lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kukkivat rauniot



Mitä saakaan kevät aikaan! Munaisen kaupunkivaltion Amathuksen Pohjoisen kaupunginosan rauniot heräävät kiihkeään elämään muutamaksi kevään viikoksi.

















Vihreyttä, värejä, monenlaisia pikkuherneitä, kruunusuvikakkaroita, ohdakkeita, ruohoa, tuulessa taipuvia heiniä, vilistäviä hyönteisiä, perhosia. . . . Hurma on käsinkosketeltavaa, silmin ahmittavaa. Tuntuu, ettei kyllikseen saa. Suren vain sitä, miten vähän siellä käy kulkijoita. Siellä on hyvä istua pitkään evästauolla, ajatukset saavat lentää paikan muinaisten asukkaiden elämää pohtien. Samalla peilaten sitä oman aikamme maailmaan. Maisema avautuu merelle, auringossa kimaltelevalle merelle, katse saa levätä.

















































Nuo vihreyden myrkyttäjät ovat aika nopeita, ei ennätä joka kevät tätä ihanuutta kohtaamaankaan, kun jo onkin myrkytetty. Ymmärrämme kasvien tuhoavan raunioita, mutta . . . Onneksi tänä keväänä meille tarjottiin yllinkyllin nautittavaa korkean taivaan alla, kyllä nautimmekin. A







Sakaraohdake, Notobasis syriaca, ja Ritariperhonen















Tähtiagama, Laudakia stellio cypr

















Pian koittaa aika siirtyä lumen maahan ja sieltä kohta toisenlaista kevättä vastaanottamaan: http://suomalainenbalatonilla.blogspot.com.
Tapaamisiin . . .

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Käynti kirkossa



Meillä jotenkin turistipappi hukkasi vahingossa - https://www.suomenkirkkokyproksella.net/
- sivun kuvagallerian kuvia, siinä meni myös kaikki kuvat tältä talvikaudelta. 

Laitanpa tänne muutaman kuvan tältä talvikaudelta. Meillä on joka sunnuntaina Pyhän Katariinan katollisessa kirkossa Limassolissa joko Messu, kun on paikalla pappi tai omin voimin toteutettu Kirkkohetki ilman pappia.


Kirkon ovelta näkyy Välimeri ja redillä olevia laivoja. Kirkon ”kuorot” elävät, joskus vain kaksi laulajaa, joskus enemmän. 







Kirkkokahvit pienellekin joukolle puuhataan aina, se on välitöntä yhdessäoloa pyhäpäivän merkeissä.



















Kirkossa toimii monenalaista seurakuntaa, filippiinojen kirkkohetki on aina riemua ja äänekästä ylistystä täynnä, joskus kirkkoon on ilmestynyt jonkun aasialaisen maan värikäs hedelmä-kukka- alttari, ehkä Sri Lanka? Vietnam? 





 Karnevaalipäivänä vietnamilaiset naiset ilakoivat kirkon vieritse. Takahuoneessa ja kirkon kauniilla takapihalla harjoitellaan joskus oudoilla kielillä eksoottisen tuntuisia hengellisiä lauluja. Iloista ja värikästä joukkoa, me suomalaisethan olemme hiukan vaisumpia, eikös niin. 
 A

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Kevättä, kevättä . . .



Tämä kevät täällä! Vihreän ja kukkivan luonnon valtakuntaa, ei kaksitoista talveakaan tätä himmennä!
Kaurajuuri, Tragopogon sinuatum, ei kyllä kauraa muistuta













Kaljukultaohdake, Scolymus maculatus, kertoo meille viime vuoden kukinnoistaan

Kypärämunkinhiippa, Arisarum vulgare, tuntuu aina hauskalta löytää tämä veitikka













Se, että ”vuodet ei ole veljeksiä” tuo mielenkiintoa seurata silmät avoinna mitä tänä vuonna ilmestyy 
etuajassa, mitä jälkijunassa, mitä ei lainkaan. . . ja miksi? 
Omenapuu kukkii kuin Suomessa olisimme! 

Karvapiikkivihma, Calicotone villosa, piikkinen repivä pensas lunastaa paikkansa keväällä

Hopeavuohenpolvi, Paronychia argentea, tämän talven ihastukseni













On hauskaa yrittää keksiä selityksiä luonnon ilmiöihin. Aina niitä keksii, keksiikö oikein, ei sitäkä tiedä. Kausivihannat puut pullistelevat silmujaan, uusia lehtiään, kukkiaan, kuka mitäkin oman aikataulunsa mukaan. Viime vuoden kuivuus ja korkea lämpötila näkyy joissain tämän kevään kasveissa. 

