maanantai 17. huhtikuuta 2017

Maisema vaihtuu

Suomalainen Kyproksella” jatkuu ”Suomalainen Balatonilla”, tervetuloa seuraamme. Paikka on toinen, näköalat toiset, luonto on toinen, samoin kasvit, mutta kulkijat ovat samat. Toivottavasti tapaamme!
( suomalainenbalatonilla.blogspot )


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Mantelijuhlaa


Mitä onkaan keväällä ilmassa mantelipuiden kukkiessa ? Se on tuhansia ihmisiä yhteenkokoava Limnatiksen Mantelijuhla! Siellähän mekin muiden mukana. 

Bussikuljetus kaupungista vuorille oli kevääntuntua täynnä. Ne ikuisesti kuivilta tuntuvat vuorenrinteet olivat saaneet siellä täällä vilahtavan keltavihreän läntin. Siellähän oli kukkivaa nuokkukäenkaalia ja keltasinappia! Kun nousimme yhä korkeammalle alkoi näkyä pienen Korfin kylässä jo kukkivia mantelipuitakin ja lisää ilmestyi kun bussimme lähti kiemurtelemaan alas syvään Limnatisjoen laaksoon. Tuntui kuin kaikkialla alhaalla olisi ollut lumisia puita.


Syvän laakson jälkeen nousimme pientä tietä ylös valkoisten puiden kirjomaa rinnettä. Perillä pienessä Limnatiksen kylässä meitä odotti kauniisti koristeltu kutsuva sisäänkäynti itse juhla-alueelle. Kukkivat mantelipuut levittäytyivät koko kylän ympärillä, kuin kylä olisi ollut mantelipuiden sylissä.







Saarelaisten oma musiikki kaikui ja suuri kenttä oli täynnä perinneruoka-, käsityö- ja juomatarjoilua. Maistiaisia oli tarjolla ja maistelijoita riitti. Mantelit taipuvat monenlaiseen herkutteluun, suomalaiselle aivan outoja makuja. Aivan uskomattoman hienoja asioita on osattu kylissä ennen tehdä, tarpeeseen. Nyt ne ovat näytösluonteisina säilyneet nykyiselle sukupolvelle, meillekin. 




































Maisteltavaa oli monenlaista







Hauskaa oli seurata sykerötimjamin taipumista luudaksi, ”mantelipuuron” keittämistä ja hämmentämistä, halloumjuuston keittämistä ym. Mukana oli niitä isoisoäitejä ja isoisoisiä jotka ovat siirtäneet tietonsa ja taitonsa sukunsa nuoremmille. Täällä huomasi, miten kädentaito on ennen ollut kaikkien taito. Hieno, kunnioitettava asia. Kaikkia sai myös ostaa, kauppa näyttikin käyvän vilkkaasti. Se tuntui hyvältä, niin paljon oli nähty vaivaa tapahtuman eteen.


















Keskusaukiolla istui pitkien pöytien ääressä väki nauttien monenlaista tarjolla olevaa syötävää. Se hienompi väki, kutsuvieraat, söivät kauniin katoksen alla valkoisella kankaalla verhotuilla tuoleilla! Eiintymislavan edessä valkoiset muovituolit täyttyivät kohta kuulijoista.








Kolmen hengen orkesteri ja laulaja viihdyttivät kansaa koko ajan, perinteisiä kansantansseja oli tarjolla, niinkuin kaikissa juhlissa. Kyproksella kun ollaan, niin kaikissa juhlissa on oltava puheita, niin nytkin pukuherra toisensa jälkeen sai puheenvuoron. 





Väkeä oli pieni vuoristokylä pullollaan, tuhansia varmaankin. Ihmiset käyskentelivät kukkivien mantelipuiden keskellä aistimassa sitä tunnelmaa, jota tänne lähdettiin hakemaan. Suomalaisistakin oli aika moni lähtenyt maisemia ihailemaan. 








































Aurinkoinen, lämmin sää suosi vierailijoita ja järjestäjiä, voisiko enempää toivoakaan. Tyytyväisyyden tunteen voi vierailija lähtiessään ilolla aistia. Oli yllättävän hauska päivä, luonto näytti taas kauneuttaan, hienoa, että tuli lähdettyä.
A





keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Urheilua, urheilua . . .


Hauskaa, kun ihmiset likkuvat, eri lailla, eri paikoissa, ulkona, etenkin ulkona. Täällä sille on suuremmat mahdollisuudet läpi vuoden kuin meillä Suomessa. Ei, onhan Suomessakin mahdollisuus liikkua läpi vuoden, ulkonakin, mutta lajeja pitää vain vaihdella.







