päivä, paljon näimme, kahteen kylään jäi mukavasti tutustumisaikaa. Ei ollut kiireentuntua. Näitä retkiä saamme lisää.
A





maanantai 30. lokakuuta 2017

Ilman kiirettä


Suomessa, ihan siellä oikeassa ykköskodissa tuntuu aina löytyvän puuhaa, miten sitä riittääkin. Siirtymistä puuhasta toiseen ja kolmanteenkin. Kipaisua akerrasta yläkertaan ja toisinpäin. On sisätöitä, ulkotöitä ja siltä väliltä. Monet asiat vaativat suunnitelmallista asennoitumista ja ihan valmistautumistakin.

Kyllä sitä samaa suunnitelmallisuutta ja jopa stressiin asti ulottuvaa puuhaa tarvitaan aina aluksi. Tästä melko karusta vuokra-asunnosta kehkeytyykin sitten ihan omannäköinen koti, se kakkoskoti.
Mutta kun koti on valmis, siinä on hyvä olla, illat ovat venytettyjä ja levollisia.





On aikaa ajatuksille ja suunnitelmille. On aikaa seurata auringonlaskua ja sen myötä ilmestyviä lepakoita, noita taitavia lentäjiä.










On aikaa aamuisin seurata kuinka kissat käyvät uima-altaasta juomassa ja kyttäävät västäräkkejä.







Elokorento, Sympetrum flaveolum



On aikaa odottaa Elokorennon asettumista kuvattavaksi.










Hietamerinarsissi, Pankratium maritimum





On aikaa ihmetellä kuivuuden keskellä luonnon sitkeyttä.













On aikaa istahtaa vuoren rinteelle ja patojärven rantamille ja vain olla ja hengittää.






On aikaa omalle ihmiselle ja elämänilmiöiden pohtimiselle. Muistojakin putkahtaa kiireettömiin iltoihin, niissä on melkein pakko viivähtää ja jakaa ajatuksia läheisen kanssa. Joku levollinen hyvänolon hipaisu hiipii ohitse ja jättää pehmeän sipaisun olkapäälle.


Emme Suomessakaan viihdy TV:n ääressä, joten sen puutetta ei edes huomaa. Uutiset saavuttavat meidät radiosta ja t-koneelta. Oman pienen paikallislehden otsikot täytyy tietenkin lähes joka päivä vilkuilla ja onnitella omia ”merkkihenkilöitä” saavutuksista. Niin kävi vasta voittajakuoron laulajan onnittelukin.
Tämä elämäntapa antaa toisenlaisen ulottuvaisuuden tähän päivien kimallukseen, onko se parempi vai latteampi, en tiedä, toisenlainen vain. Kaikkea elämässä ei aina tarvitse luokitella ja arvioida, onneksi. 





Saimme sadetta, joten toiveissa on joutomaiden vihertyminen ja jouluksi syklaameja rinteelle. Aika näyttää, odotellaan . . . A

lauantai 21. lokakuuta 2017

Takaisin etelän lämpöön

Hei! Täällä ollaan taas, Onnellisten Saarella! Lokakuun harmaus vaihtui hiukan liiankin lämpimänä säteilevään aurinkoon! Jätimme saaremme maaliskuussa, joten jo on aikakin palata.

Tästä se alkoi, lentokoneen ikkunasta kappale Kyprosta - jaettuia saarta
Ensimmäisen kerran vuosien aikana tänne halusi jo kiihkeästi. Ihana Suomen kesä antoi odotella itseään useaan otteeseen. Pieniä hetkiä se oli kuitenkin hurmaavaa Suomen kesää. Monta kaunista ja lumoavaa päivää ja iltaruskoa saimme kesässä nauttia. Monet kasvit kukoistivat ja nauttivat kosteudesta. Monta selkää säästyi kasteluveden kantamiselta, etu sekin. Mutta paljon jäi pelloillekin viljaa puimurien ulottumattomiin, vilja ei ennättänyt puintikuntoon. Ehkä ensi vuonna saamme ihan oikean kesän! Perhosetkin ilmestyivät pihaamme lyhyeksi aikaa vasta syyskuun lopulla! Hyvä, että edes silloin.
Kotikirkkomme oleandereiden takana

Kun syksy tulee, lähtevät ne viimeisetkin linnut meidän mukanamme, monet aivan samalla aikataululla. Putoavat kyydistä mikä minnekin, osa seuraa meitä tänne asti, osa pidemmällekin, moikkaamme tavatessamme. Aina ne eivät tunnista meitä tai me niitä, ei haittaa, iloinen tervehdys ja liverrys riittää.