Tällekin on tilaa keväisessä luonnossa, "Keltatakki", Vespula squamosa










Jaloleinikit, Ranunculus asiaticus, näyttävät nimensä mukaan yleviltä

Libanonin kohokki, Silene aegyptiaca, värjää joskus oliivilehdon pohjan värikkääksi















Mukulakurjenmiekat, Moraea sisyrinchium, kirjovat rinteitä, runsaanakin joskus  
                                                                                                                                     
 
Mantelinkukkien, Prunus dulcis, aika viehättää myös aluskasvillisuuden lumollaan

Siniakaasiat, Acacia saligna, täyttävät kukkiessaan tienvieret kuin vesiputoukset  


Naapuriin tulivat pääskyset pesimään helmikuun puolivälissä, niillä ei ollut varaa lentolippuun Suomeen, joten jäivät iloksemme tänne. Näistä kevään tnnelmista koostuu Kyproksen kevät. Samalla kauhistelemme kotimaamme kovia pakkasia. Onneksi helpotusta on jo sielläkin näkyvissä. 
A

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Unelmien kevätmaisemaa



Teimme taas ystävämme kanssa pienen vuoriretken autolla. Hän tahtoi meidät mukaan etsimään Panagia Chrysorrogiatissa- luostaria Troodoksen vuoristossa.
Onneksi meillä oli vanha kartta (uusia täällä ei olekaan), suuntasimme kohteeseemme kartan mukaan. Ja meitä kohtasi aivan unelmien maisemat. Tie oli tosi pientä, kapeaa ja mutkitellen se kierteli vuorenrinteillä. Hieman kyllä hämmästelimme tien pienuutta, se olikin vanha tie!
Uusi tie on rakennettu vasta äsken, täällä vasta äsken on 10-20 vuotta, joten eihän sitä vielä kartassa olekaan!
Panagia Chrysorrogiatissa-luostari
Saimme enemmmän kuin osasimme toivoakaan. Oli pakko pysähdellä maisemaa ihailemaan, liikennettä ei käytännössä ollut, vain muutama auto kohdattiin, maanviljelijöitä menossa tai tulossa viiniviljelyksilleen.




Löysimme sen Panagia Chrysorrogiatissa-luostarin, hiljainen suuri rakennusten kompleksi. Vanha kirkkokin oli auki. Luostarissa kohtasimme palelevan naisen myymässä melkein ei-mitään, niin autio oli luostarin pikkuruinen myymälä.





Agia Moni-luostari


Löysimme toisenkin luostarin, Agia Moni-luostarin. Sielläkin oli vanha kirkko avoinna. Ei näkynyt kissaakaan rikkomassa luostarin rauhaa. Kovin hiljaista on talviaikaan, kesällä turisteja tuodaan busseilla, niin suuret olivat pysäköintialueet näissä molemmissa luostareissa.


Kotimatkalla bongasimme pienen Agia Mina-kirkon, kieppasimme sitä kurkkaamaan, olikin aika uusi. Vieressä oli puolivalmiina pari-kolme pientä keskeneräistä rakennusta, yhdessä oli lasi-ikkunoiden takana paljon roinaa lattialla, ikoneita, kirjoja ym. Ja kas kummaa, sieltä astui ulos nunna-negatiivi!  Olemme kohdanneet hänet pienessä Limassolin koptikirkossa. Hän ei tunnistanut meitä, mutta me kyllä hänet. Ei voi unohtaa ihmistä, joka on tyly, vahtii, kieltää kaiken, hengittämistä lukuunottamatta.

Nytkin hän heti kielsi katsomasta muokattua perunamaata, sen kauniisti kukkivia rikkaruohoja, kukkivaa mantelipuuta, istuttamista odottavia pensaita, levällään olevia tavaroita siellä lattialla. . . . Kertoi ylpeänä, että tähän tulee hänen luostarinsa! Ohoh! Tottako?
Emme antaneet hänelle mahdollisuutta kieltää meiltä enempää, iloiseti vilkutellen lähdimme jatkamaan matkaa, pakoon, pakoon!
Onneksi saimme käydä siinä pikkukirkossa hänen sitä huomaamatta. Hyvä oli ajoitus.


Vielä poikkesimme ihmettelemään korkealla mäellä olevaa suurta kirkkoa Pentalian kylässä. Niin hiljaista oli, aution tuntuista, ei yhtään ihmistä missään. Mutta kirkon ympärillä oli uutta ja modernintuntuista, oli ylimääräistä invaluiskaakin! Evästauolle jäimme pihan penkille ja äkkiä hiljaisessa kylässä alkoi kuulua musiikkia!
Keksimme lopulta, että se kuuluu pyöreästä kirkkoaukion yhteydessä olevasta ravintolasta. Sinne! Olikin ystävällinen ravintoloitsija tekemässä hommia. Hän kertoi kylän historiaa: v.1994 on kylä siirretty tälle paikalle maanvyöryn vahingoitettua lähellä sijainnutta vanhaa Pentalian kylää.  Tämä olikin Uusi Pentalia.  Taas saimme tietoa, elävää tietoa.



Saimme vielä ihailla ja ihmetellä matkan varrella viinimaan ketaisenaan kukkivaa peltokehäkukkamerta! Kotiin lähti iloisia pikkuaurinkoja.
Hyvä päiväretki, kaunista, harmoonista vuoristomaisemaa, kevään hurmaa vuorilla. 
A