Tässä osassa kaupunkia, jossa meidän kotimme on, ja josta omille pyöräretkillemme suuntaamme emme voi välttyä näkemästä lukuisia jalkapallokenttiä. On aivan uusia ja vanhempia ja sitten vielä pienempiä futsalkenttiäkin. Viikonloppuisin kaikille riittää potkijoita ja kentän reunalle katsojiakin. Joskus arkenakin pojat harjoittelelvat kentillä. Etenkin kun pelaajat ovat pieniä poikia, vanhemmat kannustavat omia vesojaan suurella innolla. Entäs sitten kun naiset ovat kentällä! Sen voi vain arvailla!    



Eri maiden pyöräily-joukkueet käyvät täällä harjoittelemassa ja pyyhältävät ohitsemme viuhahtaen vaan. 
Usein moikkaammekin maantiellä toisiamme. Joskus heillä on auto edellä ja auto vielä perässäkin varmistamassa turvallista menoa. Pyöräliikkeessä piipahtaessaan he saavat nopean palvelun, suomme sen heille, meillähän on aikaa.

Meren äärellä kun ollaan on vesiurheilu kaikkien halukkaiden ulottuvilla. Meikäläinen ei edes ymmärrä kaikkia vesi-urheilulajeja, maakrapu kun on. Upeaa on seurata vesillä kiitämistä purjein tai meloen. .Joskus jää aivan lumoutuneena seuraamaan vesi-liikunnan vauhtia ja kauneutta, etenkin kovalla tuulella, miksei hiljaisempaakin lykkimistä rannan tuntumassa. Se on outoa liikkumista, on sellaista edestakaista etenemistä





Tältä saarelta on saatu metsästettyä paljon eläimiä pois päiviltä, mutta harjoitellahan aina voi. Germasogeian laakson rinteellä on jousiampujien oma paikka. Usein siellä harjoitellaann, arkenakin. Moikkaamme heitä ohi pyöräillessämme. Eräänä päivänä siellä harjoiteltiin "vaistoampumista", onneksi ei tullut harhalaukausta, niin läheltä meidän reittimme kulki! Vauhtia vain lisättiin.





Maastopyöräilijät harjoittelevat Amathusvuoren rinteillä ylös- alas.
Maastossa ajettaessa ei tarvitse välittää vasemman puolen liikenteestä












Kun retkemme vie Parekklisiasta Finikariaan halki mäntymetsikön, raikaa kunnon paukuttelun ääni pitkälle. Siellä ammutaan savikiekkoja. Vanha, entinen ampumapaikka on aivan tienvierellä rinteet ovat punaisia kiekonpaloja täynnä, kuin unikkoja rinteellä. Kaunista jätettä.

A

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Hurmaa, hurmaa!

Pentakomon keväinen rinne

Huumetta keskellä arkea, mitä tämä muutakaan on. Vihreyttä, värejä, kasvua, löytöjä, uutta vihreyttä. Oliko se vasta eilen kun kaikki oli harmaata, kuivaa ruskeaa? Jalan alla rapisi kuolleet korret ja pölysi maa. Nyt, nyt on kaikki toisin, hitaasti tähän vaiheeseen on päästy, on pitänyt odottaa. Odottajan aika on pitkä ja toisaalta tuntuu, että äkkiähän tämä on tapahtunut. Äkkiä on helmikuu saapunut, ihana helmikuu.

Syklaamit aloittivat kukintansa jo joulukuussa, niiden kukinta jatkuu vieläkin jonkun pensaan alla, pian alkoi nousta kruunuvuokkoja, niiden hennot viimeisetkin terälehdet leijuvat kohta tuuleen. Niidenkin esiintyminen vaihtelee vuosittain.


Kevään ilme täällä itäisellä Välimerellä valtaa maailman ja kaataa alleen kulkijan. Ihana rehevä kasvu peittää alleen tienvieren roinan aivankuin olisi kaikki roina ja jätteet siivottu pois! Oikeastaan tahtoisi uskoakin, että näin on tapahtunut. Ihana tuoksuva keltasinappi on mainio keltainen verho, joka kasvaa missä vaan. Kissankin on varmaan hauskaa sen tuoksussa makoilla. Vanha unohtunut talokin loistaa romanttisena keltasinapin takaa.


Purppurakäenkaali, Oxalis purpurea
















Luontoon heitetyt renkaat ovat kuin nuokkukäenkaalien kanssa rengasmatkalla. Nuokkukäenkaalin vihreä matto peittää alleen jätekasan, yksi kukka loistaa kuin tähti taivaalla. Nuokkukäenkaalin serkku, purppurakäenkaali on pienen Pentakomon kylän suosikki, se on minunkin suosikkini. Lähes jokaisessa pihassa näkee sitä, ruukuissa ja kukkapenkeissä, mutta eipä sitten muualla näykään! Kumma juttu. Paksun vihreyden keskeltä pilkahtaa jossain kuin helmenä punainen unikon kukka, kohta niitä ilmestyy lisääkin.
            Syyriankämmekkä, Orchis syriaca

Neulafagonia, Fagonia cretica
           Viisisädetyräkki, 
       Euphorbia helioscopia

Kaurajuuri, Tragopogon sinuatum
Peltokehäkukka, Calendula arvensis
               































Lukemattomat pienet peltokehäkukat kirjovat keltaisella loistollaan Pentakomon kuivan rinteen kuin kauniiksi matoksi kulkijan iloksi. Ja miten toisenlainen on patojärvenkin ympäristö ja Diplorotsos-vuorikin vihertyneen multakasan takaa!

