tiistai 31. joulukuuta 2019

Onnea vuodelle 2020!



Saamme aivan uuden puhtoisen vuoden, onnea, viisautta, iloa ja varjelusta sen jokaiselle päivälle!
Käykäämme innolla kohti uusia tuulia!


Niin käyvät myös nämä Limassolin kalasataman laivat ja veneet. Kuka lähelle, kuka kauemmas, mutta kaikkia niitä tuuli keinuttaa. 


































Toivokaamme, että kaikki pysyvät pinnalla ja tuovat isäntänsä ja suuren kalasaaliin kotisatamaan. 
A

maanantai 23. joulukuuta 2019

Hyvää Joulua!


Joulu tuntuu joululta myös täällä itäisellä Välimerellä. Joululaulut, joulukoristeet, joulumainokset, ja ihan ilman kaupallisuutta kukkivat joulutähdet ja syklaamit viestivät joulua. 





Tässä hieman meidän jouluamme kameran linssin läpi katsottuna, ei kaikki ihan hullulta tunnu, vaikka ei lunta olekaan. Joulu on sydämessä, aina.











Oman kirkkomme, Limassolin St Catherine -kirkon sisäpihaa ja seimi, vielä ilman päähenkilöitä.



















Viis kaupallisuudesta, me kukimme kaikille joulurauhaa































Siellä se joulukuusi jossain piilossa viestii kuitenkin joulun sanomaa


























































Joulupukki ei välitä, onko sade- vai lumikeli!




















Hyvää joulua kaikille lukijoillemme, tutut ja tuntemattomat ystävät!


tiistai 17. joulukuuta 2019

Kukkivat ja tuoksuvat hautausmaat



Voi mikä tuoksuva kasvimaailma täällä hautausmailla onkaan - ja kissoja niitä ihailemassa, vai ihailevatko ne niitä? 




Ruukku haudalla symboloi sekä täydellisyyttä että rajallisuutta, ehkä niin täälläkin










Tässä on pieni läpileikkaus suuren Nikolauksen kirkon takaisesta hautausmaasta Limassolissa ja Akrountan kylän pieneltä hautausmaalta vuorenrinteeltä. Sinne kiivetessä kunnolla hengästyy, mutta alas pyöräilijä viilettää tukka putkella!







Taitaa olla shakkimestarin hauta














Suurella hautausmaalla käytävä saattaa joskus kaveta niin, että joutuu pujottelemaan itsensä taas eteenpäin. Haudat edustavat kaikkea mahdollista, aikakaudet, varallisuudet, muistamiset ja unohtamiset mukaanlukien. Joillain haudoilla on lasin alla vainajan elämään liittyneitä esineitä, nalleja, pikkuautoja, jalkapalloja, lippalakkeja . . .









Johonkin täytyy ripustaa siivousvälineitäkin













Kasvit ovat tärkeitä tunnelman välittäjiä ja rakkauden viestejä, joko vainajan tai omaisen mielikasveja.
















































Tasetti, 
Narcissus tazetta














Ruellia, 
Ruellia tuberosa














Nukkajuoru, 
Tradescantia sillamontana
















Kapinitulehti, 
Kalanchoe Thyrsiflora
































Tuoksuva basilika kasvaa ja tuuhentuu yhä vaan






























Meillä Suomessa hautausmaat ovat siistejä, käytävät suoria ja haudat riveissä. Meillä kulttuuriin kuuluu korjata kuivuneet seppeleet ja kukkakimput pois, täällä ne saattavat jäädä pitkäksi ajaksi paikoilleen. jossain ne kasataan muurinnurkkaan ja korjataan sitten joskus.













