Voihan vesi!

Ihminen on aika metka olento, minä siellä muiden mukana. Ensin odotan ja toivon sadetta, että saadaan vihreä joulu, sitten harmittelen kun sadetta tulee enemmän kuin minä siihen vihreään jouluun olisin tarvinnut.

Järki sanoo kuitenkin, että saaremme on potenut vesipulaa jo vuosien ajan, joten ilohan tämä veden tulo on. Germasogeian patoallas, joka on meitä lähinnä, on jo selvästi muuttunut. 

Pieni lammikkomainen järvemme on muisto vain lokakuulta, silloin haikaratkin kalastivat pienessä syvänteessä, sammakoita ja kaloja.

Joulukuussa olemmekin saaneet sadetta, välillä öisin, välillä päivisin, seitsemänä päivänä on sadekuuroja ollut. 

On ilo pyöräillä halki vihreän maailman katsomaan kuinka veden pinta nousee. Kuiva patojärven pohja-alue pienenee päivä päivältä ja vesi leviää rantoja peittäen yhä laajemmalle. Haikaratkin näyttävät nauttivan järven tilasta. Vaikka sade on jo loppunut, vettä valuu pikkuhiljaa vielä pitkän aikaa vuorilta. En oikeastaan tiedä kauanko veden tulo vielä sateen jälkeen jatkuukaan, joku toinen saattaa senkin tietää. Siihen vaikuttaa niin moni asia, sen ymmärtää kun jää miettimään ja pähkäilemään.

Kultasieni, Phaeolepiota aurea. 

Yllätyksiäkin sateiden ansiosta saamme havaita, muutamia sieniä, joidenkin nimiä en tiedä, jollekin ystävämme löysi nimen, Kultasieni, Phaeolepiota aurea. 

Ne kasvoivat hiekkaisella alustalla 

Johanneksenleipäpuun juurella, joku vanha oli jo kylvänyt kultaista itiöpölyään paksun kerroksen hiekkaan!

Tosin sieniä näkyy vain muutamia, ei herkutteluun asti, vaikka olisivat syötäviäkin.

Isokaunokainen, Bellis sylvestris

Muita riemun aiheita sateen ansiosta, Syklaami, Cyklamen persicum ja Isokaunokainen, Bellis sylvestris saavat sydämen sykkeen aivan nousemaan ilosta. Ilmestyivät melkein ajallaan, minun laskujeni mukaan. Siis, eläköön sade! A

Syklaami, Cyklamen persicum