Joulua Välimeren pohjukassa

Suomalaiselle joulu muuttaa täällä muotoaan. On oikeastaan elämänrikkautta, kun voi jättää suosiolla joitain asioita pois ja nauttia uusista asioista. Oikeastaan on aika hyvä sanonta tuo "aikansa kutakin". Kyllähän täälläkin voi kouristuksenomaisesti pitää kiinni suomalaisista perinteistä, mutta hyvää tekee unohtaa niistäkin osa. Kulttuurierot saavat raivoa ja ihastusta aikaan, joskus se on hyvä. Kansainvälinen ilmapiiri hämmentää myönteiselläkin tavalla. Jouluahan voi viettää hiukan eri tavoillakin!

Meillä joulu on ollut aina tähän aikaan, toisilla se onkin myöhemmin. Yllättyy kun saa kutsun jouluaterialle tammikuussa! Ympärillä suuri sukulaisten joukko ja aivan vieraita kieliä ja siinä sitten suomalainen maistelee perinneruokia. Naurattaa ihan, ei muuten ole sen suurempi makunautinto kuin jotkut suomalaiset perinneruuat ulkomaisille ystäville. Paljon jäi siihenkin pitkän pitkään pöytään syömättä.

Nyt vietämme Kyproksella joulua poikkeuksellisen viileässä säässä. Troodoksen vuorille on saatu lunta ja varoitukset siitä huvittavat suomalaiseen liikenteen tottunutta. Kehotetaan ajamaan hiljaa, pitämään ajovalot päällä, pitkät välimatkat ja erikseen mainituille vuoriston tieosuuksille saa ajaa vain nelivedolla tai lumiketjuilla. Mahtaa olla taas suurta huvia ajaa vuorille ja heittää lumipalloja! 



Meidänkin naapurimme lähtivät pari vuotta sitten lasten kanssa innolla pikkuruiseen laskettelurinteeseen vuorille. 

TV:ssä oli näytetty, miten vuorilla on kauniisti lunta. Joutuivat palaamaan parin tunnin kuluttua, poliisi ei päästänyt heitä liukkaalle tielle. Lasten pettymys oli silminnähtävää. Annoimme heille sympatiaamme, ovathan he ystäviämme.

Suuret pääkadut on somistettu jouluvaloilla, laivoilla, viljalyhteillä, tähdillä ja köynnöksillä, niitä ripustetaan ja taas tammikuussa puretaan korkeiden traktorinnokan nostureiden avulla. Mutta pienet sivukadut ovat kuin ennenkin, jossakin kolme katuvaloa on peräkkäin sammuneena. Ei hätää, ei täällä ole jalankulkijoita, etenkään pimeällä. Kaikilla on auto tai kaksi. 







Joulupukki ajaa kauas kuuluvan joulumusiikin raikuessa traktorin perään kytketyn pororeen ja suuren lahjavuoren kanssa kaupungin pääkatua eestaas!

Luonto on vielä kitsas, vähän aikaa sitten vasta saimme sateita eka kerran. Jouluksi ei vielä syklaameitakaan ole kuin nimeksi, kehäkukatkin antavat vielä pitkään odottaa itseään. Vuodet ei ole veljeksiä täälläkään. Se on oikeastaan hienoa, yllätykset luonnossa tekevät siitä mielenkiintoisen. Hyvän Joulun toivotus jääköön tännekin soimaan ihan jokaiselle!! 

A

Betonin juhlaa!!

Voiko olla totta, että betoni elää, kukoistaa, riemastuttaa ja ilahduttaa kulkijaa näin?! Kuinka paljon se riemastuttaa ja innostaakaan sen tekijöitä! Pyrgoksen kylän harvaanasutulla laidalla, korkean vuorenrinteen itäisellä sivulla on rehevää kasvustoa, pensaikkoa ja moninaisia puita.

Korkealla olevalta tieltä kulkijan silmään osuu oudonnäköinen pitkälle jatkuva polveileva aita. Tätä näkyä ihmettelimme jo pari vuotta sitten.