Joulun läheisyys näkyy täälläkin



























Lyyratyräkki, Euphorbia cyathophora















Hautausmaalta jää aina kulkijan mieleen ajatuksia, pohdintaa, mielikuvia . . . joskus tarttuu taskuun tuoksuva basilikan oksakin. Basilika, pyhä basilika on yleinen kasvi hautausmailla, aina kaunis, aina vihreä, aina tuoksuva. 
A



lauantai 7. joulukuuta 2019

Jokiuoman uusi elämä


Helmikuussa -19 jokiuoman ilme oli tällainen


Limassolin halkaisee useampi jokiuoma. Joskus kauan sitten niissä on virrannut vettä sateiden jälkeen vuorilta. Nykyään on toisin, on patoaltaat, joihin vettä kootaan. Vain poikkeustapauksissa nähdään vettä näissä jokiuomissa. Kaksi kertaa olemme nähneet kuinka vesi on vallannut tämän jokiuoman. Viime helmikuussa oli se toinen kerta. Pysäköintialueena toimiva laaja alue suljettiin autoilta ja tilan sai leveänä virtaava täydestä patoaltaasta mereen matkaava ihme, vesi.

Tänään jokiuomassa voi ihailla tai ihmetellä graffiteja, myös niitä ymmärtämätön. Graffiti on julkisen rakennuksen seinään tai muuhun seinään tehty teksti tai kuva. Graffiti on nuorison aloittama ja ylläpitämä urbaani taideliike, sai alkunsa rapakon takaa ja rantautui Eurooppaan 80- luvulla.


Joku oli mestaroinut pitkän pitkän luurangon, se vangitsi katsojan, niin monta hauskaa yksityiskohtaa siihen oli saatu. Pääkallo toisessa ja toisessa päässä katkenneen sääriluun jättänyt ja lentoon lähtenyt varvassandaali! Onkohan tekijällä ollut valmis idea vai onko se kehittynyt työn edetessä, joka tapauksessa hieno lopputulos!









Tuo ranne ja sormien luut saa kämmenen ihan kutisemaan! Kauanko on aikaa kulunutkaan tämän tekemiseen, onko tekijöitä ollut yksi vain useampi? 









































On mukavaa kun kysymyksiin ei saa vastauksia voi itse kuvitella mitä vaan. A

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Elämä on pyörien päällä



Näin sanotaan lähinnä autoiluun liittyen. Meilläkin elämää on paljon pyörien päällä. Ilman niitä elämä kaventuisi, uteliaisuudelle ei jäisi niin paljon ulottuvuuksia. Jokainen päivä on uusien näkymien päivä. Tuntuu kuin taivas olisi auki kun on pyörät alla.

Luonto vain odottaa meitä näyttääkseen kasvun, kitumisen tai kuoleman merkkejä. Tämä syksy on näyttänyt monta kuoleman merkkiä. Niin monet puut, pensaat ja joutomaan rikas kasvullisuus on saanut antaa tilaa rakentamiselle, pientaloille, (jotka tosiaan eivät ole pieniä!), kerrostaloille, tornitaloille. . . loppua ei näy. 







Evästauko Kaupunginpuistossa antaa junaelämyksen!



Muutokset tapahtuvat nyt nopealla aikataululla. Vielä pari vuotta sitten oli huomattavasti hitaampaa tämä tahti. Voikohan tahti vielä tästäkin kiihtyä? 













Raha on liukasta liikkumaan ja saa näkyviä muutoksia aikaan. Pyörien päällä näitäkin muutoksia huomaa herkemmin. Maanviljelijän arki näkyy täälläkin pyöräilijän silmään mainiosti.









Kissat vartioivat evästaukoamme kärsivällisesti.




Muutosta on myös pyöräilijöiden määrässä tapahtunut. Kymmenen vuotta sitten olimme kummajaisia, nyt saattaa päivän mittaan tavata muitakin pyöräilijöitä.









Patojärven ympäristöstä löytää aina mielenkiintoisia kohteita.





Kilpapyöräilijöitä täällä käy ympäri vuoden harjoittelemassa, se onkin aivan eri juttu, niitä näkyy pääteillä joskus suuriakin ryhmiä. 








Löytyi kujalle hyljättynä jonkun entinen aarre, viritetty viimeisen päälle!




Meidän kulkureittimme on pienillä teillä ja poluilla. Rengasrikkoja putkahtaa, hyvä jos kotiin saakka pumpaten selvitään, aina ei. On paljon piikkipensaiden kovaakin kovempia renkaantuhoojia. 
A