Siroeukalyptus, Eucalyptus leukoxylon, ilahduttava löytö


Paljon on tapahtunut koko maailmassa sitten viime kevään, kun saaren taaksemme jätimme. Paljon hyvää ja paljon pahaa, enemmän kuitenkin hyvää ja kaunista. Eikö aina ole ollut näin? Nyt me vain tiedämme median avulla enemmän niistä huonoista asioista. Hyviä uutisia saamme ihan itse etsiä ja kokea löytämisen iloa. Kannattaa etsiä ja avata silmiä hyvälle.



Pullokapokkipuun , Ceiba speciosa , kukinnan ennätimme vielä nähdä



Teimme keväällä kahden kuukauden pyöräretkireissun Unkariin, emme malttaneet taaskaan odotella Suomessa kevään saapumista. Mukava sitten olikin palata Suomeen ja meitä odottaneeseen keväiseen maailmaan. Onneksi kaikki oli myöhässä, näimme pitkästä aikaa vielä varhaiskevään ilmeitäkin. Näimme kukkivia tuomia ja oman pihamme upeat pilvikirsikat valkean kukkaharson vallassa! Tunsimme, että meitä oikein hemmoteltiin luonnon äärellä.


Kuivuudesta huolimatta kukkii vaatimaton siveydenpuu, Vitex agnus-castus


Kesällä jo alkoi lipsahtaa Kypros mieleen, kun vettä vaan satoi ja satoi. Saisipa sitä vettä siirrettyä tänne talvimaisemiimme. Jo heinäkuussa tilasimme lennot ja varasimme asunnon, tuntuikin helpottavalta.









Normaalia katunäkymää, betonia rakennustyömaalle
Taas kerran lähdimme elämään unelmaamme todeksi tänne Onnellisten Saarelle. Arvasimme, että kesän kuumuuden jälkiä on rutikuiva maa, hiekan pölyä kaikkialla ja nuutuneita kasveja. Nyt on mitä odottaa, elämän heräämistä sateiden jälkeen näihin kuiviin maisemiin, se on aina niin innostavaa. Edessä mielenkiintoista aikaa, mitähän tämä talvi meille kaikille tuokaan tullessaan?




Perhonen kuin pölyävää hiekkaa

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Maisema vaihtuu

Suomalainen Kyproksella” jatkuu ”Suomalainen Balatonilla”, tervetuloa seuraamme. Paikka on toinen, näköalat toiset, luonto on toinen, samoin kasvit, mutta kulkijat ovat samat. Toivottavasti tapaamme!
( suomalainenbalatonilla.blogspot )


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Mantelijuhlaa


Mitä onkaan keväällä ilmassa mantelipuiden kukkiessa ? Se on tuhansia ihmisiä yhteenkokoava Limnatiksen Mantelijuhla! Siellähän mekin muiden mukana. 

Bussikuljetus kaupungista vuorille oli kevääntuntua täynnä. Ne ikuisesti kuivilta tuntuvat vuorenrinteet olivat saaneet siellä täällä vilahtavan keltavihreän läntin. Siellähän oli kukkivaa nuokkukäenkaalia ja keltasinappia! Kun nousimme yhä korkeammalle alkoi näkyä pienen Korfin kylässä jo kukkivia mantelipuitakin ja lisää ilmestyi kun bussimme lähti kiemurtelemaan alas syvään Limnatisjoen laaksoon. Tuntui kuin kaikkialla alhaalla olisi ollut lumisia puita.


Syvän laakson jälkeen nousimme pientä tietä ylös valkoisten puiden kirjomaa rinnettä. Perillä pienessä Limnatiksen kylässä meitä odotti kauniisti koristeltu kutsuva sisäänkäynti itse juhla-alueelle. Kukkivat mantelipuut levittäytyivät koko kylän ympärillä, kuin kylä olisi ollut mantelipuiden sylissä.







Saarelaisten oma musiikki kaikui ja suuri kenttä oli täynnä perinneruoka-, käsityö- ja juomatarjoilua. Maistiaisia oli tarjolla ja maistelijoita riitti. Mantelit taipuvat monenlaiseen herkutteluun, suomalaiselle aivan outoja makuja. Aivan uskomattoman hienoja asioita on osattu kylissä ennen tehdä, tarpeeseen. Nyt ne ovat näytösluonteisina säilyneet nykyiselle sukupolvelle, meillekin. 




































Maisteltavaa oli monenlaista







Hauskaa oli seurata sykerötimjamin taipumista luudaksi, ”mantelipuuron” keittämistä ja hämmentämistä, halloumjuuston keittämistä ym. Mukana oli niitä isoisoäitejä ja isoisoisiä jotka ovat siirtäneet tietonsa ja taitonsa sukunsa nuoremmille. Täällä huomasi, miten kädentaito on ennen ollut kaikkien taito. Hieno, kunnioitettava asia. Kaikkia sai myös ostaa, kauppa näyttikin käyvän vilkkaasti. Se tuntui hyvältä, niin paljon oli nähty vaivaa tapahtuman eteen.


















