lauantai 22. helmikuuta 2020

Mustan kissan tango



Kuka muistaa kappaleen "Mustan kissan tango"? Voisihan se näyttää juuri tällaiselta auton katolla. Hyräilin sitä hiljaa kuvatessani ja se riitti kissalle. Tässä keväistä ilakointia Minin katolla.





Hieno auto, kiiltävä katto, täältä näkee hyvin,
















näkee vasemmalle,



















näkee oikealle,















nyt näkyy pulukin,


















näen sinut,


















nyt puutuu jo paikat,

















syvä venytys auttaa,





















unettaa jo kovin,


















en jaksa, unoset odottaa,





menikö hyvin?

eikös tämä jo riitä!

perjantai 21. helmikuuta 2020

Vuoren lumoissa



Mikä on vuoren lumo? Täällä meillä katseen kohteina on usein meri ja vuoret, meille suomalaisille kuin järvet, harjut ja tunturit. Ne viehättävät, ovat aina viehättäneet. Täällä on helppo samaistaa järvi ja meri, harju, tunturi ja vuori. Olen jo lapsena kiivennyt harjulle laulamaan "Kotimaani onpi Suomi", samoin lehmähaan suurella kivellä olen laulaa hoilottanut ja savupiipun päähänkin isä nosti minut laulamaan, siis korkealla vuorella sain olla. Tätäkö on vuoren lumo?


Meillä on päivittäisten pyöräretkiemme varrella aina näkyvissä vuoria, usein myös meri.















Diplorotsosvuori on läheisyydessä korkein vuoremme, lempivuoremme, se näkyy laajalle mutkaisten pyöräilymaastojen varrella, milloin ähellämme sen jyrkkää serpentiiniä ylös, milloin viiletämme korvat viheltäen vauhdilla alas. Siksi sen rinteillä huomaa vuodenaikojen vaihtelunkin selvemmin.







Maaliskuussa kukkiva Keisaripuu, Paulownia tomentosa 
peilaa itseään Diplorotsosvuoren silhuettia vasten.














Satoja vuosia vanhat oliivipuutkin kuuluvat tomerana vuorten väliseen laaksoon, ovat kuuluneet ja tulevat kuulumaan vielä satoja, satoja vuosia, ellei se ylen viisas ihminen . . .









Amathusvuori on toinen lempivuoristamme, sen ympärillä sijaitsevat myös Amathuksen kaupunkivaltion rauniot. 





Viime talvena kerran yllätyimme Pohjoisen Amathuksen raunioilla poliisin keltaisesta nauhasta. Vuorelta oli vierähtänyt monien tonnien painoinen lohkare alas! Se oli pomppinut kuin suuri lumipallo tehden rinteeseen suuria koloja. Siinä se nököttää varmaan tuhat seuraavaa vuotta, ellei saa seurakseen toisia pudokkaita.

Onko koti vuorenrinteellä jotenkin erilainen tunnelmaltaan kuin tasaisen maan koti? On siellä ainakin tilaa lepuuttaa silmiään ja unelmoida. Näin uskoo tällainen tasamaan tallaaja Suomesta.


Kuljemme kohti karnevaaliaikaa . . . A

torstai 6. helmikuuta 2020

Luontoihmisen harmitusta




Luonto on vapaata riistaa, kenelle vaan. Harvoin tullaan kovistelemaan pienistä rikkeistä. Pieni harmi voi näyttää pieneltä jonkun mielestä, mutta jonkun toisen mielestä se ei ole pieni. Minä kuulun nyt tuohon jälkimmäiseen joukkoon.













Meillä on Germasogeian padon alapuolella pieni luonnontilainen alue alkuperäisine kasveineen. Siellä on keväisin oikea lajirunsaus, valtava vihreä maailma. Moni muukin on käynyt siellä käyskentelemässä ja kuvaamassa keväisen paratiisin tunnelmaa. Se on myös viehättävä Vihreän Maanantain keidas.






Nyt on toisin. Marraskuun 22. päivä näimme kuinka alue myrkytettiin, niin, myrkytettiin. Samasta paikasta otetut kuvat kertovat myrkytyksen, tämän päivän harmauden ja viime kevään "Vihreän Maanantain" tunnelman.










Ensimmäisen kerran neljäntoista vuoden aikana kävi näin, nyt ei kukaan saa nauttia tästä keväisestä paratiisista. Vihreän Maanantain suosittu kaunis ruokailupaikka jää tyhjäksi tänä keväänä.














Tosin alueelle johtava siltakin on padon juoksutuksen takia romahtanut. Samaan aikaan kaupunginjohtaja kertoo lehden sivulla, että Limassolista tulee "Vihreä kaupunki", myrkylläkö?










Jättikämmekkä, Barlia robertiana, päätti uhmata myrkkyä ja nostaa upeana kukkavanansa alueen ainoana. Varsinainen mielenosoittaja!
Nyt vain toivomaan, että alue heräisi yhdessä yössä kevään entiseen loistoon. 