Karmelinvuoren orho, Ophrys flavomarginata

Nämä kasvit ovat minun sydänystäviäni, kaikki. Lähes joka päivä löytää sen ensimmäisen kukan, toisenkin, kolmannen . . . jokaista kasvia, jonka kukan näkee ensimmäisen kerran keväällä on tervehdittävä kuin vanhaa ystävää; hymyssäsuin, lämpimästi kuin sydänystävää ja kuvakin on otettava muistoksi. Taitaa tällainen hymyilyttää tosikoita, saa hymyillä ihan vapaasti. Minuakin hymyilyttää, hymyillen odotan jo maaliskuuta . . .
A


tiistai 14. helmikuuta 2017

Omatoimikirkko, OTK


Kyproksen seurakunnallinen talvi jatkuu uudenmuotoisena. Saamme luoksemme turistipapin ja -kanttorin vain kerran kuukaudessa. He lennähtävät silloin tuolta pohjoisemmalta mantereelta luoksemme. Mutta, mutta ei hätää, miettimismyssy auttoi, olemme synnyttäneet OTK:n. Se unohtunut OTK on nyt täällä! Se on Omatoimikirkko!


Kirkossa tavataan sunnuntaisin klo 12.30, huomataan lämpimästi lähimmäinen, tervehditään ja toivotetaan tervetulleeksi ensikertalainenkin. Iloitaan jokaisesta kirkkoon tulleesta, meitä kokoontuu talvi- ja viikkoturisteja, sekä vakiasukkaita yhteiseen Kirkkohetkeen.






Leena on Omatoimikirkon kantava voima, sen sielu, me muut seurakuntalaiset olemme apuna, monenlaista apua tarvitaankin. Ja tuloksena on aivan ihanaa ja hauskaa seurakunnallista elämää, yhdessä rakennettua. Joka sunnuntai on meillä Pyhän Katariinan kirkossa Kirkkohetki, laulua, sanaa ja rukousta. Paikalliset Anne ja Leena järjestävät meille kirkkokahvit, ja -pullat. On hauska istahtaa pöydän ääreen kirkon jälkeen, paljon iloista seurustelua syntyy kuin itsestään kahvikupin ääressä.













Hauskoja asioita satumme näkemään joskus kirkossamme, kerran oli juuri päättynyt vihkitilaisuus, värikäs hääpari lähti kirkon edestä valkoisen hevosen vetämillä valkoisilla kieseillä vilkkaalle kadulle!







Heti meidän Kirkkohetkemme jälkeen saapuu iloinen filippiiniläisjoukko ja valloittaa kirkon värikkäissä vaatteissaan. Tosi äänekkään musiikin keralla he viettävät omaa kirkkohetkeään. Kirkon alueella on joka sunnuntai lähinnä aasialaisia vierastyöläisiä eri maista viettämässä vapaapäiväänsä.


Yksi osa tekee ruokaa ja syövät yhdessä tuoksuvia ateriaoitaan kirkon takaosan huoneessa, yksi osa syö ruokiaan pihan katoksessa. Kolmas ryhmä harjoittelee omaa kirkkohetkeään pihalla. Usein jollain ryhmällä on pihalla juhlapäiviä ja myyjäisiä. Värikkäitä asuja ja hyviä eksoottisia ruokatuoksuja!



Siis tämä kirkkomme, katolinen Pyhän Katariinan kirkko on sunnuntaisin kovassa käytössä. On hauskaa olla osana tässä elämältä tuntuvassa kirkollisessa maailmassa, vaikka me luterilaiset olemmekin aika hiljaista porukkaa. Ennen meitä on brittien jumalanpalvelus, sekin on aika hiljainen tapahtuma.
Lauluseuroja vietetään täydentäen tätä yhteiseloa. Yhteislaulu on aina ollut suomalaisille läheistä ja tärkeää. Laulu herättää meidät syvästä dementiasta vielä ikivanhanakin, sanovat viisaat ja tietäväiset. 











Siis Välimerellä voi suomalainen näin olla mukana kirkkovuoden kierrossa. Joku kertoo tämän sopivan hänelle paremmin kuin kotimaan kirkossakäynti. Saattaa olla niinkin.

A