Nyt aita on muuttunut mosaiikin säteileväksi juhlaksi! Pakko on laskeutua alas ohi haukkuvien koirien iloisena hehkuvan betoniaidan luon. Aita on kuin jämerää värikästä pitsiä! Voiko tämä olla totta, täällä, keskellä "ei mitään" on tällainen aarre! Lapset ihmettelevät iloisia värejä, mutta kyllä aikuisellekin joskus käy samoin.'

Kuulimme paikalliselta naapuriltamme, että paikalle syntyy pikkuhiljaa "hotelli". Pikkuruisia "taloja", mielikuvituksen lentoon nousevan luomisinnon tuloksia. 

Työ näyttää jatkuvan, sillä niin paljon keskeneräistä materiaalia on vielä aidan sisäpuolella. Läjäpäin on erilaisia pulloja, laattoja . . . työkaluja, laastisäkkejä . . . Aidan ulkopuolellakin oli keskeneräisen työn jälkiä, hiekkakasa, laattojen kappaleita, värikäs mosaiikki etenee pikkuhiljaa.

Jospa joskus siellä olisi portti auki ja näkyisi ihmisiä, ilo olisi päästä katsomaan, eikä vain aidan takaa kuvaamaan ja kurkkimaan.

Luontokin on aidan sisäpuolella rehevää, viidakonomaista, korkeita eukalyptuksia, värikkäitä pensaita, banaaneja, hyvä tausta tälle kaikelle. Ihmetellä ja ihailla, muuta ei oikein voikaan kun tätä katselee. Tämän kokisi erilaisena, jos tämä olisi osa jotain julkista maksullista "elämyspuistoa". Tämä on aivan syrjäisessä paikassa, lähellä on vain pari muuta taloa, viljapeltoja ja oliivitarhoja löytyy läheisyydestä.

A 

Paha juttu

Rauhallinen taipaleemme 3.12. pitkällä pyöräretkellä sai ajatuksia myllertävän käänteen.

Teimme sinnikästä etenemistä vuoritiellä. Kohteenamme rankan tien päässä oleva vanhan luostarin raunioille rakennettu Lukkaan luostarin kappeli. 

Ihmettelimme pikkutien reunassa olevia autoja. Kun nostimme katseemme jysähti sydänalassa! Auto, se oli katollaan ja vaiteliaat ihmiset odottivat. Kellään ei ollut kiire. Ei jääty uteliaiden joukkoon, tuntui pahalta. 

Jatkoimme vastapäiselle rinteelle mutkan taakse. Sieltä kiikaroimme, ihmettelimme paikalle rauhallisesti saapuvaa ambulanssia. Kiireettä vietiin paarit pudonneen auton luo. Pitkän ajan kuluttua paareilla vietiin peitetty mytty ambulanssiin ja se lähti rauhallisesti paluumatkalle. Hiljaiseksi veti.

Me jatkoimme matkaamme ajatukset myllertäen ja mieli täynnä kysymyksiä, ilman vastauksia. Hyvä oli istua nyt Luukkaan luostarin edessä tuijotellen mahtavaa hiljaista maisemaa ja kuivuvaa patojärveä.

Paluumatkalla pysähdyimme, jätimme pyörät alas, kävimme katsomassa katollaan olevaa autoa. Se oli pudonnut alas jyrkältä rinteeltä. 
Syitä onnettomuuteen voi olla monia, jarrut, jarrupolkimen alle vierinyt esine, sairauskohtaus, mitä vain. . . 

Hiljasina kävelimme auton ohi ylös oletetulle auton kotitielle. Tienpäässä on kaksi taloa. Kauniita istutuksia tienvierellä oli juuri tänään muokattu ja kasteltu, kuka? Ainuttakaan ihmistä ei näkynyt missään, hiljaisuus oli mykkää. Jyrkältä kotitieltä auton olisi pitänyt kääntyä jyrkästi alas vasemmalle, mutta se oli jatkanut suoraan rinnettä eteenpäin syöksyen alla olevalle tielle. Ahdistavaa, niin nopeaa oli vauhti ollut ja matka lyhyt, ei siinä ennätä hypätäkään autosta pois. Vaitonaisina palasimme alas ohi surullisen auton omien kulkupeliemme luo.