Keskusaukiolla istui pitkien pöytien ääressä väki nauttien monenlaista tarjolla olevaa syötävää. Se hienompi väki, kutsuvieraat, söivät kauniin katoksen alla valkoisella kankaalla verhotuilla tuoleilla! Eiintymislavan edessä valkoiset muovituolit täyttyivät kohta kuulijoista.








Kolmen hengen orkesteri ja laulaja viihdyttivät kansaa koko ajan, perinteisiä kansantansseja oli tarjolla, niinkuin kaikissa juhlissa. Kyproksella kun ollaan, niin kaikissa juhlissa on oltava puheita, niin nytkin pukuherra toisensa jälkeen sai puheenvuoron. 





Väkeä oli pieni vuoristokylä pullollaan, tuhansia varmaankin. Ihmiset käyskentelivät kukkivien mantelipuiden keskellä aistimassa sitä tunnelmaa, jota tänne lähdettiin hakemaan. Suomalaisistakin oli aika moni lähtenyt maisemia ihailemaan. 








































Aurinkoinen, lämmin sää suosi vierailijoita ja järjestäjiä, voisiko enempää toivoakaan. Tyytyväisyyden tunteen voi vierailija lähtiessään ilolla aistia. Oli yllättävän hauska päivä, luonto näytti taas kauneuttaan, hienoa, että tuli lähdettyä.
A





keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Urheilua, urheilua . . .


Hauskaa, kun ihmiset likkuvat, eri lailla, eri paikoissa, ulkona, etenkin ulkona. Täällä sille on suuremmat mahdollisuudet läpi vuoden kuin meillä Suomessa. Ei, onhan Suomessakin mahdollisuus liikkua läpi vuoden, ulkonakin, mutta lajeja pitää vain vaihdella.







Tässä osassa kaupunkia, jossa meidän kotimme on, ja josta omille pyöräretkillemme suuntaamme emme voi välttyä näkemästä lukuisia jalkapallokenttiä. On aivan uusia ja vanhempia ja sitten vielä pienempiä futsalkenttiäkin. Viikonloppuisin kaikille riittää potkijoita ja kentän reunalle katsojiakin. Joskus arkenakin pojat harjoittelelvat kentillä. Etenkin kun pelaajat ovat pieniä poikia, vanhemmat kannustavat omia vesojaan suurella innolla. Entäs sitten kun naiset ovat kentällä! Sen voi vain arvailla!    



Eri maiden pyöräily-joukkueet käyvät täällä harjoittelemassa ja pyyhältävät ohitsemme viuhahtaen vaan. 
Usein moikkaammekin maantiellä toisiamme. Joskus heillä on auto edellä ja auto vielä perässäkin varmistamassa turvallista menoa. Pyöräliikkeessä piipahtaessaan he saavat nopean palvelun, suomme sen heille, meillähän on aikaa.

Meren äärellä kun ollaan on vesiurheilu kaikkien halukkaiden ulottuvilla. Meikäläinen ei edes ymmärrä kaikkia vesi-urheilulajeja, maakrapu kun on. Upeaa on seurata vesillä kiitämistä purjein tai meloen. .Joskus jää aivan lumoutuneena seuraamaan vesi-liikunnan vauhtia ja kauneutta, etenkin kovalla tuulella, miksei hiljaisempaakin lykkimistä rannan tuntumassa. Se on outoa liikkumista, on sellaista edestakaista etenemistä





Tältä saarelta on saatu metsästettyä paljon eläimiä pois päiviltä, mutta harjoitellahan aina voi. Germasogeian laakson rinteellä on jousiampujien oma paikka. Usein siellä harjoitellaann, arkenakin. Moikkaamme heitä ohi pyöräillessämme. Eräänä päivänä siellä harjoiteltiin "vaistoampumista", onneksi ei tullut harhalaukausta, niin läheltä meidän reittimme kulki! Vauhtia vain lisättiin.





Maastopyöräilijät harjoittelevat Amathusvuoren rinteillä ylös- alas.
Maastossa ajettaessa ei tarvitse välittää vasemman puolen liikenteestä












Kun retkemme vie Parekklisiasta Finikariaan halki mäntymetsikön, raikaa kunnon paukuttelun ääni pitkälle. Siellä ammutaan savikiekkoja. Vanha, entinen ampumapaikka on aivan tienvierellä rinteet ovat punaisia kiekonpaloja täynnä, kuin unikkoja rinteellä. Kaunista jätettä.

A