Terveisiä Kattilandiasta

Kissat ovat kaikkialla meidän arjessamme. Niille on aivan käsittämätöntä, että pyöräilijä tulee vauhdilla eteen. Ne osaavat aika taitavasti tulla autojen kanssa toimeen. Ylittävät kadun autojen välistä nopeasti. Mutta pyörällä voisi ajaa kissan päälle aika useinkin. Auton tulosta kuuluu ääni, mutta pyörä lähenee äänettömästi. Onneksi voi kiljua kissalle, "Pois alta!". Oikeastaan on aika hauskaa huomata se salamannopea väistöliike! Aina on pakko ilahtua ja kiittää sitä nopeudesta.

Tällä meidän asuntoalueellamme on selvästi kissojen määrä vähentynyt viime vuosina. Kuka niitä korjaa ja minne, ei tietoa. Hauska on seurata, kuinka kissat käyvät juomassa uima-altaan reunalla. Vain kerran on nähty, kuinka kissa molskahti altaaseen kun kilpailija läppäsi sitä selkään. Nopeasti se kyllä kiipesi ylös ja kipaisi pensaan alle. Vain märkänä kiiltävä vana jäi kertomaan matkasta.

Itäänpäin vievän rantatien varressa olevan pienen Barbaran kappelin luona on oikea kattilandia. Pensaiden ja puiden alla on lukuisia pahvi- ja styroxlaatikoita, huopia ja pyyheliinoja makuualustoina, on tuotu raapimispuitakin, ruoka- ja vesikippoja, oikein kissojen kaupunginosa. Kissoja putkahtaa pensaiden alta kun siihen seisahtuu katselemaan. Luulevat varmaan ruokakuljetukseksi. Viime vuonna ollut vammaiden kissa on poissa, samoin sairaat pennut. Kuitenkaan missään ei haise raato. Nainen, yleensä aina nainen, saapuu autolla tuoden ruokaa niille. Harvoin satumme paikalle silloin, mutta kerran naisia oli kaksi. Nämä naiset taitavat olla brittejä? Ehkä nämä kissarakastajat korjaavat myös sairaat ja kuolleet pois, antavat ruoan mukana lääkkeitä? Kappelin vieressä on vesihana, josta onkin helppo täyttää vesiastiat. Mutta näimme juuri kuinka kissa joi mieluummin kuralätäköstä kuin puhdasta vettä juomakupista! Kupin vihreä värikö ei miellyttänyt, vai nostiko itsenäisyys päätään!

Pieni nyppylällä sijaitseva Mouttagiakan Pyhän Yrjön kappeli on myös kissojen paikka. Pysähdymme sinne usein ihailemaan maisemaa ja istahtamaan evästauolle. Kissoja, monenikäisiä alkaa valua pensaiden alta ihan selvästi kerjäämään. Niillä on astioissa ruokaa ja vettä, mutta vaihtelua tahdotaan! Emme koskaan ruoki niitä, hätistelemme päinvastoin kauemmas. Kolme vuotta sitten siellä oli aivan aggressiivisia kerjääjiä. Hämmennyimme ihan, ne hyppäsivät penkille eväidemme luo ihan väkisin, huitelimme niitä risulla muutaman kerran takapuoleeen! Nyt sukupolvi on vaihtunut sävyisemmäksi, onneksi. Saa kulkija taas rauhassa evästauollaan viivähtää.

Valtavan suuren hautausmaan nurkalla oli vielä kaksi vuotta sitten oikea kattilandia, kissoja kymmenittäin. Upeita muovilla kuorrutettuja pahvilaatikoita koteina ja huopia makuualustoina. Ruoka- ja vesiastioitakin oli tosi paljon. Nyt tämä miljöö on kutistunut ja siirrettu kauemmas portilta. Kyllä monella haudalla vieläkin päivystää uskollinen "hautavahti". Uskollisempaa päivystäjää ei löydykään. Hautojen välissä näkyy siellä täällä ruoka- ja vesikuppejakin.

Olisi hauska tietää, miksi usein pienten kirkkojen liepeillä ja suurilla hautausmailla on niin paljon kissoja ja miksi niitä ruokitaan siellä. Voi olla, että selitystä siihen ei löydy, se voi olla perinne vaikka miten kaukaa.

A