Tielle pysähtyi joku päästään vinksahtanut autoilija, mies nauraa rätkätti ilkkuen katollaan olevaa autoa. Olimme sanattomia. Meitä on moneksi. 
A

. . . kuin äitienpäivän aikaan . . .

Meillä Suomessa viljapelloilla käy vilske äitienpäivän aikaan. Kaikki yrittävät nopeasti saada jyvät mullan alle. Täällä, ei täällä mitään kiirettä pellolle ole. Pitkin marraskuuta näki "kevätkylvöjä" tehtävän. Maa oli pölyävän kuivaa kaikkialla, mutta usko sateisiin vie vaikka läpi harmaan kiven.

Teimme 28.11. pitkän pyöräretken itäänpäin, Pyrgoksen pikkuruiselle Agia Marina-kirkolle. Tällä retkellä saimme mm. seurata kylvömiehen pölyistä työtä. Hän kierteli kylvökoneensa kanssa pellolla kasvavia Oliivipuita ja Mastiksipensaita. 

Tienviereen eteemme ajoi pikappi, jolla vaimo toi lisää kylvösiemen- ja apulantasäkkejä. Istahti tyynenä auton ovi avoinna ja - kutoi sukkaa! Vaihdoimme ystävälliset tervehdykset, hän jäi siihen odottamaan peltokierrokselta saapuvaa miestään. Taitaa olla samanlainen maamiehen vaimon päivä täällä kuin Suomessakin. Me jatkoimme matkaamme tyytyväisenä tästä iloisesta kohtaamisesta.

Toinen kylvömiehen seuraaminen tapahtuikin hieman kauempaa nähtynä, 17.11.. Patojärven, nyt melkein kuivana,  reunalla on "Joulumänty", jonka juurella usein pysähdymme evästauolle. Vastapäisellä kuivalla pensaikkorinteellä on pieni peltoläntti. Sitä pyöri ympäri traktori pölyn keskellä. Vain variksia näytti kiinnostavan tuo työ. 

Saimme seurata miten työ tuli tehtyä ja pelto tuli kylvettyä. Kivistä onnetonta tietä traktori rymisteli läheiseen kylään. Tämäkin kivinen pelto on kokenut viime vuosina "herätyksen", taitaa olla EU:n aikaansaamia herätyksiä ?

Saimme kuin saimmekin sadetta! Kaksi viimeistä päivää marraskuussa ja joulukuun ensimmäinen oli luonnolle kuin herätysruiske. Herätys pitkästä uneliaisuudesta. Mikä määrä kuukausien aikana kertynyttä hiekkaa, mullanpölyä, hämähäkinseittejä ja kuivaa töhnää huuhtoutui kasvien yltä kuin konsanaan kevätsateiden mukana. Koko harmaantunut kuivahtanut luonto huuhteli kasvonsa.

Ei aikaakaan kun rannan kuivalla hiekallakin näkyi pienen pieniä vihreitä sirkkalehtiä. Tienreunoilla näkyi muutaman päivän kuluttua pystyssä pieniä vihreitä tikkuja. 
Ne ensimmäiset luonnonkukat antavat kuitenkin vielä odottaa. Onhan meillä taas mitä odottaa. Odotamme, kurkimme jo pensaiden alle, kohta, aivan kohta . . .
A

Unohdetut

Silloin tällöin tulee eteen tilanne, jossa jää hämmästyneenä katselemaan jotain unohdettua kapinetta. Onko tuollaisiakin ollut tai milloinkahan tuo on viimeksi toiminut? Mitähän sillä on saatu aikaan? Vieläkin mielenkiintoisempaa on tietenkin löytää edestään tilanne, jonka suhteen ihmettelee; vieläkö tuollakin tehdään askareita !

Museoistahan löytää vaikka minkälaisia värkkikaluja menneiltä ajoilta, mutta herkullisempaa on löytää niitä sattumalta kulkiessaan.