Syyrian kämmekkä, 
Orchis syriaca















Kampasarjaputki, 
Scandix pecten-veneris












Napolinlaukka, Allium neapolitanum





Karmelinvuoren orho, 
Ophrys flavomarginata











Jaloleinikki, Ranunculus asiaticus

Ja samana yönä siltakin tulisi ennalleen, siinä toivossa on hyvä olla ja odotella! Odotellaan, ihmeitä on kuulemma joskus tapahtunut, en nyt muista missä . . 
A

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Se on kevät nyt!

Syyrian kämmekkä, Orchis syriaca




Totta se on, niin moni kevään ystävä on putkahtanut tervehtimään minua ja kaikkia teitä. Jos kasvit ymmärtävät meitä, niinkuin nyt sanotaan, niin hyvä. Silloin ne huomaavat kyllä sen ilon, jonka ne saavat meissä kukinnallaan aikaan.







Aleksanterinputki, 
Smyrnimum olusatrum














Egeanraappaohdake, 
Ptilostemon chamaepeuce
tämäkin on Kyproksen endeeminen kasvi
















Esparsetti, 
Onobrychis venosa
on Kyproksen endeeminen kasvi














Jättikämmekkä, 
Barlia robertiana
















Kartiosoihtu, 
Asphodelus aestivus

















Kruunuvuokko, 
Anemone coronaria
kukkii vieläkin varjoisilla paikoilla











Elämme täällä parhaillaan vielä talven viileyttä, muttei se kasveja haittaa, eikä meitäkään, aurinko hellii, lämmittää ja saa kasvun vauhtiin maan allakin. Tässä muutama kevään airut luonnosta iloksenne. Talven kukkijoita vielä on hiukan jäljellä, syklaamitkin kukkivat vielä helmikuuhun saakka. 





Kyproksen hietavalesahrami. Romulea tempskyana,  

tämäkin on Kyproksen endeeminen kasvi, olen keksinyt itse nimen kun virallinen nimi puuttuu












Nuokkukäenkaali
Oxalis pes-caprae

kauniisti kapriksen versojen ja aleppomännyn oksien välissä kukkii tässä patojärven reunalla









Otavalvatti, 
Sonchus asper
















Pörröneidonkieli
 Echium angustifolium
















Tasetti, 
Narcissus tazetta
näiden kukinta alkaa olla jo ohi.









Valkoemäkki, 
Fumaria capriolata


Talven selkä on taittunut ja aurinko helottaa kasvistoon yhä lämpimämmin. Kesän kuumuus kohtaa ne pian ja kaikilla on kiire saada jälkipolvet hoidettua valmiiksi ennen paahteisen ja ruskean ajan tuloa.
A

maanantai 13. tammikuuta 2020

Veden juhlaa!



Taas saimme elää tämän hurmoksellisen ajan. Saaren patoaltaat ovat toinen toisensa jälkeen lyhyessä ajassa täyttyneet. Ylivuoto oli taas iso yllätys, vesi hakee tiensä aina alaspäin, aina.
Me suomalaiset se tiedetään, meillä joen ylitse johtavat sillat on tehty niin, että vedellä on tilaa ja liikenteelläkin joen yli.


Täällä jokiuoman ylittävät sillat ovat matalalla jokiuoman yllä. Ehkä rakentajatkaan eivät uskoneet, että siinä kuivassa uomassa koskaan kohisten vettä syöksyisi. Tässä vaiheessa ne sillat jäävät veden alle, osa hajoaa ja kulku loppuu siihen paikkaan. Me tiedämme tosin vain yhden patoaltaan alapuolisen jokiuoman ja sen sillat. 












 Tämä Germasogeian patoallas on aikoinaan v. 1968 rakennettu entisen Jugoslavian patoinsinöörien suunnitelmien mukaan.











Hauskaa meillä on ollut kun yritämme löytää ylityspaikkoja. Aikaahan meillä on poukkoilla etsien ylipääsyä. Sateiden jälkeen vuorilta valuva vesi saavuttaa patoaltaan vielä päivienkin päästä, joten veden pinta kohoaa vielä sateiden tauottua.





























Ja aina on niitä, jotka kiertävät näppärästi kieltopuomin ja uskovat selviävänsä autolla pienestä vesiajelusta. No, paloauton auttavien miesten avullahan sekin hoituu.






























Autojen parkkialue yleensä kuivassa jokiuomassa on muuttunut kosteaksi.







Mitenkähän suomalainen vesi-insinööri näitä hommia ratkaisisi? Pysyisikö suomalaisen suunnitelman mukaan vesi jokiuomassaan tässäkin tilanteessa? Tuntuu kyllä, että pysyisi, ehkä täälläkin opitaan. 
A