tiistai 20. marraskuuta 2018

Menossa talveen - menossa kevääseen



Tämä vuodenaika hurmaa suomalaisen ja saa ihastelemaan, ihmettelemään ja pettymäänkin, kaikkea samaan aikaan. Mikä tämä vuodenaika oikein on ?












                                                                                                                                                          


Terassilta saa lakaista joka ikinen päivä Jakarandan, Jacaranda mimosaefolian, pudonneita 
pikkuruisia lehtiä. Ensin putoavat pikkuruiset lehdet, sitten pitkät lehtiruodit. Puu näyttää vielä ihan lehtevältä, vaikka tuuli riipii sitä päivä päivältä harvemmaksi
Siis syksyhän nyt on.











Syksyä puoltaa sekin, että osa Viikunapuista, Ficus carica, on kuin harmaita veistoksia, ilman ainuttakaan lehteä.














Johanneksenleipäpuun, Ceratonia siliqua, juurella taistelevat vielä keskenään kulottunut ja vihreä ruoho jonkun aikaa ja kohta puun palot jäävät vihreyden alle piiloon, ei ihan vielä.






















Pari päivää sitten löytyivät ensimmäiset Nuokkukäenkaalit, Oxalis pes-capraen kukat ja samaan hengenvetoon jokiuoma lahjoitti vielä ensimmäiset Peltokehäkukat, Calendula arvensis, iloksemme. Siis keväthän nyt on.

Kevättä puoltaa kaikkialla joutomaiden vihertyminen sateiden ansiosta, viljapellotkin ovat vihreitä osa rikkaruohoista, osa on jo oraalla. Sitrustarhan pohjakin hohtaa heleää vihreyttä.
Ihan oikeasti minä ymmärrän, vai ymmärränkö sittenkään, että tämä kaikki kuuluu välimerelliseen talveen. Ehkä siksi tämä joka vuosi jaksaa hämmästyttää ja ihastuttaa kulkijaa.
Kun meillä Suomessa tulee syksy, se tulee takuulla ilman kevään merkkejä ja sen huomaa syksyksi, samoin on kevään kanssa, ei siinä näy syksyn merkkejä, vain kevättä.
Nyt nautitaan tästä vuodenajasta täällä ja ollaan odottavalla mielellä, mitä seuraavaksi? Joulua kohti täälläkin harpotaan pitkin askelin, Jouluradio soi uusin ja vanhoin sävelin!  
 A

2 kommenttia:

  1. Meillä satoi perjantaina aika reilusti, ja sen jälkeen on ollut aika lämpimiä päiviä, ja hups, kiiltomalvat ja muut villiyrtit nousevat maasta ihan silmissä, ja alkaa olla ihanan vihreää. Talvi on kyllä ihana täällä Välimeren alueella:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kiitos Jael kommentistasi! Syntymäpäiväni ilontuoja! Kohta saamme villiyrttejä, tänään jo sain portulakkaa rannalta salaattiin, tästä se alkaa . . . kiiltomalva on vielä aivan toukkien herkuttelua, odotellaan.

    VastaaPoista