Yhteisretkellä Pafoksen viinivuoristoon löytyi vekkulin näköisiä kulkupelejä. Muuallakin on näkynyt samantapaisia vanhoja autoveljeksiä, niinkuin tällä tavernan takapihalla, mutta nämä olivat vain sellaisia, ettei niitä meikäläisen silmiin ollut ennen tullutkaan. Onhan niitä toki sodan aikoihin Suomessa ollut, joskus tyyppikoodilla E83W, mutta ovat jääneet muistoissani sille hämärän puolelle. 

 Nämä kaksi vasenkätistä veljestä olivat tuolla vieretysten lähes yhtä apaattisessa tilassa. Fordson pikkupakut elämänsä ehtoossa, ilmeisesti saattohoidossa, toinen kauttaaltaan ruosteessa ja toinen takatilan ikkunat repsottaen ! Kuitenkin toisin kuin tavallisesti, renkaissa oli kohtalaisesti ilmaa myös alapuolella !

Toinen pariskunta on valloittanut pihatilaa Amathus-joen reunamilta ja nököttää välillä näkymättömissä korkeassa heinikossa ja taas välillä esittäen brittiläistä eleganssiaan kaikelle kansalle vuodenajasta riippuen.   Ne ovat olleet paikoillaan jo eräänkin vuoden, mutta niiden suhteen kai odotellaan aidon museokapistuksen arvonnousua.  Voi olla, ettei se tuossa kyllä nouse ! 

Kaksi Morris Minor 1000 mallia, ehkä Station Wagoneita tai Travellereita, odottavat sitä viimeistä noutajaa. Korirakenteet ovat puuta ja toisessa ne ovat pahasti jo lahonneet. Englannissa on pajoja, joissa tehdään näistä mätänemisasteisista vielä kulkuneuvoja liikenteeseen uusimalla kantavia osia uudesta puusta. Toisaalta, eihän näitä museoihinkaan kaikki mahdu, ellei näille sitten tänne rakenneta suurta G-rakennusta.   

Jokirannan hedelmätilalla onkin sitten uudempi työjuhta. Aidan vieressä nököttää kuitenkin töistään uupunut Eicher-traktori, ehkä ES 202 Puma, odottaen josko pääsisi vielä tositoimiin. Vierelle on ilmestynyt lähes käyttämättömän näköinen ponteva pellon muokkaaja, joten taitaa saksmanni kuitenkin jäädä vain koristeeksi. Omistaja ei kuitenkaan henno luopua tuosta entisestä ja yrittää hienovaraisesti peitellä muovipeitteellä sen kuluneita kupeita sivullisten katseilta. Oikeastaan vain tällainen pieni sutjakka puuhakone sopiikin näille plantaaseille, joilla on paljon hedelmäpuita väisteltävänä.

Taannoin kävimme, tietenkin CTO;n myötävaikutuksella Pelendrin Zivaniajuhlilla ja kiertelimme jälleen kylää pitkin poikin. Katselimme ihmisten iloista menoa ja joistakin ovista sisälle. Tuli vastaan ovi, joka johti ilmeisesti talkoovoimin kunnostettuun teatterisaliin. Erilaisia ratkaisuja ihmettelimme ja kuvittelimme teatterin toimintaa. Se oli ollut aikaisemmin elokuvateatterinakin, mutta siitä oli luovuttu. 

Näyttämön tiloissa ei ollut enää jälkeäkään valkokankaasta, mutta konehuoneessa, siellä toisessa kerroksessa nökötti tehtävänsä suorittanut ja - ei voi sanoa, että eläkkeelle siirretty , vaan - tunteettomien käsien murjomaksi raaka-aineeksi tulemistaan odottava tunteiden tulkki. Tuo 35mm:n valokaaritoiminen Victoria IV E- elokuvaprojektori oli tuotu tänne joskus viime vuosisadan puolessa välissä Italian Milanosta Cinemeccanican mainioilta tehtailta.

Koska se oli yksin täällä kuumaa tehtäväänsä suorittaessaan, se pääsi kuitenkin 15 minuutin välein hieman levähtämään kelaa vaihdettaessa.

Kuinka paljon suuria tunteita sen esittämät elokuvat ovatkaan saaneet aikaan sen toiminnan vuosina? Tämäkö on ollut tämän kylän elinvoimaisuuden edellytys ?

S