Mitä me olisimme ilman luontoa!

Meillä riittää pohtimista, uudet näkymät laittavat miettimismyssyä päähän. Uusi luonto, toisenlainen kuin Suomessa, tämä avara meri- ja vuoristomaisema kiehtoo. Siitä haluaa poimia joka päivä herkkuja kuin rusinoita pullasta. Poimimista riittää, niinkuin luonnosta kaikkialla, ellei raha ole pyyhkinyt sitä pois päiviltä. Sitä kyllä tapahtuu Suomessakin saati sitten täällä, missä rakennetaan kuin ”maailmanlopun edellä”, suurella kiireellä ja suurella rahalla. Ei siinä ole aikaa ajatella luontoa ja sen monimuotoisuutta!

Taajamien lähelle on Suomessa usein jätetty koskematonta luontoa ainakin Luontopolun verran. Se on hyvä asia, kiireinen ihminen ennättää piipahtamaan edes sinne. Joskus luontopolku sijoittuu kauas taajamasta ihanaan järvi- ja harjumaisemaan niinkuin se esim. Pulkkilanharjulla on.

Meillä täällä on hiukan samoin, kaukana taajamasta upeassa maisemassa. Luontopolku on tehty patojärven reunamilla nousevan vuorennyppylän rinteille. Yksitoista vuotta sitten sen kasvit, kyltit ja polut olivat vielä aika hyvässä kunnossa. Sinne tehtiin suomalaisen oppaan johdattamana pari kertaa kuukaudessa retkiä, ne lopetettiin vähäisen kävijämäärän vuoksi. Emme edes me kaksi innokasta saaneet riittävästi väkeä innostumaan asiasta. Britit jatkavat edelleen luontoretkiään vanhalla Bedford- ”kanabussilla”. Kuvassa brittiretkeläisiä luontoretkellään.

Nyt on Luontopolun ilme toinen, vain lahonneita, kaatuneita, hävinneitä kylttejä, askelmia ja kaiteita. Pensaat ovat kasvaneet sotkuiseksi ryteiköksi entisen selkeän kasvuston ja nimikylttien jäädessä näkymättömiin. Vain sipuli- ja ruohokasvit jatkavat entiseen tapaansa kasvuaan. Ylhäällä oli kaunis katos penkkeineen maiseman ihailua ja evästaukoa haluaville.

Nyt on katoksesta poltettu puolilahoja tukipilareita ja penkkejä, vaivoin se enää on pystyssä rähjäisen oloisena. Nuotioiden jäljet kertovat myös, mihin vuosien varrella on kadonneet puiset porrasasaskelmat. Ne oli tuettu betoniraudoilla jyrkkään rinteeseen. Nyt ei enää uskalla laskeutua alaspäin tästä jyrkästä rinteestä. Ylös siitä vielä pääsee niitä betoniraudanpätkiä varoen. Samoin ovat kaatuneet jyrkällä rinteellä olevat turvakaiteet.

Luontopolun opastaulu on alennustilassa maassa maaten

Olen yrittänyt selvittää, miksi annetaan hienon Luontopolun rappeutua? Onko tarkoituksellista tämä alasajo? Se on tehty kuulemma kolmen kunnan yhteisvoimin joskus. Siis, kun on yhteinen, ei kukaan vastaa. Missä ovat luontoihmiset, kai täällä joku luontoyhdistys edes on? Meillä niitä on joka kunnassa. No, joskus niiden toiminta Suomessakin on näpertelyä, joskus ihan jämäkkää epäkohtien esiinnostamista.

Luontopolku on tällaisenaankin käynnin arvoinen. Se ei ole koskaan ollut viljelyksessä, joten siellä tapaa harvinaisia kasveja, jotka ovat väistyneet asutuksen ja viljelyksen tieltä. Siellä on pohjoisrinteellä jopa kosteutta, vihreää sammalta läpi vuoden, siellä viihtyvät myös monet sipulikasvit, ne säilyvät siellä vuodesta toiseen. Ja ennekaikkea, silmä ja sielu lepää siinä maisemassa! Se jos mikä on sielun suloista hoitoa tämän päivän ihmiselle.

Toivottavasti kunnat eivät myy luontopolun nyppylää miljonäärille mökinpaikaksi! Vai onko tämä alasajo juuri sitä? Voi kauhistus sentään! Onneksi ei tänään vielä, nyt voi vain nauttia maisemasta ja antaa sen jäädä sydämensopukoihin siellä hyvää tekemään.

A